Taustapirut

Tomi Saarinen: ”Iso köysi pitää mahduttaa pienestä neulansilmästä”

kaikki.musiikista@yle.fi — Thu, 29 Nov 2012 09:52:37 +0000

Toimittaja:

Sari Casal

Kuva: Juliana HarkkiMiten päädyit alalle?

Soittourani lähti liikkeelle ehkä noin 5-vuotiaana, kun naapurin pojan kanssa hakkasimme kaksi lankkua yhteen ja laitoimme tuotokseen siimasta kielet. Musiikin löysin juuri naapurin poikien avustuksella, he olivat hieman vanhempia ja kuuntelivat muutakin kuin äidin kasetteja. Kuuntelimme metallia ja punkia. Myös vanhempani kannustivat musiikin pariin, sain 7-vuotiaana ensimmäiset rumpuni ja aloitin tuolloin myös rumputunnit.

DJ-keikat aloitin 11-vuotiaana ja soittokeikat ehkä vuotta myöhemmin. Itse en kokenut vaikkapa DJ-keikkojen tekoa noin nuorena mitenkään ihmeellisenä, vaikka muut sitä hämmästelivätkin.

15-20-vuotiaana soitin rumpuja kahdesta kuuteen tuntia päivässä, treenaaminen oli varsin tarkoitushakuista ja musta piti tulla soittaja. Ehkä kuitenkin onnekseni ehdin kiertää Suomea riittävän paljon nuorena, myös tosi pieniä paikkoja, ja näin, mitä soittajan työ on maassamme. Tuli sellainen fiilis, että haluan tehdä muutakin elämässäni. Opiskelin Tampereen yliopistossa kunnallispolitiikkaa ja musta piti tulla uutis- ja ajankohtaistoimittaja. Päädyin Ylelle duuniin ja tavallaan olen yhä sillä tiellä. Aluksi tein Radio Mafiassa Pressiklubia, mun piti palata takaisin yliopistoon, mutta en koskaan palannut.

Olin 28-vuotias, kun sain YleX:n musiikkipäällikön duunin. Tää tuli tosi yllättäen ja samalla uutinen oli sekä hyvä että huono. Maailman mahtavin duuni, mutta mitä tämän jälkeen voi vielä tehdä? Musta tuntuu, että tämä duuni on tietyllä tapaa sen kaaren päätös, mikä alkoi niiden kahden lankun yhteen naulaamisesta lapsena.

“Suurin haaste on yrittää jättää kalenteriin tilaa myös musiikin kuuntelulle.”

Mihin sinua tarvitaan?

Ihan selkeätä viikkorytmiä ei ole, työnkuva vaihtelee tosi paljon. Viime aikoina niin sanotun perustyön ohessa vein suomalaista musiikkia maailmalle Lontoossa Alexander Stubbin kanssa, kävin puhumassa digitaalisesta musiikista ja nuorten musiikinkulutustavoista Hollannissa ja lisäksi on kuvattu Uuden Musiikin Kilpailua, jossa toimin tuomariston puheenjohtajana.

Kokoajan taustalla kulkee kuitenkin niin sanotut perusasiat. Esimerkiksi soittolista valmistuu joka viikko. Ainoastaan joulun pyhinä mennään samalla listalla kaksi viikkoa, muulloin soittolista päivittyy viikoittain. Mä teen listan Pasilassa työpisteelläni, himassa tai vaikka lentokoneessa, mutta aina se tulee tehtyä. Soittolista ei tietenkään perustu pelkästään minun korvilleni, vaan soittolistaraadissa on tavallaan mukana koko kanava ja musiikkiohjelmia tekevät henkilöt. He ovat todella tärkeä voima, ilman heitä emme voisi olla uuden musiikin kanava. He perkaavat sitä tosi isoa laaria uutta musaa kokoajan ja suosittelevat mulle musiikkia.

Muutakin kanavamusiikkiin liittyvää työtä on toki kuvassa kokoajan. Musiikin raportoinnista vastaan isommassa mittakaavassa. Musiikkibudjetointi on osa työtäni siinä mielessä, että katson, minkä verran missäkin ohjelmassa musiikkia soitetaan, koska musiikin soittaminenhan ei suinkaan ole ilmaista. Pidän myös kiinni siitä, että meidän kanavamme kuulostaa strategiamme ja brändimme mukaiselta. Se on iso duuni, pitää vahtia, että emme vanhene. Meidän pitää palvella alle 30-vuotiaita nyt ja tulevaisuudessa, jos ei tehtävänanto muutu. Myös netti vie työaikaani, koska toimin netin vastaavana tuottajana.

Turhia kokouksia pyrin välttämään, en halua istua kaikissa toimikunnissa. Kaiken maailman tilaisuuksia on mielin määrin, niistä on pakko karsia. Suurin haaste on yrittää jättää kalenteriin tilaa myös musiikin kuuntelulle, siitä haluan kuitenkin pitää kiinni, muutenhan työtäni olisi varsin hankala tehdä.

Työn suola?

Musiikin voima ja sen merkitys ihmisille on ihan älytön. Ihmisen aivoissa on juttuja, jotka ainoastaan musiikki voi herättää henkiin. Tämä on yksi todiste sille, ettei tämä työ suinkaan ole merkityksetöntä. Musiikki itsessään on paras asia työssäni. Musiikki piirtää kuvia, joita vaikkapa tv ei voisi koskaan piirtää.

Työssäni teen paljon valintoja ja seula on tiukka. Joskus tuntuu, kuin iso köysi pitäisi mahduttaa pienestä neulansilmästä. Mutta kun valintoja on tehty, on hieno huomata jälkeenpäin, että valinnat olivat oikeita. Viimeisen viiden vuoden aikana olen nähnyt, miten joku suomalaisartisti on lähtenyt liikkeelle ihan nollasta ja muistan omatkin epävarmuuteni artistin suhteen, mutta jotenkin hän on vakuuttanut ja pääsee soittoon.

Esimerkiksi Chisu oli yksi tällainen artisti, hänen uransa alku oli oikeasti hidas. Muistan fiilikseni Emma-gaalassa, kun Chisun biisi ”Mun koti ei oo täällä” voitti Vuoden biisi Emman. Puolitoista vuotta aikaisemmin kappale oli mulla kuunneltavana ja mietin, mikä tää on oikein tää Chisu, vähän kuin Vera Telenius tekisi elektronista musaa. Biisin kanssa jumpattiin ja jumpattiin, kävin katsomassa Chisua keikalla ja vakuutuin, että tässä on nyt oikeasti kova juttu kyseessä, uskoin, että artisti breikkaa vielä jossain vaiheessa. Soitimme biisiä jonkun verran tuona syksynä. Puoli vuotta myöhemmin Chisu esiintyi YleX Popissa, eikä hän ollut vieläkään breikannut. Ehkä kuukautta myöhemmin ”Mun koti ei oo täällä” alkoi soida enemmän myös kaupallisessa radiossa ja yhdeksän kuukautta myöhemmin se voitti Vuoden biisi Emman.

Uran kohokohta?

Pieniä yksittäisiä juttuja on paljon. Esimerkiksi juuri artistien breikkaaminen lämmittää mieltä, kun heitä on seurannut ja heihin on uskonut pitkään. Onnistumisia on hieno nähdä artistien puolesta. On mahtavaa seurata artistien kasvua, kuinka joku ottaa roolinsa ja nousee staraksi joskus melko nopeastikin Suomessa. Minua tarvitaan uran alkuvaiheessa, mun kuuluu bongata nämä artistit. Siinä vaiheessa kun urat lähtevät lentoon, astun taka-alalle.

Silti urani varsinainen kohokohta on tietysti se, että sain tämän duunin. Kun mulle kerrottiin, että saan tämän pestin, tuli semmoinen olo, että olen tehnyt jotakin oikein. Se mitä olin tuntenut itse, että mitä mun kuuluu tehdä ja missä olen hyvä, sai vahvistusta. Musiikille uhraamani aika ei ollut mennyt hukkaan.

“Ois ollut siistiä olla muutaman minuutin ajan stara Torontossa.”

Pahin moka?

Elämässä voisi aina jossitella. Voisin jossitella vaikka sitä, etten käynyt koulua loppuun, mutta jos olisin jäänyt opiskelemaan, en olisi tässä. Tartuin toiseen tilaisuuteen, jota tarjottiin.

