Autokorjaaja

Olen sen verran pienituloinen, että en pysty ostamaan kallista autoa. Vanha autoni toimii kiitettävän hyvin ja silloinkin kun se ei toimi, pystyn itse korjaamaan aika monia vikoja. Kaikkea en kuitenkaan pysty enkä osaa tehdä. Kaiken huipuksi joka paikasta ovat kadonneet tee-se-itse –nosturit. Pelkkä pakoputken vaihto on hankalaa kun autoa ei saa nostettua ylös. Myöskään vanhoja kunnon monttuja ei enää löydy. Mihin ja miksi ne ovat kadonneet?

Katsastusasemia syytetään autoilijoiden rahastamisesta. Mutta niin tekevät myös korjaamot. Tuntihinta on joka paikassa vähintään 50 euroa, vaikka työ ei vaatisi mitään kummempia vehkeitä kuin lenkkiavaimet ja nosturin. Miten korjaajien ammattitaidosta on tullut näin arvokasta? Minulle asiaa perustellaan sillä, että korjaamojen on hankittava kalliita koneita uusien autojen testaamiseen. Minun vanha autoni ei tarvitse näistä ainuttakaan ja luulen, että monilla muilla asiakkailla on sama tilanne. Vaikka auto olisi kuinka uusi, pakoputken vaihto on sama juttu kuin vanhoilla autoilla.

Autoni pohjasta piti paikata reikä. Korjaamolla auto nostettiin ylös, hitsillä reikä umpeen ja massa päälle. Työ oli ihan hyvin tehty mutta lasku 150 euroa oli kohtuuton. Rautakaupan alennusmyynnistä saa 100 eurolla hitsilaitteen, jolla homman olisi voinut hoitaa jos vain olisi paikka missä tehdä se. Toisessa tapauksessa korjautin käsijarrun. Osa maksoi käytettynä 5 euroa. Itse työ vei neljä tuntia, lasku 200 euroa. Koko jarruremontin hinta oli puolet autoni arvosta.

Nyt vanhojen autojen omistajien kimppuun hyökkää myös verottaja. Hiilidioksidipäästöihin vedoten yritetään nostaa käyttömaksua vaikka vanhalla autolla liikkuvat ajavat vain välttämättömät ajot ja muuten auto seisoo pihalla.

Lähetä linkki

Esitysaika

 

 

 

Suomi express Areenassa

YLE Areena

YLE Areena
Ohjelma on nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.

> Areenaan

Elävä arkisto

Elävä arkisto



Muualla Yle.fi:ssä