yle.fi

Lokakuun Valoa

Irja - Saija Lentonen

Käsikirjoittaja Heikki Vuento: 

Lokakuun valo on loivaa mutta varjot ovat pitkät

Elokuvan maailma on armoton sekä uhrille että tekijälle. Päähenkilöt Jape, Irja ja Santala ovat oman tiensä päässä, vaihtoehdot on käyty läpi, he ovat lämmön ja välittämisen, rakkauden tuolla puolen. Onko armottomuus tämän päivän ilmiö?

- Tekstin olen kirjoittanut ensimmäisen kerran jo 90-luvun puolessa välissä, aiheen osaset ja käsittelytapa ovat mietityttäneet 1980-luvulta asti. Nämä törmäävät maailmat, tahattomatkin, ja niiden ei niin yksiviivainen kehittely ovat pysyneet suht’ samankaltaisena kaiken aikaa. Mitta on hivenen kasvanut ja katsanto terävöitynyt. 

Mitä tapahtuu todella?

Se mitä tarinassa todella tapahtuu, jää katsojan arvioitavaksi. Juonta on mahdoton tyhjentävästi purkaa ja selittää.
-Totta on se mikä on tässä ja nyt ja siinä se myös todentuu, sanoo Vuento. 

Vaikuttava lopputulos

- Olen tyytyväinen valmiiseen elokuvaan, varsinkin sen loppuun. Sen lähes parodiseksi kääntyvä ote on kuvatun version viimeaikaisia ilonaiheita. Parodinen se toki on aina ollut mutta ei näin selvästi.

Myös musiikki on hyvin valittua ja tuo oman roolinsa kokonaisuuteen.
Pojat Hakamäellä ovat rujon kaunista katsottavaa. Pääosan esittäjän Reino Nordinin tarkka ja hallittu työskentely niin humalaisena kuin huumattunakin teki vaikutuksen. Ja ne pojat, olen vaikuttunut miten kypsästi jampat roolejaan vievät. 

Työkuulumisia

- Työstän kahta-kolmea elokuvakäsikirjoitusta parast' aikaa kohti tuotantoa. Saas sitten taas katsoa millä hevosella tässä ratsastetaan. Tekeillä on myös niin dokumenttia kuin tv-draamaakin.

Käsikirjoittaja käväisi myös kuvauspaikalla, avustajana hautajaiskohtauksessa.
- Semmoistahan se on odottelua ja köpöttelyä. Aina, lopettaa Vuento.

Lähetä linkki

Lähetystiedot

YLE TV1 maanantaisin klo 21.30
Uusinta perjantaisin klo 23
Ohjelmassa on suomenkielinen tekstitys

YLE Areena

YLE Areena

osa Kotikatsomon ohjelmista esitetään Areenassa 7 vrk ensilähetyksen jälkeen
>Areenaan