Mua kuitenkin yhä harmittaa kaksi tekemättä jättämääni juttua. Lukioikäisenä opiskelin Tampereen konservatoriossa ja soitin puhallinorkesterissa lyömäsoittimia. Olisin päässyt puhallinorkesterin kanssa Jenkkeihin keikkailemaan, mutta jotenkin jänistin, ajattelin, että siihen menee liikaa aikaa. Mua harmittaa vieläkin, etten lähtenyt tuolloin mukaan.

Toinen samantapainen juttu oli muutamaa vuotta myöhemmin. Soitin bändissä, joka pääsi esiintymään Much Musicin aamushow’hun Kanadaan. Torontossa olisi ollut lisäksi muitakin keikkoja, mutta etenkin tuo Much Music jäi mieleen, koska oli aika harvinaista, että suomalainen bändi pääsi sinne soittamaan. Jätkät kertoivat, että aamushow-keikan jälkeen ihmiset tunnistivat heidät kadulla, sillä ohjelma oli tosi suosittu. Mua harmitti jälkeenpäin paljon, ois ollut siistiä olla muutaman minuutin ajan stara Torontossa.

Mitä olisit halunnut olla mukana tekemässä?

Nuorempana tein myös studiorumpalina keikkoja ja rakastin studiotyöskentelyä. Se on luomisprosessi, josta jää myös tallenne, syntyy siis jotain konkreettista. Nyt kun teen tätä duunia, mun on ollut vaikea tehdä mitään musahommia, eikä niihin ole ollut juuri aikaakaan. Olisi kiva jossakin vaiheessa olla mukana prosessissa, jossa itse olisin vielä siellä toisella puolella. Jos poimin jonkun yksittäisen jutun, jossa olisi ollut todella hienoa olla mukana, olisin halunnut soittaa rumpuja John Coltranen My Favorite Things –albumilla.

Kenen artistin kanssa haluaisit tehdä töitä?

Soittajissa on paljon hyviä tyyppejä, yhden nimeäminen on vaikeaa. Jos en olisi soittanut Dave Lindholmin kanssa, sanoisin varmaan hänet, mutta olen jo päässyt soittamaan hänen kanssaan. Olisin toki halunnut soitella John Coltranen ja muiden jazz-kunkkujen kanssa. Olisin myös halunnut olla samassa huoneessa kuin Jay-Z ja Timbaland, kun he kuuntelivat biittejä tulevalle Black Album –levylle. Siinä prosessissa olisi ollut hienoa olla messissä.

Mitä haluaisit saavuttaa vielä urallasi?

Haluan saavuttaa kaiken. Musiikin kannalta olen aika ahne, haluan tehdä kaikenlaisia juttuja. Odotan enemmänkin, mitä vastaan tulee, kuin että suunnittelisin, mitä haluan tehdä. Voin nähdä itseni helposti puhtaasti bisnespuolella tai sitten toisaalta ihan toisessa laidassa eli tekijöiden puolella. Musa on mulle niin rakas asia, etten halua kahlita sitä mitenkään, haluan pitää kaikki ovet auki. Toisaalta voisin tehdä jotain ihan muutakin kuin musiikkia työkseni. Musiikki ei tule koskaan häviämään elämästäni. Olen saanut enemmän sen kautta, kuin mitä olisin koskaan osannut pyytää.

“Aitous on sitä, että kuuntelija uskoo musiikin välittämän viestin.”
Mikä on hyvää musiikkia?

Lähtökohtaisesti hyvä musiikki on subjektiivista, mutta se on myös korporatiivista, kun musiikkia pohtii ammatillisesti. Hyvässä musiikissa on tärkeintä, että paketti on kasassa. Sävellys, sanoitus, soitto, laulu ja koko ilmaisu puhuvat samaa kieltä niin, että sieltä välittyy joku tunne tai tunteet aidosti. Aitous on vaikea määritellä etenkin populaarimusiikissa, mutta mielestäni aitous on sitä, että kuuntelija uskoo musiikin välittämän viestin.

Hyvän musiikin ei tietystikään tarvitse olla pureskeltua, se voi olla aluksi ristiriitaista ja hankalaa ja haastaa kuuntelijan. Lopuksi kuitenkin tulee ymmärrys siitä, mitä tekijä on halunnut sanoa ja että kaikki biisin värit maalaavat samaa yhtä sateenkaarta. Tässä työssä äkkiä huomaa, mitä on ehkä yritetty tehdä, ketä on kenties plagioitu tai mistä vaikutteet on ammennettu. Jos oman taulun maalaaminen puuttuu teoksesta tyystin ja on yritetty maalata jonkun toisen taulua, mennään metsään.

Mihin bändiin/artistiin et kyllästy koskaan?

John Coltraneen tai The Metersiin en varmasti kyllästy koskaan. Uudemmista artisteista Bon Iveriin en varmaankaan kyllästy, koska hänen musiikissaan on ajattomia elementtejä.

Mitä kuuntelet juuri nyt/ artisti, josta olet innostunut viimeksi?

Joka päivä varmaan innostun jostakin artistista, mutta erityisesti olen innostunut Frank Oceanin ja Kendrick Lamarin levyistä. Luulen, että tänä vuonna kuuntelen eniten ulkomaisista artisteista juuri heidän levyjään.

Elämäsi kappale?

Voisin valita miljoona eri biisiä, mutta satuin kuuntelemaan vastikään Digital Undergroundin The Humpty Dance –biisiä, joka on 1990 julkaistun Sex Packets –levyn aloitusraita ja valitsen sen. Koko levy oli mulle nuoruudessani tärkeä. Mua ärsytti gangsta rap –homma, enhän mä ole mistään ghetosta. Kulttuuri, jossa miehen pitää pullistella sairaasti, oli mulle vieras. Digital Undergroundista hiffasin jo nuorena, että he ironisoivat tuota kulttuuria. Bändi avasi mulle sen, että musiikissa voi olla mukana myös ironiaa ja huumoria. Nämä jätkät sämpläsivät tosi paljon esimerkiksi Parliamentia, vanhasta funkista on siis ammennettu kamaa ja siksi biisit myös svengaavat ja groovaavat hienosti.

Mikä sykähdyttää, mikä saa sinut syttymään, mikä inspiroi sinua?

Musiikki ylipäätään. On aina koskettava kokemus, kun joku laittaa oikeasti itsensä peliin.

Mitä tekisit, jos et olisi musiikkibisneksessä?

On paljon asioita, joita haluaisin tehdä. Mutta sanotaan vaikka nyt sitten, että haluaisin olla tennisammattilainen tai ajaa Meksikossa Baja Desertin aavikon läpi Enduropyörällä. Ehkä Baja Desertin kilpa-ajot voisivat tulla sen jälkeen, kun mun tennisammattilaisuus alkaisi olla hiipumassa.

Missä suomalainen musiikki on viiden vuoden päästä ja missä sinä silloin seisot?

Viimeiset viisi vuotta ovat olleet todella kovaa myllerrystä musabisneksessä. Uskon, että muutos on ollut väistämätön. Sen sijaan, että olisin jäänyt vellomaan siihen, etteivät asiat ole kuin ennen, olen odottanut sitä hetkeä, jolloin kasketun maan pinnalle alkaa kasvaa uutta. Mielestäni nyt on alkanut kasvaa paljon uutta hyvää. Pahin kuoppa on ohitettu ja syntyy lisää uutta hyvää kamaa. Tilanne on mielestäni menossa parempaan.

Viiden vuoden päästä monet nykyiset mallit ovat täysin uudistuneet, mutta takuulla musiikkia kuunnellaan edelleen paljon, se on edelleen erittäin tärkeä elementti ihmisten elämässä ja sen ympärille muodostuu myös bisnestä. Musiikkimarkkinat ovat siis edelleen olemassa. Mitä teen itse viiden vuoden päästä, on mysteeri, mutta takuuvarmaa on kuitenkin se, että musiikki on yksi elämäni kantavista voimista aina.

Musiikin top 5 juuri nyt?

1. Uusi musiikintekijäsukupolvi nousee

2. Koko musiikkikenttä uuden tekemisen ja menestyksen kynnyksellä

3. Uuden Musiikin Kilpailun tuomaristo

4. YleX-jengin tekemisen meininki

5. Kitaroiden räpläys

Milla Palovaara: "Rehellinen tekeminen uppoaa minuun"

kaikki.musiikista@yle.fi — Tue, 30 Oct 2012 13:20:25 +0000

Toimittaja:

Sari Casal

Miten päädyit alalle?

