Säteilevä Sotkamo

 Juha Norokytö
Sotkamon kappalainen Antti Lankinen on huolissaan Talvivaaran kaivoksen suunnitelmista uraanin talteenottamiseksi.
- Kyllä me ajatellaan että ei tämä ihan näinkään voi käydä että yhtiö ilmoittaa, että nyt ruvetaan ottamaan uraania talteen uuttamalla ja kun Valtioneuvosto antaa siihen ydinerergialain mukaisen luvan niin muuta ei tarvita.

Talvivaara Oyn toimitusjohtajan Pekka Perän mukaan uraani on kaivokselle ihan puhdas sivutuote joka liukenee näiden päätuotteiden yhteydessä. - Käytännössä mitä me tehdään, mitä se vaikuttaa muuhun toimintaan täällä Sotkamossa on se, että me lisätään meidän metallitehtaaseen yksi palikka, yksi osaprosessi jossa tullaan tuottamaan uraanioksidia puolivalmisteena, sanoo Perä.

Antti Lankinen suhtautuu varauksella suunnitelmiin.- Olen ajatellut, että tää tuli vähän samalla tavalla kuin tää liuotusasia että silloin kun kaivosta ja tätä toimintaa tuotiin, julkisuuteen tuotiin vain bakteerit ja luonnonmukainen menetelmä, on turvallinen, ei tule ympäristöhaittoja ja nythän… edelleenkin maallikkojärkikin sanoo, että tuhat tonnia vuorokaudessa rikkihapon määrä, rikkivedyn määrä ….kerran laskin, että se tarkottaa 50 000 kiloa per jokainen sotkamolainen näitä vahvoja myrkkyjä.
Senhän ihan maallikkojärkikin sanoo, että kun tuollaisilla määrillä toimitaan niin tokihan sieltä tulee vaikutuksia ja voi aika laajalle alalle edetä.

Aivan pienistä uraanimääristä Talvivaarassa ei ole kyse. Vaikka uraanipitoisuudet ovat pieniä, ovat käsiteltävät massat niin suuria, että Talvivaaran kaivos tuottaisi noin 80 prosenttia Suomen ydinvoimaloiden tarvitsemasta uraanista.

> Katso video

Lähetä linkki

Esitysaika

 

 

 

Suomi express Areenassa

YLE Areena

YLE Areena
Ohjelma on nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.

> Areenaan

Elävä arkisto

Elävä arkisto



Muualla Yle.fi:ssä