Törmäys kurssilla

 Marko Väänänen / YLE
Viime keväänä UPM sulki Kajaanin paperitehtaan ja työttömäksi jäi yli 500 työntekijää. Korvaavat työpaikat ovat kultaakin kalliimpia ja valtio on tukenut jälkihoitoa avokätisesti muun muassa antamalla lisää rahaa työllisyyskoulutuksiin. UMP on puolestaan aloittanut Työstä työhön-projektin, jolla tuetaan yrittäjyyttä ja sitä kautta vanhojen paperimiesten työllistymistä uusille aloille. Kaikki ei kuitenkaan ole mennyt ihan niin kuin suunniteltiin.

Oululainen vanhoja linja-autoja peruskorjaava yritys Kamakaari Oy päätti tuoda bussiverstaan Kajaaniin UPM:ltä vapautuneisiin tiloihin ja viime keväänä aloitettiin kurssi työntekijöiden saamiseksi. Yrityksellä on kokemusta bussien peruskunnostamisesta muun muassa Virosta, Unkarista ja Turkista. Peruskorjatut bussit saavat valtion tukemassa liikenteessä viiden vuoden ikäisen auton statuksen ja sillä on suuri merkitys esimerkiksi syrjäseutujen linja-autoliikenteen jatkumiselle.

Kurssille valikoitui 11 entistä paperimiestä. Odotukset ja alkuinnostus olivat kovat, mutta kesällä alkoi ilmetä ongelmia yrittäjän ja kurssilaisten välillä. Ongelmat alkoivat siitä, milloin sovittuja vapaapäiviä voidaan pitää. Ongelmat jatkuivat ja kärjistyivät syksyn aikana kunnes joulun alla kaikki kurssilaiset päättivät yhteisellä päätöksellä keskeyttää kurssin.
- Luottamuspula yrittäjien ja kurssilaisten välillä oli kasvanut niin suureksi, ettei työllistyminen yrityksessä näyttänyt enää mahdolliselta, kertoo erikoissuunnittelija Leena Meriläinen Kainuun ELY-keskuksesta.

Yrittäjä Raimo Vartiainen sanoo, että hän on nyt kuin se entinen lossivahti, jolla ei ole lossia: hän on edelleen kurssin opettaja mutta oppilaita ei ole. Syyksi hän arvioi erilaisten työkulttuurien törmäystä. Paperitehdas on ollut vahvasti työntekijäpainotteinen, jossa paperikoneet on ajettu alas, jos homma ei miellytä työntekijöitä. Nyt paperitehdasta ei enää ole ja työelämä tehtaan porttien ulkopuolella saattaa olla raaka entisille paperimiehille. Työntekijät puolestaan ovat tottuneet siihen, että jos yhdelle osoitetaan irtisanomispaperia, lähtevät kaikki muut mukana. - Emme enää ole mitään poikasia emmekä hyväksy kaikkea, mitä meille tarjotaan, kertoo yksi kurssilaisista, Markku Karjalainen.

- Jos UPM ei pärjännyt Kajaanissa, miten voi kuvitella pienen yrittäjän siellä pärjäävän, muistuttaa Raimo Vartiainen.

> Katso video

Lähetä linkki

Esitysaika

 

 

 

Suomi express Areenassa

YLE Areena

YLE Areena
Ohjelma on nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.

> Areenaan

Elävä arkisto

Elävä arkisto



Muualla Yle.fi:ssä