Olin copywriterinä mainosalalla yli kymmenen vuotta ja soitin ja järkkäilin keikkoja siinä ohessa kokoajan. Tietysti diggaan musasta ja live-tapahtumista ihan hirveästi, tykkään soittaa itse ja ehkä vielä enemmän olla katsomassa ja järjestelemässä keikkoja. Tämä on ollut luontevaa tekemistä, musiikki vain vei mennessään. 2004 pääsin Stadiaan opiskelemaan kulttuurituottamista ja silloin tästä alkoi muodostua vielä enemmän ammatti, tajusin, että näitä tietoja duunissani tarvitsen.

“Kaikki ensimmäisestä diilistä laskutuksiin ja kiitoksiin asti oli mun hommaa.”

Mihin sinua tarvitaan?

Loosessa, Bellyssä ja Alakerrassa tein kaikenlaista nettisivujen päivittämisestä laskutuksiin. Myös bändien hostaaminen, heidän toiveidensa täyttäminen paikan päällä, raiderit ja ylipäätään läsnäolo oli osa duunia. Keikkojen osalta kaikki ensimmäisestä diilistä laskutuksiin ja kiitoksiin asti oli mun hommaa. Bändien valinta vaatii aika paljon myös taustatyötä. Mä oon kokoajan seurannut verkosta ja lehdistä, mitä muualla tapahtuu ja käynyt ahkerasti keikoilla muissa mestoissa.

Työn suola?

Mulla on ollut hyvin vapaat kädet. Olen saanut määrittää työaikani itse, mutta se on myös kirous, koska silloin tulee oltua tavoitettavissa puhelimella tai maililla 24/7. Vapaus kuitenkin on kaikkein hienointa ja se, että näkee uusia hienoja bändejä ensimmäisenä ja myös huikeita asemansa vakiinnuttaneita bändejä. Suomessa on hieno rokkiporukka, tykkään monista henkilöistäkin todella paljon.

Uran kohokohta?

Niitä on montakin. Yksi oli Jim Jones Revuen keikka Loosessa. Toukokuun puolivälissä Loosen 10-vuotissyntymäpäiväviikolla tehtiin Gutter Island –festari yhteistyönä tanskalaisten kanssa. Siellä oli paljon sekä ulkomaisia että kotimaisia rokkibändejä ja DJ:tä.

“Tänne ei kannata tuoda jotakin bändiä ja toivoa parasta.”

Pahin moka?

Ainahan sattuu ja tapahtuu, mutta ei mulla mitään kauhutarinoita ole. Toki aina harmittaa, jos suurella vaivalla ja isolla rahalla roudaa tänne ulkomaisia bändejä, mutta jengi ei vaan ilmaannu paikalle tai promo on tehty vasemmalla kädellä. Se kismittää etenkin bändin mutta myös firman lompakon takia. Kyllä promon merkitys on nykyään ymmärrettykin. Tänne ei kannata tuoda jotakin bändiä ja toivoa parasta, mainonta, promo ja sosiaalinen media pitää hoitaa tosi hyvin.

Mitä olisit halunnut olla mukana tekemässä?

Onhan toki olemassa vaikka mitä hienoja ja isoja tapahtumia, mutta en tiedä, olenko varsinaisesti festarijärjestäjä. Mä nautin intiimimmistä keikoista. Tavastian ja Nosturin kapasiteetit alkavat olla isointa, mikä mua kiinnostaa. Joka viikkohan täällä on upeita bändejä. Usein voin olla mukana tavalla tai toisella sellaisissa jutuissa, jotka ovat itselleni tärkeitä, koska olen tehnyt tätä pitkään ja tunnen jo paljon väkeä alalta. Joskus voin mennä vaikka vapaaehtoiseksi, jos haluan kantaa kortta kekoon johonkin asiaan.

Kenen artistin kanssa haluaisit tehdä töitä?

Mä en välttämättä fanina halua tehdä töitä jollekin. Olen saanut tehdä mielettömien suosikkibändieni kanssa töitä muutenkin, vaikkapa Hanoi Rocksin, Michael Monroen ja Hellacoptersin promoottorina. Tietysti voisi olla mielenkiintoista katsoa vaikka viikon ajan jotain Rolling Stonesin, Bruce Springsteenin, Princen tai vaikkapa Lady Gagan meininkiä, koska siinä olisi varmasti ihan omat kommervenkkinsä. Ammatillisesti kiinnostaa, mitä kaikkea siellä kulisseissa tapahtuu, mutta en mä varsinaisesti mitään haikaile.

Mitä haluaisit saavuttaa vielä urallasi?

Mä näen ehkä itseni joskus jossakin isolla venuella töissä. En tiedä, olisiko se Suomessa vai jossakin muualla. Nyt mulla on kuitenkin hieno uusi työpaikka, oli ihan terveellistä, että se tuli tähän kohtaan. Musahommia en kuitenkaan lopeta kokonaan koskaan.

Mikä on hyvää musiikkia?

En voi muutamalla sanalla määritellä, mitä hyvä musiikki on. Riippuu enemmänkin tunnetilasta, mihin mikäkin sopii. Yhtenä hetkenä on mielettömän hauskaa kuunnella raivokasta HC-punkia, toisena taidokasta countrya, groovaavaa soulia tai garagea tai mitä ikinä. Niissä kaikissa on kuitenkin ehkä mukana tietynlainen epäkaupallisuus ja sydämestä tekeminen. Mä en innostu hirveesti listahiteistä tai Idols-tyyppisestä lähtökohtaisesti todella tuotetusta kamasta. Jos sydämellä tekee musiikkia, panostaa siihen tunteitaan, omaa elämäänsä ja muittenkin elämää, se huokuu kaikesta musasta.

Mihin bändiin/artistiin et kyllästy koskaan?

Ainakaan Hellacoptersiin en varmaan kyllästy koskaan. Heidän musiikkinsa on ihan mielettömän hienoa rokkia. Se on yksi aikalaisbändi, jonka messissä olen elänyt ja olen seurannut muutenkin bändiä likeltä. Aina kun kuuntelen heidän musiikkiaan, tulee hyviä muistoja mieleen. Mulla on aika iso levykokoelma, paljon vinyyliä myös. Sieltä ne tietyt artistit aina pomppaavat. Hellacoptersia kuuntelen aina, myös Flaming Sideburnsia paljon, vanhoja soul-kokoelmia kuuntelen edelleen kokoajan, omaa bändiäni Thee Ultra Bimboosia kuuntelen aina välillä.

Mitä kuuntelet juuri nyt/ artisti, josta olet innostunut viimeksi?

Rival Sonsia olen kuunnellut aika paljon, olin katsomassa heitä myös Tavastialla. Se on hyvin taidokas bändi, jossa on sopivasti retroa mukana.

Elämäsi kappale?

Atomic Swingin Stone Me Into the groove. Se on vaan yksi maailman parhaista biiseistä. Siihen on toki liittynyt paljon henkilökohtaisia juttuja, jotka ovat jo takana, mutta biisi ei kuole koskaan. Se on aina ajankohtainen ja hyvä ja se on mulla aina DJ-setissä mukana, vähän niin kuin signature song.

Mikä sykähdyttää, mikä saa sinut syttymään, mikä inspiroi sinua?

Lahjakkuutta ei voi kiistää, on aina upeaa, kun se pulpahtaa jostakin. Sitä ei voi olla komppaamatta, sydämellä ja jopa sydänverellä tekemistä ei voi olla kannustamatta. Rehellinen tekeminen uppoaa minuun ja siitä saa virtaa myös omaan tekemiseen.

Mitä tekisit, jos et olisi musiikkibusineksessa?

Mä voisin olla tallilla töissä, oon aina digannut hevosista. Voisin myös ehkä olla itsekin kirjailija.

Missä suomalainen musiikki on viiden vuoden päästä ja missä sinä silloin seisot?

Uskon, että musateollisuus on harpannut monta askelta taas eteenpäin. Bändien taustajoukot ovat vielä nykyistäkin paremmassa kuosissa, levynmyynti puolestaan on varmaan huonommassa jamassa kuin nyt. Fyysinen äänite valitettavasti alkaa olla förbi, jos ei mennä takaisin vinyyliaikaan. Nettilataukset jylläävät niin kuin nytkin. Uskon, että live-musa kuitenkin pinnistelee ja konsertteja sekä klubeja tulee olemaan enemmän ja enemmän. Elämyksellinen musiikin kuluttaminen eli tapahtumat, klubit ja DJ-setit ovat jo nyt vahvoilla ja se puoli alasta varmasti kasvaa, venueita tulee lisää ja sen mukana ammattilaisia tulee myös lisää. Itse pysyn varmasti alalla, en tiedä missä ja mitä tekemässä, mutta jotakin hyvää asiaa edistämässä live-musiikkiin liittyen.

