Uusi ihminen, ohjaaja Klaus Härö

Ohjaaja Klaus Härö: Nykyihmisetkin moraalissaan avuttomia

Uusi ihminen oli epookkiaihe, johon ohjaaja Klaus Härö ei olisi halunnut tarttua.

”Näkymätön Elina -elokuvan käsikirjoittaja Kjell Sundstedt tarjosi tekstiä minulle, ja ensin kieltäydyin. En halunnut palata jälleen epookkiin, ajattelin tekeväni vuorostaan nykyaikaisen tarinan”, kertoo ohjaaja Klaus Härö.

”Palasin Kjellin tekstiin yhä uudestaan, ja puoli vuotta mietittyäni tiesin, miten elokuva pitäisi tehdä. Olin valmis kohtaamaan rankan, alkujaan minulle jopa liian rankan, aiheen.”

Taustalla tositapahtumat

Uusi ihminen sijoittuu Ruotsiin, 1950-luvun alkuun. Päähenkilö, 17-vuotias Gertrud, asuu köyhässä perheessä isänsä ja seitsemän pikkusisaruksensa kanssa.

Viranomaiset päättävät äidin kuoltua sijoittaa lapset kasvateiksi. Vanhimpana lapsena Gertrud päätyy tyttöjen työkotiin, josta lippu vapauteen on sterilointi.

Elokuva perustuu löyhästi tositapahtumiin. Gertrudin hahmon taustalla on Kjell Sundstedtin äidin ja tämän sisarusten kohtalo. Käsikirjoittajan onneksi hänen äitinsä karkasi Tukholmaan eikä totellut viranomaisia.

Ei toinen toistaan parempi

Härö on elokuvan myötä joutunut katsomaan historian kipupisteitä läheltä.

”Kaukaa katsottuna asiat saattavat vaikuttaa toivottomilta ja vastenmielisiltä. Ruotsalaisten historian takana ei ollut puhdas pahuus, vaan yhteiskunnan halu ratkaista ongelmat.”

”Ei ehkä niinkään päättäjillä, mutta hoitohenkilökunnalla, joka oikeasti kohtasi näitä naisia, alkoi kuitenkin sosiaalinen omatunto kolkuttaa muutoksen puolesta.”

Härön mielestä nykypäivän ihmiset eivät ole moraalisesti menneiden sukupolvien yläpuolella.

”Kjell Sundstedt on sokea. Olemmeko tulevaisuudessa tilanteessa, jossa vanhemmat saisivat jo etukäteen tietää, että poika sokeutuu aikuisiällä. Haluaisivatko he synnyttää poikaa lainkaan.”

Vanhusten kohtelu häpeäksi

Uusi ihminen kertoo tarinaa uhrien näkökulmasta. Naiset joutuivat hädän hetkellä luottamaan toisiinsa ja itseensä.

”Asia oli hävettävä, eivätkä he pystyneet kertomaan kenellekään tarinaansa. Elokuva antaa heille puheenvuoron.”

Nykypäivän häpeän Härö nimeää hetkeäkään miettimättä.

”Tämän päivän häpeä on se, miten me kohtelemme vanhuksia. Miten me voimme sallia kohtelun, joka odottaa meitä 30 vuoden kuluttua.”

”Miksi suurista ikäluokista puhutaan ongelmana? Tiedämme haasteen, että kaikki ikääntyvät ja tarvitsevat hoivaa.”

”Uskon, että vanhusten asiassa sosiaalinen herääminen on väistämättä edessä.”

Viisautta ympärillämme

Härö näkee vanhemmissa sukupolvissa lääkkeen nuorempien juurettomuuteen ja merkityksettömyyteen. Nyt jokainen huolehtii itsestään, omista asioistaan.

”Etsimme vastauksia sieltä, missä niitä ei ole sen sijaan, että kääntyisimme itseämme vanhempien sukupolvien puoleen. Heidän valtavat resurssinsa voisivat ainakin osittainen lääkitä nuorempia.”

”Jokainen voisi kääntyisi oman lähimmäisensä puoleen – isoisän, isoäidin, rappukäytävän sedän tai naapurinrouvan. Kysyä, mitenkäs sinä toimit, kun olit vastaavassa tilanteessa.”

”Kun ihminen on sitten poissa, sitä kysyy aina itseltään, millä tavalla olisin voinut saada kuulla hänen tarinaansa. Toisen ihmisen kanssa jaettu kokemus antaa elämälle merkitystä ja sisältöä, niin miksi me ja minä haemme sitä muualta.”

Teksti: Päivi Suikkanen