yle.fi

Juurikasvua

Ohjaaja Saara Saarela: Miespari muuttaa maalle

 Jani Häkli
Juurikasvua on humaani komedia itsekkyydestä parisuhteessa, lupaa markkinointilause. Alun harhautuksen jälkeen katsojalle paljastuu, että kyseessä on miespari.

- Tarinan lähtökohta on hauska ja kiinnostava, kertoo sarjan ohjaaja Saara Saarela. Se että parisuhteessa on kaksi miestä, luo raikkaat kehykset tarinalle parisuhteesta. Homoudella leikitellään, mutta sitä ei jäädä taivastelemaan. Ensisijaisesti kyseessä on parisuhdekomedia.
Moskito Television Roope Lehtinen tarjoili aikoinaan idean Saara Saarelalle, ja käsikirjoittajaksi löytyi Mikko Reitala.
- Alun perin tarina oli vielä hullunkurisempi ja yliampuvampi, mutta muutimme sitä realistisempaan suuntaan. Halusin että tarinassa on myös hetkiä, jolloin henkilöt kohtaavat toisensa tunteissaan rehellisinä. 

Mika ja Ricu ovat cityihmisiä ja kulinaristeja, joille espresso on must ja hunajamarinoidut broilerinleikkeet rikos. Mika on ottanut vastaan kunnan terveyskeskuslääkärin viran ja muuttaa maalle poikaystävänsä, parturi-kampaaja Ricun kanssa. Yhteentörmäyksiltä paikallisväestön kanssa ei tietenkään vältytä, mutta sarjassa sukelletaan sujuvasti stereotypioiden alle, sekoittaen ennakkoluuloja ja käsityksiä erilaisuudesta. 

 Jani Häkli
Naisellisen ronskisti

- Casting eli näyttelijöiden valitseminen tähän sarjaan oli vaikein koskaan tekemäni, kertoo Saara Saarela. Koekuvasin aika monta miestä ja miesparia etsiessäni sopivaa tasapainoa kahden erilaisen roolihahmon välillä.
Parturi-kampaaja Ricu on parivaljakon naisellisempi osapuoli, joka avoimesti karrikoi homouttaan, kun taas Mikalla, lääkärillä, homous on enemmän piilossa, sekä ammatista että persoonallisuudesta johtuen. Molempien näyttelijöiden tuli olla sinut oman naisellisen puolensa kanssa. Lopulta rooleihin löytyivät mainiot Ville Myllyrinne ja Antti Luusuaniemi.

- Tapani harjoitella on ”höpöttävä”, eli puhumme tekstiä ja tyyppejä tutuksi. Kun puheeksi tulivat suutelukohtaukset, olivat molemmat miehet sitä mieltä että ollaan sitten ronskisti kun ollaan.
Suutelemista ei harjoiteltu, ja kuvauksissa miehet tekivät mitä piti.
- Intiimit kohtaukset eivät kuitenkaan koskaan ole pikkujuttuja, oli sitten kyseessä homo- tai heteropari. 

 Jani Häkli
Juurilta siiville

Juurikasvua saa ensilähetyksensä Kotikatsomossa lokakuussa, samaan aikaan Saara Saarelan ohjaaman Väärät juuret -elokuvan ensi-illan kanssa. Ennen sitä hän on ehtinyt lentää Pariisiin valmistelemaan seuraavaa työtään. Mikä saa ohjaajan innostumaan aina seuraavasta projektista?

- Se seuraava projekti! Ajattelin että kun saan sekä tämän sarjan että elokuvani valmiiksi, en ota mitään töitä loppuvuodeksi. Saman tien sain tarjouksen josta en voinut kieltäytyä: valmistelen nyt tv-elokuvaa, poliittista rikostarinaa, Pariisissa Arte-kanavalle. Kuvaukset ovat marras-joulukuussa.

- Teen töitä, jotka kiinnostavat. Jutuissani yhdistyy usein inhimillisyys ja jännitys, usein niistä löytyy myös joku absurdi elementti. En äkkiä keksi aihetta, josta en tekisi elokuvaa. Kerron tarinoita kuvien kautta, se on työtäni. 


Juuret suomalaisuudessa

Saara Saarela on viettänyt ulkomailla yhteensä useita vuosia, sekä opiskellen että työn merkeissä.
- Perhe muutti äidin työn perässä 70-luvun alkupuolella Washington DC:n, sitten asuimme 80-luvun lopulla kolmisen vuotta Tokiossa. Opiskelin Pariisissa ja asuin pari vuotta Wienissäkin, ennen kuin asetuin pysyvästi Suomeen.

- Juureni ovat vahvasti Suomessa enkä koe olevani juureton. Nuorempana ajattelin, etten tulisi pysyvästi jäämään Suomeen. Halusin asua isossa kaupungissa missä on paljon ihmisiä, virikkeitä ja elämää. Nyt vanhempana tai kun ikää on kertynyt vähän enemmän, en halua asua muualla kuin Suomessa.
- Olen tajunnut, että identiteetti ja oma persoona kietoutuu vahvasti Suomeen ja tähän kulttuuritaustaan. Juurien merkitys on minulle jollain lailla kasvanut, sekä se mitä kautta hahmotan maailmaa.

Ehkä siksi Väärät Juuret-elokuvakin käsittelee sitä mitä meistä siirtyy jälkipolville ja mitä olemme saaneet vanhemmiltamme. Toisaalta äitini opetti minulle, että meillä on iso olohuone. Sen seinät vaan yltävät välillä Tokioon tai Lontooseen tai Pariisiin.

Juurikasvua viittaa enemmän siihen kasvuun mitä parisuhteen vakiintuessa on käytävä läpi. Ja myös siihen mitä toisesta saattaa suhteen edetessä kasvaa näkyviin, eikä se aina ole kaunista. Mikan ja Ricun tapauksessa se on Mikan itsekkyys, ja onhan toinen heistä kampaaja!

Teksti: Anna-Maija Halonen
Kuvat: Jani Häkli

> katso Juurikasvua kuvagalleria


> lue lisää ja katso TRAILERIT

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------


Saara Saarela
(synt. 1971) on opiskellut elokuvahistoriaa Ranskassa ja valmistunut elokuvaohjaajaksi Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen osastolta 2008. Hänen aikaisempia töitään ovat mm. elokuvat "Kuningas Hidas" 2000, ”Hengittämättä ja nauramatta” 2002, useat tv‐sarjat mm. ”Jako kahteen” 2004 ja kausisarja ”Poikkeustila” 2006. Hän on ohjannut myös useita palkittuja lyhytelokuvia ja mainoksia.

Lähetä linkki

Lähetystiedot

YLE TV1 maanantaisin klo 21.30
Uusinta perjantaisin klo 23
Ohjelmassa on suomenkielinen tekstitys

YLE Areena

YLE Areena

osa Kotikatsomon ohjelmista esitetään Areenassa 7 vrk ensilähetyksen jälkeen
>Areenaan