Musiikin top5 juuri nyt?

1. Queen

2. Leatherface

3. Blanco

4. Face of God

5. Bouvier

Jukka Immonen: "Kakka ei pääse pöydälle asti"

kaikki.musiikista@yle.fi — Wed, 17 Oct 2012 10:11:27 +0000

Toimittaja:

Sari Casal

Miten päädyit alalle?

Mulla on aina ollut kova tarve tehdä tallenteita, oon skidistä asti tykännyt tehdä äänikokonaisuuksia. Jo 15-16-vuotiaasta saakka olen äänitellyt musiikkia ja mulla on oikeastaan aina ollut joku oma soppi, missä nauhoitella. Olen aina nakertanut omia biisejä, mutta samaan aikaan olen kokoajan rakentanut ja kehittänyt omaa studiota, ensin jonnekin vanhempien kellariin ja sitten muualle.

“Alusta asti oli tietoinen valinta, että olen taustalla.”

Olen tehnyt tätä niin pitkään, etten muista, milloin olisin päättänyt pyrkiä alalle. Yli puolet elämästäni olen ollut jonkun sortin huoneessa soittimien ja muiden laitteiden kanssa näkräämässä. Parikymppisestä saakka olen käytännössä tehnyt tätä elääkseni. Alusta asti oli tietoinen valinta, että olen taustalla. Olen soittanut parissa bändissä ja se oli kivaa, mutta silloinkin mua kiinnosti enemmän tehdä demoja kuin soittaa. Mä rakastan soittamista ja se on mulle tärkeä asia, mutta mulla ei ole mitään tarvetta esittää sitä kellekään muuten kuin tallenteiden kautta.

Mihin sinua tarvitaan?

Mä teen biisejä ihmisten kanssa. Työskentely on yleensä kimppakirjoittamista, koska itse en tee tekstejä ja muutenkin tykkään kirjoittaa biisejä artistien kanssa. Se on mulle aina ryhmätyötä. Tuottajana runnon biisit kasaan, jotta ne voi laittaa levylle. Mun tapauksessani se usein tarkoittaa, että soitan siellä aika paljon itse, ohjelmoin, koodaan ja teen mitä ikinä pitää tehdä projektista riippuen. Tehtävänäni on saattaa biisi levytettävään muotoon. Äänitän ja miksaan myös edelleen, joskin miksaamista olen ulkoistanut viime aikoina.

Työn suola?

Varmaan ihmisten kanssa tekeminen on kivointa, ei tää yksin olisi hauskaa. Kun yhdessä tehdään ja saadaan onnistumisiakin joskus, se on tosi kivaa. On tää tietynlaista harrastamista kuitenkin. En koe, että se itse tekeminen on työtä, vaikka siitä palkankin saan. Kaikki oheistoiminta, järjestelyt ja muut, ovat tavallaan sitä duunia, mutta kun pääsee tekemään itse asiaa, eli levyä tai biisiä, ei se tunnu työltä, se on se suola. Ylipäätään se, että voin tehdä tätä, merkitsee paljon.

Uran kohokohta?

Totta kai isommat onnistumiset levyjen kanssa ovat kivoja, koska niiden mukana tulee niin paljon hyvää kaikille. Kun on tehty jotain pitkään ja hartaasti ja sitten siinä onnistuu, se tuntuu hienolta. Levyprokkis voi kestää kaksi tai kolmekin vuotta. Reilu kymmenen vuotta sitten, heti alkuvaiheessa, sain olla mukana Anssi Kelan esikoislevyllä. Se oli mieletöntä. Silloin pääsin ensimmäistä kertaa seuraamaan, mitä tapahtuu, kun joku onnistuu. Se oli opettavaista. Anssillakin oli pitkä prosessi takana. Myös Jenni Vartiaisen Seili on ollut tärkeä juttu. Olimme itse ladanneet levyyn paljon odotuksia ja panostaneet sen tekemiseen. Suunnittelimme sitä monelta eri kannalta ja sitten moni hartaista haaveista toteutui. Tästä olen todella iloinen, koska käänsimme tosi paljon kiviä ja teimme todella paljon duunia sen eteen. Menestys ei tunnu vahingolta, vaan niin sen pitikin mennä. Se tuntuu kuitenkin uskomattomalta jopa omasta mielestäni.

“Kun paska jää siivilään, sieltä alta tulee se hyvä.”

Pahin moka?

Jos vahvasti ajaa jotain asiaa, eikä se sitten olekaan paras ratkaisu, kai sitä voi mokaksi sanoa. Mutta mokat tapahtuvat etukäteen, eivät ne hulahda koko tuotantoketjun läpi, ei se kakka pöydälle asti pääse. Epäonnistumisen kautta tapahtuu tosi paljon myös hyvää. Tulee semmoinen siivilä ja kun paska jää siivilään, sieltä alta tulee se hyvä.

Mitä olisit halunnut olla mukana tekemässä?

En mä ketään kadehdi. Jos innostun jostakin kappaleesta, innostun siitä siksi, että se on makeesti tehty. En siinä vaiheessa enää mieti, että olisinpa itse tehnyt sen.

Kenen artistin kanssa haluaisit tehdä töitä, miksi?

Mumford & Sonsin kanssa ja pelkästään siksi, että tykkäsin Sigh No More -levystä.

Mitä haluaisit saavuttaa vielä urallasi?

Olen jonkin verran yrittänyt saada asioita eteenpäin ulkomailla, sinne ne tavoitteet liittyvät. Haluaisin tehdä ulkomailla samaa kuin täälläkin, biisejä ja tuotantoja, sekä saavuttaa hyvän aseman ja workflown myös Suomen ulkopuolella.

“Genrestä riippumatta musiikin pitää koskettaa tavalla tai toisella, tanssittaa, liikuttaa, tai aiheuttaa kuulijassa jotain reaktioita.”

Mikä on hyvää musiikkia?

Hyvä musiikki tuntuu heti joltakin, se aiheuttaa vahvoja reaktioita. Kai hyvä kappale on yhdistelmä loistavaa tekstiä, hyvää melodiaa, hyvää rytmiä ja hyvää fraseerausta. Esittäjä ja esitystapa merkitsevät myös paljon. Genrestä riippumatta musiikin pitää koskettaa tavalla tai toisella, tanssittaa, liikuttaa, tai aiheuttaa kuulijassa jotain reaktioita.

Mihin bändiin/artistiin et kyllästy koskaan?

Varmaan ne ovat 1990-luvun lopun triphop-juttuja, kuten Massive Attack. Siinä musiikissa on paljon juttuja, joihin en vain kerta kaikkiaan kyllästy ikinä, soundimaailmakin on tosi ajatonta. Se on kestänyt ajan hammasta jo 15 vuotta ja uskon, että tulee kestämään jatkossakin. Siinä on joku tietynlainen käsityöläisyys elektronisen musiikin parissa, joka myös tuntuu tosi hyvältä. Tätä musiikkia kannan mukanani ja se on juurakko, johon aina palaan.

Mitä kuuntelet juuri nyt / artisti, josta olet innostunut viimeksi?

Mä tykkäsin tosi paljon Mumford & Sonsin ”Sigh No More” –levystä. Viime syksynä löysin sen kunnolla ja innostun siitä edelleen.

Elämäsi kappale?

Mun pitää kyllä valita kokonainen levy ja se on Radioheadin Ok Computer. Siinä yhdistyy kaikki, mistä mä tykkään, parhaat palat elektronisesta ja soitetusta musiikista. Jos mun pitäisi jollekin työntää pikaopas, miten asiat saadaan tuntumaan ja mikä on tärkeää, levy olisi hyvä esimerkki. Levyllä on hienoja lauluja, niitä tukeva mieletön tuotanto ja kaikilla osa-alueilla juttuja, jotka ovat äärimmäisen inspiroivia. Tämäkään levy ei tule vanhenemaan ikipäivänä. Tämä levy olisi yksi viidestä, jonka ottaisin mukaan autiolle saarelle.

