Kehitysvammaisen palkka on euro tunnilta


Kajaanissa asuva Kaisa on lievästi kehitysvammainen, 25 vuotias, sosiaaliset taidot omaava, viehättävä nuori nainen. Hänellä on kahteen eri ammattiin perustutkinto, jotka hän on suorittanut mukautetussa ammattikoulussa. Viime syksystä saakka Kaisa on ollut työkokeilussa Kajaanin seurakunnan ylläpitämässä koululaisten iltapäiväkerhossa. Suurtalouskokin pätevyydellä hän hoitaa iltapäiväkerhon keittiöpuolta ja on mukana lasten touhuissa. Työpäivän pituus on keskimäärin neljä tuntia. Taitoa ja osaamista työelämään on niin, että kehuja ja tunnustusta on annettu lehtien palstoillakin.

Varsinaista palkkaa Kaisalle ei makseta , mutta hän saa työstään kehitysvammaisen työosuusrahaa euron tunnilta eli kuukaudessa 68- 80 euroa kuukaudesta riippuen.
Kaisan äiti Saila Leinonen haluaa herättää keskustelua työosuusrahasta. Hänen mielestään kannustintyö on ajatuksena hieno, mutta työstä saatu korvaus on törkeän alhainen. Työosuusrahan määrä vaihtelee suuresti kunnittain. Vaihteluväli on nollasta 12 euroon päivässä. Jo muutaman euron korotus päivässä parantaisi Kaisan taloudellista tilannetta huomattavasti, mutta parannusta tilanteeseen ei ole näköpiirissä. Kainuun Maakunta-kuntayhtymän vammaispalvelupäällikön mukaan työosuusrahan korotus olisi poissa muista palveluista. Kaisan äiti kirjoittaa, että äitinä minua hävettää suunnattomasti, miten minä saatan antaa tällaisen epäkohdan tapahtua tyttärelleni ja muillekin samassa tilanteessa oleville nuorille, tekemättä yhtään mitään.

Lähetä linkki

Esitysaika

 

 

 

Suomi express Areenassa

YLE Areena

YLE Areena
Ohjelma on nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.

> Areenaan

Elävä arkisto

Elävä arkisto



Muualla Yle.fi:ssä