yle.fi

Musta-valko-punainen poikienhuone

Vihersalon viisihenkinen perhe on asunut kymmenen vuotta yksitasoisessa paritalossa Espoossa. Perheeseen kuuluu kolme poikaa; Jyri 18v, Heikki 13v ja Ville 7v. Kaikki lapset harrastavat musiikkia. Kaksi vanhempaa soittaa kitaraa ja nuorin rumpuja ja viulua.

> Lisää kuvia

> Almanakkaseinä, liitutaulu ja valkokangas – kaikki maalilla


- Meidän perheen äänimaailma on monipuolistunut niin, ettei se enää mahdu yhteen tasoon, äiti Merja Vihersalo huokaa.

Vihersalot löysivät uuden kodin vain muutaman kilometrin päästä vanhasta kodistaan. Kolmikerroksinen omakotitalo autotalleineen on juuri sopiva perheen tarkoituksiin. Autotallin yhteydessä olevaan lämpimään huoneeseen pojat saavat oman treenikämpän. Yläkertaan tulee poikien makuuhuoneet.

Vihersalot remontoivat koko talon, mutta Muuttohaukantien sisustusarkkitehdin Leena Carelsen tehtävä on suunnitella Villelle ja Heikille yhteinen huone.

- Teemme remontin itse, joten ainakin siinä pystytään kustannuksissa säästämään, isä Jarmo Vihersalo kertoo.

Toiveissa erinäisiä värejä ja toimintoja
Heikki toivoo, että heidän huoneessaan olisi punaista ja mustaa, Ville haluaa valkoista. Huoneessa täytyy pystyä paitsi nukkumaan myös lukemaan läksyt, leikkimään, katsomaan elokuvia ja seurustelemaan kavereiden kanssa.

- Olisin mieluummin ottanut pienemmän huoneen yksin kuin Villen kanssa ison yhteisen, mutta kyllä tämä näinkin menee, Heikki sanoo.

Alkoviin Leena suunnittelee Villelle oman kolon. Sinne tulee leveä vuode, laatikoita ja hyllyjä lelujen säilytykseen sekä kasa pehmoleluja. Valoa alkoviin saadaan seinään puhkaistavan ikkuna-aukon kautta. Sen toiselle puolelle tulee Heikin vuode.

- Täällä kolossa me hypitään kavereitten kanssa, suunnittelee Ville.

Ikkunaseinälle laitetaan poikien koulupöydät, viereiselle seinälle tv-taso ja kirjahylly. Vaatesäilytys ratkeaa, kun Jarmo tekee poikien huoneen seinään oven toistaiseksi kylmään ullakkokomeroon. Näin säästetään tilaa, kun huoneeseen ei tarvitse sijoittaa isoja vaatekaappeja.

Verenroiskeita seinällä?
Huonekaluissa on Heikin toivomaa mustaa, seinillä ja matossa punaista. Osa huonekaluista taas on Villen toiveiden mukaan valkoisia ja osa seinämaaleista vaaleaa. Maaleina käytettiin magneettimaalia, liitutaulumaalia ja mattamaalia, jolle voi suoraan heijastaa elokuvia.

- Aluksi katsoi punaista maalia, jota Jarmo levitti seinille, että ei hyvänen aika, on kuin jotain verta roiskittaisiin. Mutta nyt kun kokonaisuus on valmis, niin tämähän näyttää hyvältä, Merja tuumaa.

Heikki jaksaa ihastella nuoren miehen tyyliin sopivalla tavalla uutta isompaa televisiotaan ja Ville iloitsee omasta kolostaan.

- Nyt saatiin äänimaailmakin haltuun. Alakerrassa voi keskittyä päivän lehteen täysin rauhassa, eikä hirveä kakofonia ympäröi koko ajan, isä Jarmo myhäilee tyytyväisenä.

Toimittaja Mape Morottaja

 

Ostoslista  
   
Valkolakattu tammiparketti 576
Magneettimaali x 2 80
Liitutaulumaali 40
Seinä- ja kalustemaalit 200
Puutavara (lattia, kalusteet) 700
Verhoilukankaat 400
Vanu 17
   
Koukut 17
Vetimet 5
Pyörät, 18 kpl 100
Ovenripa 20
Puiset numerot 40
   
Matto 500
Runko- ja petauspatja 280
Työtuolit x 2 520
Mustat kaapit x 3 180
Pöytätasot x 2 100
   
YHTEENSÄ  3773 euroa

Lähetä linkki

Esitysaika

Torstaisin klo 19:20 YLE TV2

YLE Areena

YLE Areena

Muuttohaukantien jaksot näkyvät YLE Areenassa seitsemän vuorokauden ajan ohjelman tv-lähetyksen jälkeen.
> YLE Areena