Mikä sykähdyttää, mikä saa sinut syttymään, mikä inspiroi sinua?

Ensisijaisesti inspiroidun hienoista artisteista. Sitten innostumme artistin kanssa yhdessä jostakin, mitä voimme tehdä ja sen jälkeen olemme tuntemattomilla vesillä, että mitähän tästä tulee. Ja sitten päästäänkin siihen työn suolaan kätevästi.

Mitä tekisit, jos et olisi musiikkibisneksessä?

Tekisin jotakin duunia merellä. Se oli mulle vaihtoehto nuorena, punnitsin asiaa silloin.

Missä suomalainen musiikki on viiden vuoden päästä ja missä sinä silloin seisot?

Toivon ensinnäkin, että saan edelleen tehdä tätä työtä ja että joku haluaa tehdä mun kanssa juttuja. Toivottavasti ulkomailla tehty duuni alkaa tuottaa tulosta ja pystyn tekemään työtä eri paikoissa eri ihmisten kanssa. Muutenkin suomalainen musabisnes on varmasti kansainvälisempää viiden vuoden päästä, mutta tarvitsemme tietynlaista itsevarmuutta, ulkomaille menoa ei pitäisi pitää mörkönä.

Musiikin top5 juuri nyt

1. Uudet biisit.

2. Kesän 2013 festarit.

3. Semmoiset digitaaliset bookletit, joista näkee levyn infot vähän niin kuin ennen levynkansista, mutta vielä paremmin.

4. The Wave - Miike Snow.

5. Musan bisnespuolen uudistuminen, mitä se sitten ikinä tulee olemaan.

Jussi Lehtisalo: ”Vastakulttuurinen intohimo”

kaikki.musiikista@yle.fi — Tue, 09 Oct 2012 10:35:25 +0000

Toimittaja:

Sari Casal

Miten päädyit alalle?

Oman levy-yhtiön perustin 1990-luvun lopulla. Levy-yhtiöitä ei kiinnostanut marginaalisempi taide tuolloinkaan. Tein itse ja muutkin tekivät kuitenkin mielenkiintoista taidetta, joten levy-yhtiö syntyi tarpeesta jakaa suuri ilo muillekin.

Mihin sinua tarvitaan?

Alun perin mulla oli kaikki koneisto omissa käsissäni ja pyrin vastaamaan ihan kaikesta itse. Ensin on inspiraatio, josta muotoutuu tässä tapauksessa musiikkiteos, sitten pyrin äänittämään sen itse, miksaamaan itse sekä esittämään ja soittamaan itse tai ystävien kanssa. Sen jälkeen teos muutetaan jonkunlaiseksi tuotannoksi, äänifileksi tai joksikin muuksi ja ollaan yhteydessä levyprässäämöön. Oman porukan kanssa vastataan myös graafisesta suunnittelusta. Sitten otan levyt vastaan ja markkinoin niitä tavalla tai toisella, eli promoan ne eteenpäin ja mahdollisesti jakelen ne käsipelillä ympäri maailmaa levykauppoihin tai jakelijoille. Etenkin nykyisin, kun levymyynti on romahtanut ja jakelijoiden myynnit alkavat olla aika minimaalisia, tärkeintä on oma kauppa. Se on taannut sen, että olen voinut jatkaa omaa toimintaa ja tehdä julkaisuja, jotka ovat aika obscura-materiaalia ja huomattavasti enemmän kallellaan kaunotaiteisiin kuin kulttuuriteollisuuden kertakäyttökulttuuriin.

Työn suola?

Tämä on mulle eräänlainen vastakulttuurinen intohimo. Marginaalitaiteen tekijöiden pitäisi joka päivä kiittää kulttuuriteollisuuden olemassaoloa, koska se motivoi toimimaan. Kaikenlaista kulttuuria tarvitaan. Mä edustan eräänlaisen marginaaliryhmän ääntä, ehkä se kansantaloudellisesti näyttää mitättömältä, mutta inhimillisessä ja kulttuurillisessa mielessä se on tärkeää. Vaikka oma toimintani kulkee jollain tavalla bisneslainalaisuuksien mukaan ja vähän samantapaisesti kuin monet monikansalliset levy-yhtiöt, minun toiminnassani eivät todellakaan kvartaalit vaikuta niin paljon ja kaikki asiat toivottavasti tapahtuvat teosten ehdoilla.

“En ole koskaan uskonut massakiihdykkeisiin.”
Uran kohokohta?

On niitä toki vaikka millä mitalla. Pyrin pitämään innostusta yllä kokoajan seuraaville julkaisuille. Kun elämä kulkee eteenpäin, täysin mitättömiltä tuntuvat asiat saattavat näyttäytyä seuraavana päivänä uskomattomilta ja hienoilta. Mua kiinnostaa taide, joka ei välttämättä kyseisessä ajassa näyttäydy relevanttina, mutta omaa tiettyä ennustettavuutta, jotain sellaista, joka saattaa puhutella vuoden tai kahden päästä. En osaa arvioida, mikä olisi taiteellisesti tai bisnesnäkökulmasta ollut ylitse muiden. Ylipäätään toiminnan jatkuvuus on hauskaa, se motivoi. Suurin tyydytys tulee, kun tekee ei-myynnillisiä ratkaisuja, sellaisia teoksia, jotka saattavat puhutella vain muutamaa kymmentä ihmistä, mutta puhuttelun voima on sitä luokkaa, ettei sitä tapahdu joka päivä. Silloin taideteos puhuu henkilökohtaisella tasolla ja se kiihdyttää mua huomattavan paljon, en ole koskaan uskonut massakiihdykkeisiin.

Pahin moka?

Ainoa asia, joka on jäänyt kaivelemaan, on se mitä tapahtuu arkisessakin elämässä lähes kaikille, jotka miettivät elämäänsä 80-vuotiaina; tulee mieleen, että olisi voinut ottaa riskejä huomattavan paljon enemmän. Maailmassamme sana riski liittyy yleensä bisneksen kautta tehtyihin rohkeisiin riskeihin. Tässä tapauksessa se liittyy vain hieman siihen, riskit pitäisi mielestäni olla taiteellisia. Pitää tehdä rohkeampia ratkaisuja, rohkeampia vetoja, ei kuunnella aina yleistä ääntä, vaan tehdä jopa diktaattorimaisia päätöksiä ja luottaa intuitioon ja teoksen oikeutukseen.

“Joskus kannattaa kokeilla kepillä jäätä, sillä jää, jota taidemaailmassa kokeilee, ei hukuta.”

Vaikka olen yrittänyt tehdä rohkeitakin päätöksiä, ei tässä ritari rohkeita olla. Todellinen ritari rohkea olisi tehnyt huomattavasti jännittävämpiä ratkaisuja. Ainoa, mikä kaduttaa on se, etten ole sukeltanut vieläkin marginaalisempien ilmiöiden pariin ja antanut niille puheenvuoroa ja sitä kautta tehnyt tästä maailmasta entistä monimuotoisempaa ja rikkaampaa taiteen kautta. Joskus tulee pelattua varman päälle, jotta yritys jatkaisi toimintaansa suhteellisen vähin vaurioin. Joskus kannattaa kokeilla kepillä jäätä, sillä jää, jota taidemaailmassa kokeilee, ei hukuta.

Mitä olisit halunnut olla mukana tekemässä?

Toivon ainakin olevani sellainen ihminen, joka nauttii siitä, että teos ylipäätään syntyy. Siinä ei siis tarvitse olla narsistisesti omat näpit pelissä mukana. Totta kai maailmassa on hienoja teoksia, joita itse en ole ollut missään määrin mukana tekemässä. Led Zeppeliniä olisin mielelleni joskus julkaissut, olisin mielelläni myös soittanut bändissä, jos se suinkin olisi ollut mahdollista.

Kenen artistin kanssa haluaisit tehdä töitä?

No jonkun Roy Harperin kanssa voisi olla mielenkiintoista työskennellä, mutta hänellä on itsellään niin vahva näkemys ja oma maailmansa, etten tiedä, olisiko mulla siihen lisää annettavaa. Kyllä mä oikeastaan olen jo ollut jo tekemisissä niiden artistien kanssa, joiden kanssa haluan olla tekemisissä. Se on aika helppoa, ottaa vaan ihmisiin rohkeasti yhteyttä, kommunikoi ja keskustelee ja usein siitä syntyy jotain, jos on syntyäkseen.

Mitä haluaisit saavuttaa vielä urallasi?

Mä haluaisin kehittyä esimerkiksi soittajana. Olen ollut tällaista käsipohjatasoa käytännössä jo parikymmentä vuotta, mulla ei ole motivaatiota harjoitteluun. Olisi hauskaa, jos hallitsisin jotakin instrumenttia niin vaivattomasti, etten aina olisi taitojeni äärirajoilla, kun yritän tehdä taidetta ja musiikkia. Koska edistystä ei ole tapahtunut pariinkymmeneen vuoteen, sitä tuskin tulee tapahtumaankaan, joten näillä säädöillä mennään. Kyllä mielen kirkkaus ja innostus ovat kuitenkin kiinnostavampia kuin se, että joku soittaa instrumenttiaan täysin vaivattomasti, tällöin takertuu myös maneereihinsa. Ehkä itseä pitäisikin kehittää improvisaation kautta ja sitä kautta synnyttää maailmaa taiteilijoiden kanssa, siitä syntyy ihan uudenlainen kieli.

“Ehkä meidän pitää kehittää omaa näkökulmaamme, jotta näemme olennaisen taiteessa.”
Mikä on hyvää musiikkia?

Jos ihminen antaa kaikkensa teokselle, puhuu sitä kieltä, jota inspiraatio puhuttelee hänen kauttaan, on luottavainen ja vilpitön omalle inspiraatiolleen eikä anna kenenkään tulla väliin päsmäröimään esimerkiksi tuotannollisissa asioissa, niin olipa lopputulos mitä tahansa, uskon, että tarkkanäköisimmät kokijat pystyvät näkemään ikään kuin sen inspiraation ja sen taiteen perimmäisen kirkkauden. Sitä ei tarvitse välttämättä alleviivata superhienoilla suorituksilla tai älyttömillä soundeilla. Ehkä meidän pitää kehittää omaa näkökulmaamme, jotta näemme olennaisen taiteessa. Pystymmekö näkemään teosta tai ihmistä katsoessamme samalla hänen historiansa, perimänsä ja kulttuurinsa, jotta voisimme todella ymmärtää, mitä hän tekee ja sanoo? Tällöin olisimme sen ulkopuolella, onko joku parempi kuin toinen. Mielestäni se ei ole relevanttia taiteessa. Taiteessa on tärkeää tuoda esiin joku näkökulma, joka on mahdollisesti toisenlainen, oma puheenvuoro keskusteluun. Kaikenlainen kulttuuri on joka tapauksessa kiinnostavaa ja haluaisin, että kaikenlaisesta kulttuurista oltaisiin kiinnostuneita.

Mihin bändiin/artistiin et kyllästy koskaan?

Kun muu maailma murjoo, joku pitää ruodussa ja johonkin voi aina luottaa. Esimerkiksi Led Zeppelin on sellainen. En viitsi välttämättä edes kuunnella sitä, se edustaa jotakin täysin mittaamatonta, sellaista maailmankaikkeutta, jota ei kokoajan tarvitse käydä tarkistamassa, onko se vielä pystyssä. Mulle Led Zeppelin näyttäytyy rock-taiteen ylimpänä kruununa. Olen nautiskellut bändistä joskus 15-16-vuotiaana, jolloin ehkä koetaan suurimmat vaikutukset elämässä. Loppuelämä menee siihen, kun haaveilee ja muistelee niitä vanhoja elämyksiä. Kuuntelin bändiä aamusta iltaan ja sitä kautta olen eläytynyt siihen niin totaalisesti, että ehkä siksi se jaksaa mua aina kiihdyttää ja kiinnostaa.

Mitä kuuntelet juuri nyt/ artisti, josta olet innostunut viimeksi?

Kuuntelen aika marginaalista musaa, tää mun musiikkidiggailu on mennyt ihan mahdottomaksi. Olen musiikin suurkuluttaja ja voisi sanoa, että syön kaikenlaisia makuja. Jossain vaiheessa huomaan, että tulee jonkinlaisia yhdistelmiä ja sitten se vasta herää eloon. Populaarikulttuurin puolelta PMMP:ssä oli jotain raikasta meininkiä ja siitä olen ollut innoissani. Musta on hauskaa, että PMMP on hyvin suosittu orkesteri.

Elämäsi kappale?

Harrastin teini-ikäisenä pistooliammuntaa ja kävin isäni kanssa kilpailuissa. Roy Harperilla on kappale nimeltään the Same Old Rock ja se on yksi sellainen biisi, jota kuunneltiin aina kaikilla väliajoilla, kun olin autossa. Se oli kappale, joka puhutteli mua.

Mikä sykähdyttää, mikä saa sinut syttymään, mikä inspiroi sinua?

Mua kiinnostaa intohimo ja rohkeus, uskallus tuoda oma ääni esiin välittämättä siitä, millaisen vastaanoton se saa. Ihailen ihmisiä, jotka esimerkiksi kykenevät nousemaan yksin estradille vaikkapa akustisen kitaran kanssa ja esiintymään luontevasti tai vähemmän luontevasti. Itseäni yksin esiintyminen ei kuitenkaan varsinaisesti kiinnosta, sillä mua kiinnostaa taiteen dialogi ja että ihmiset ovat tekemisissä toistensa kanssa. Tällöin tulee uusia näkökulmia ja pitää ottaa huomioon muukin maailma kuin vain oma käsityskykynsä ja erinomaisuutensa.

Mitä tekisit, jos et olisi musiikkibisneksessä?

Mä olen koulutukseltani valokuvaaja, mutta en usko, että valokuvaisin. Toivottavasti mä vaikka käsikirjoittaisin sarjakuvia.

Missä suomalainen musiikki on viiden vuoden päästä ja missä sinä silloin seisot?

Uskoisin, että musiikki luuraa ihmisten elämässä, sielussa, vilpittömyydessä ja puhtaudessa. Kaikenlaisen kulttuurin pitäisi tulla esiin mahdollisimman suuressa moninaisuudessa. Me menemme juuri siihen suuntaan, kuin on suunniteltu. Todennäköisesti kuuntelemme pääsääntöisesti samanlaisia viritettyjä ja tuotteistettuja esityksiä kuin nytkin, mutta varmaan ne ovat siirtyneet digitaaliseen muotoon. Levymyynti on varmaan miljoonamielessä romahtanut. Musiikkia varmaan yritetään saada soimaan radioihin tai elokuviin, jotta saadaan korvauksia. Mä varmaan teen omia sekoilujani edelleen ja erilaisia juttuja pieninä painoksina.

Top5 juuri nyt?

1. Modan, Rutu: Exit wounds

2. Nilsen, Anders: Big questions

3. Ware, Chris: Acme 20

4. Doucet, Julie: My New York Diary

5. Matt, Joe: Fair weather

Sami Sänpäkkilä: ”Teen työtäni tekemisen ilosta”

kaikki.musiikista@yle.fi — Fri, 21 Sep 2012 09:13:30 +0000

Toimittaja:

Sari Casal

Kuva: Liv LæssøeMiten päädyit alalle?

Olen päätynyt alalle oikeastaan vahingoissa. Aloin tehdä musaa ja kaikki musan ympärillä kiinnosti kansien tekemisestä lähtien. Oli tosi jännää tehdä oma levy. Kaikki muut käyttivät kesätyörahansa johonkin urheiluvälineisiin, mä tein levyn. Kun tajusin, että nehän myyvät, aloin julkaista muidenkin levyjä. Niistä sai omansa kuitenkin aina takaisin, se oli mukava harrastus.

Mihin sinua tarvitaan?

Riippuu yhtyeestä. Joskus olen mukana äänittämässä, soittamassa, miksaamassa, masteroimassa, tekemässä kansia. Nykyään yleensä masteroin levyt ja teen kansien layoutit ja promootion. Hoidan myös aika paljon keikkamyyntiä artisteille. Koska teen yksin tätä, joudun tekemään vähän kaikkea.

Työn suola?

Edelleen ne hetket, kun levy lähtee painoon ja kun se tulee painosta, ovat siisteimpiä. Tekeminenkin on tosi mukavaa, mutta levyn ilmestyminen on se palkinto, kaikki muu sen jälkeen tuntuu toissijaiselta. Olen vasta 5-6 vuotta tehnyt aktiivisesti promootiota. Ensimmäiset kymmenen vuotta menivät niin, että hyvä jos yhteen lehteen lähetettiin levy.

Uran kohokohta?

Kohokohdat ovat lähinnä niitä, kun keikkareissulla ollaan isolla porukalla ja on vaan hauskaa olla jossakin bileissä ja nähdä maailmaa tai jos treeneissä soitto menee putkeen. Ne kohokohdat ovat melko ulkomusiikillisia asioita.

“Kerran tilasin tuhannen kappaleen lisäpainoksen väärästä levystä”

Pahin moka?

Ne ovat lähinnä huolimattomuusvirheitä, kuten että on jäänyt virhe levynkanteen. Kerran tilasin tuhannen kappaleen lisäpainoksen väärästä levystä, kun kirjoitin väärän kataloginumeron tilaukseen. Niitä ei olisi todellakaan tarvinnut lisää, mutta eihän siinä enää mitään voinut tehdä.

Mitä olisit halunnut olla mukana tekemässä?

On Suomessa julkaistu paljonkin sellaista musiikkia, jota minäkin olisin halunnut julkaista, mutta yleensä levyt on kuitenkin tehty oikeissa paikoissa. Esimerkiksi Helmi Levyt ja Ektro Records julkaisevat todella paljon hyvää musaa. Mulla on kuitenkin ihan tarpeeksi julkaistavaa, en mä edes ehtisi tai pystyisi enempään.

Kenen artistin kanssa haluaisit tehdä töitä?

Esimerkiksi Sleep ∞ (infinity) Over on mun yksi suosikkiartisteja tällä hetkellä. Hänen kanssaan ehdottomasti tekisin mielelläni jonkunlaista yhteistyötä. Mä voisin helposti kuvitella julkaisevani hänen tuotantoaan tai tehdä musiikkia hänen kanssaan.

Mitä haluaisit saavuttaa vielä urallasi?

Musiikilliset ambitioni ovat täyttyneet, kaiken oman musiikkini ja soololevyni olen julkaissut niin hyvinä kuin pystyn. Fonalin suhteen asia on toisin. Aina kun tulee uusi levy, se on uutta musiikkia mulle ja siitä syntyy kunnianhimo julkaista se. Mun kunnianhimoni on se, että saan jatkaa levyjen julkaisemista, koska se on tosi siistiä hommaa ja hieno tapa tuoda musiikkia julki.

Mikä on hyvää musiikkia?

Hyvä musiikki jollakin tasolla yllättää mua. Tykkään myös pop-musiikista ja kertosäkeistä, mutta enemmän tykkään siitä, että kuulen uusia ääniä ja uusia tapoja tehdä musiikkia. Laulajan laulutyyli, -tapa ja sointi ovat esimerkiksi tosi tärkeitä. Se on tunnelmakysymys. En välitä siitä, onko laulaja hyvä tai huono tai laulaako hän nuotilleen. Haluaisin, että levyt, jotka itse julkaisen, kestäisivät aikaa.

Mihin bändiin/artistiin et kyllästy koskaan?

Alice Coldtraneen tai Terry Rileyyn. Aina kun pistän heidän levynsä soimaan, ne ovat hyviä. Nuoruudesta tärkeä yhtye on The Cure, joka on ensimmäinen bändi, jota olen keräillyt ja joka on musiikillisesti merkinnyt mulle paljon. Edelleenkin kuuntelen varsinkin Curen ensimmäisiä levyjä, Disintegrationiin asti tykkään niistä kaikista tosi paljon.

Mitä kuuntelet juuri nyt/ artisti, josta olet innostunut viimeksi?

Ihan viime aikoina mä innostuin tosi paljon The Splits –nimisestä helsinkiläisestä tyttöbändistä. Se on semmoinen garagepunk-bändi, mielettömän hyvä. Näin bändin Telakalla keikalla ja tytöt olivat ihan järjettömän energisiä ja heistä näki, että he olivat tosi innoissaan siitä musiikista. Biisit olivatkin tosi hyviä, hyviä melodisia koukkuja ja hyvät sanat ainakin sen perusteella, mitä sai selvää.

Elämäsi kappale?

Mä sanon Pekka Strengin muumilaulun, en muista sen nimeä. Siinä lauletaan muumeista. (…ja Tuittu ruusut sai) Se on kaikkien aikojen Suomi-anthem. Siinä yhdistyy kaikki, mikä on Suomessa hyvää: muumit, Pekka Streng ja luonto.

Mikä sykähdyttää, mikä saa sinut syttymään, mikä inspiroi sinua?

Elokuvat. Katson tosi paljon elokuvia, lähes joka päivä jonkun elokuvan ja joskus viikonloppuisin enemmänkin. Saan niistä todella paljon inspiraatiota. Toinen inspiraation lähde on kirjat. Saan musiikkiin paljon inspiraatiota elokuvista ja päinvastoin ja kirjoista ideoita kaikkeen. Ystävien kanssa keskustelusta ja ajatusten jakamisesta saa myös paljon irti.

Mitä tekisit, jos et olisi musabisneksessä?

Jos nyt lopettaisin musabisneksen, tekisin kuvataidetta; videoita, videoinstallaatioita tai elokuvia. Jotakin liikkuvaan kuvaan liittyvää. Mut jos voisin nyt päättää, mitä olisin alkanut tehdä 20 vuotta sitten, mä alkaisin varmaan koti-isäksi.

“ Apokalyptinen skenaario musabisneksestä on se, että viiden vuoden päästä kaikki on pelkkää streemausta.”

Missä suomalainen musiikki on viiden vuoden päästä ja missä sinä silloin seisot?

Levynmyynti on kolmen viime vuoden aikana tyrehtynyt. Fyysiset levyt eivät vaan enää myy. Tää mun ammatti on jäämässä vähän turhaksi. Teen tätä pelkästä tekemisen ilosta. Veikkaukseni on, että lopettaisin jo nyt levyjen julkaisun, jos tietäisin tuohon kysymykseen vastauksen. Luulen, että viiden vuoden päästä ei ole myyntiä edes sen vertaa, että sillä kattaa fyysisen levyn tekemisen kustannukset. Kun fyysisten levyjen tekeminen vähenee, niiden kustannukset kasvavat. Sellainen apokalyptinen skenaario musabisneksestä on se, että viiden vuoden päästä kaikki on pelkkää streemausta. Utopiassa vinyyli voisi tulla taas kannattavaksi tehdä. Se on kuitenkin epätodennäköistä, koska pelkästään rahtikustannukset ovat niin suuret. Epäilen kuitenkin, että olemme menossa fyysisten levyjen osalta enemmänkin apokalyptiseen musabisneksen tuhoon.

Musiikin top5 juuri nyt?

1. The Splits
2. Sleep ∞ Over
3. Räjäyttäjät livenä
4. Klubin pingisklubi
5. iPhonen Animoog-ohjelma

Jussi Jaakonaho: ”Yhdestä äänestä voi lähteä liikkeelle kokonainen universumi”

kaikki.musiikista@yle.fi — Wed, 19 Sep 2012 08:18:00 +0000

Toimittaja:

Sari Casal

Kuva: Helmi SaksalaMiten päädyit alalle?

En ole pyrkinyt mihinkään, olen vain tehnyt, päätynyt ja mennyt. Kun asuin maalla, ei mua kukaan osannut sysätä tähän suuntaan. Kaikki tapahtui vaistolla. Isäni eno antoi mulle neliraitamankan, kun olin 13-vuotias. Siitä asti olen äänitellyt soittamisen lisäksi. Tiesin, että mun pitää muuttaa Helsinkiin, enkä tehnyt muuta kuin musiikkia, joten kaikki tapahtui luonnostaan. En ole tätä alaa valinnut, se on tapahtunut automaattisesti. Toki on tosi iso juttu, että tällä pystyy elättämään itsensä. Olen kuitenkin tosi ahkera, varmaan tämä on ahkeruuden ja tiettyjen valintojen tulosta. Soittaminen ja tekninen puoli ovat aina kulkeneet käsi kädessä. On monella tapaa pelastus, että teen monenlaista. Ensinnäkään en pääse kyllästymään, mutta lisäksi työt ja toimeentulo ovat varmemmalla pohjalla.

Mihin sinua tarvitaan?

Muusikkona mua pyydetään soittamaan juttuihin, joihon mun soittotyyli sopii. Tuottajana yritän tehdä artistin kanssa niin onnistuneen ja hyvän levyn siitä ajanjaksosta, missä silloin ollaan, kuin mahdollista. Yleensä on joku näkökulma tai linja. Mä autan artistia. Miksaajana ja äänittäjänä yritän löytää parhaat soundit.

Kaikki mun duunit tukevat toisiaan. Mä oon tehnyt paljon levyjä, jotka olen äänittänyt, soittanut, miksannut ja tuottanut. Se ei välttämättä ole järkevää, mutta Suomessa budjetit ovat pieniä, joten se on taloudellisesti järkevää.

Toisaalta mun on ollut pakko opetella kaikki hommat kunnolla. Esimerkiksi äänittäjänä ja miksaajana olen kehittynyt tosi paljon 90-luvun lopusta ja opin kokoajan lisää. Tuottajana mulla on joskus sellainen olo, että tiedän ja tajuan vähemmän siitä duunista vuodesta toiseen. Vaikka äänittäjän ja miksaajankin työ on taiteellista, se on suoraviivaisempaa kuin tuottajan duuni.

1997 tuotin Jonna Tervomaan eka levyn, joka oli mun eka iso rokkituotanto. Siitä vuoteen 2005 tuotin paljon, mutta paljon tarjotuista töistä jäi tuottamatta. Olen aina halunnut myös soittaa paljon, joten se luontaisesti karsii sitä, kuinka paljon ehdin tuottaa levyjä.

Mua ei pyydetä tuottamaan päivän hittipoppia, ihmiset tietävät mun maun ja mikä mulle on luontevaa. Tuotan sellaista musaa, joka perustuu enemmän muusikoiden yhteissoittoon ja taitoon kuin teknologiaan.

“Mulla on ollut joskus surkuhupaisia ajatuksia soololevystä kuten kaikilla tuottaja-kitaristeilla.”

Työn suola?

Itse musiikki ja luomistyö ovat parasta, kun saadaan aikaiseksi jotakin, mitä ei ole aikaisemmin ollut olemassa. Tietyllä tavalla yhtä tärkeää ovat ihmiset. Alan ihmiset ovat enimmäkseen mahtavia, enkä ole yksinään pakertaja, vaan ehdottomasti yhteistyön kannattaja. Mulla on ollut joskus surkuhupaisia ajatuksia soololevystä, kuten kaikilla tuottaja-kitaristeilla, mutta aina homma kaatuu yksin tekemiseen. Mulla menee hermot. Heti kun on yksikin ihminen, jonka kanssa pompottaa ajatuksia, homma alkaa elää.

Mä en oo kyllästynyt missään vaiheessa musiikkiin yhtään. Joka päivä kuuntelen ja soitan itse musiikkia.

Uran kohokohta?

Niitä on monenlaisia. Se mitä olemme Jonna Tervomaan kanssa saaneet yhdessä aikaiseksi, on ollut mulle iso juttu ja virstanpylväs. Nimenomaan levyt, niistä olen tosi ylpeä. Niiden myötä pääsin muusikkona kunnolla rundaamaan ja ne levyt myös tuotin ja miksasin.

Muusikkona on ollut yksittäisiä hetkiä, kun olen päässyt soittamaan mielettömien soittajien kanssa, myös idolieni kanssa. Olen myös soittanut sellaisissa keikkapaikoissa, mihin en olisi koskaan uskonut pääseväni. Niitä hetkiä en unohda varmasti ikinä.

Nyt on ollut hienoa tuottaa tansanialaisen Andrew Ashimban levyä. Olen vuosikausia kuunnellut afrikkalaista musaa ja on hienoa soittaa ja tehdä levyä hänen kanssaan. Ylipäätään siitä selviäminen on mahtavaa, jollain mystisellä tavalla Haapajärven ja Bagamoyon pojat saavat yhdessä homman puhkeamaan kukkaan.

Pahin moka?

Muusikkona olen itselleni todella armollinen. Mä olen soittanut joskus dramaattisen, hysteerisen väärin ja aivan päin persettä festarien päälavoilla ihan kunniallisiin kellonaikoihin, niistä mä en kuitenkaan jaksa kovin välittää. Kun olimme Jonnan kanssa soittamassa Provinssissa 2005, Tervomaan suosion kulta-aikana, soitimme Juicen rakkauden haudalla –biisiä, joka on yleisölle tärkeä kappale. Siinä on yksi erittäin tunnistettava ja älyttömän yksinkertainen skitta-juttu, joka tulee aika monta kertaa ja mä soitin sen eka kerralla aivan päin helvettiä, soitin suunnilleen huonoimmat äänet, mitä kitarasta löytyy. Sitten kun se kohta tuli uudestaan, tein saman mokan toistamiseen. Jälkeenpäin sain kuulla, että kuvaohjaaja oli vielä zoomannut mut lähikuvaan jättiscreenille sillä hetkellä, kun mä soitin mitä sattuu ja huulilta näkyi kauheata kiroilua. Enemmän mä tuollekin jutulle nykyään nauran, tällaiset ovat inhimillisiä asioita.

Bisnespuolella olen huolellinen ja pedantti ihminen. Työt valmistuvat ajallaan ja pysyvät budjetissa. Tuottajuuteen kuuluu kuitenkin sellainen puoli, että jos tuotat menestyneen levyn, levy-yhtiön odotuksena on, että seuraavakin levy on myyntimenestys. On munkin tuottajahistoriassa varmaan enemmän levyjä, jotka eivät ole myyneet kovin hyvin, kuin levyjä, jotka ovat myyneet tosi hyvin, mutta itse en laske niitä epäonnistumisiksi. Mä olen työstänyt kaikkia yhtä tosissani ja täydellä sydämellä, joskus vaan tähdet eivät ole oikeassa asennossa, biisit eivät ole riittävän hyviä tai ei ole vaan sen levyn aika.

Mitä olisit halunnut olla mukana tekemässä?

Ne jutut ovat ehkä ajalta, kun olin 2-vuotias. Esimerkiksi Wigwamin levyjä olisi ollut mahtava päästä tekemään tai Suomi-rockin klassikoita, joitain J. Karjalaisen levyjä, mut en mä oikeastaan ajattele noin. Monet hyvät levyt ovat kuitenkin saattaneet olla vittumaisia tehdä, vaikka valmis levy on neutraali ja puhdas asia yleisölle.

Kenen artistin kanssa haluaisit tehdä töitä?

Suomessa voisi olla kiva tehdä duunia Kauko Röyhkän kanssa. Hän on tehnyt paljon hienoja levyjä, joita pidän suuressa arvossa. Minun kanssani hänen jutuistaan voisi tulla hieman erilaisia.

Mitä haluaisit saavuttaa vielä urallasi?

Soittajana on loputtomasti asioita, joita voisi saavuttaa, aina voi ja pitää oppia lisää. Ylipäätään toivon, että saan soittaa ja pääsen soittamaan ihmisten kanssa paljon ja monenlaisia juttuja. Miksaamisessakin mulla riittää kunnianhimoa, haluan yksinkertaisesti tulla paremmaksi.

“Musiikista pitää tulla sellainen olo, että artisti puhkeaa kukkaan sen kautta.”

Mikä on hyvää musiikkia?

Rehellinen, vilpitön ja luonteva musiikki on hyvää musiikkia. Musatyylillä ei ole ollut mulle vuosikausiin väliä. Musiikista pitää tulla sellainen olo, että artisti tekee itselleen luontevaa juttua, on sinut sen kanssa ja puhkeaa kukkaan musiikin kautta. Musiikki on hänelle ilmaisukanava, joka on välttämätön, se biisi on ollut pakko tehdä. Sen aistii ja se on kaiken a ja o. Myös tunnelma on tärkeä. Musiikin kuuluu herättää tuntemuksia, olipa se sitten riemua, surua tai vaikka pelkoa.

Mihin bändiin/artistiin et kyllästy koskaan?

Neil Young on kulkenut tosi pitkään mukanani. Häneenkin mä joskus kyllästyn, mutta hänen musiikkinsa varmaan kulkee kuitenkin aina mukanani, vaikken ehkä hänen uusia levyjä jaksakaan kuunnella. Bluesin puolelta ehkä Muddy Waters on sellainen, johon en ikinä kyllästy ja lisäksi vaikka Olavi Virta, he ovat sellaisia ikimerkkipaaluja. Uusista artisteista ei voi vielä sanoa, pitää odottaa 40 vuotta.

Mitä kuuntelet juuri nyt/ artisti, josta olet innostunut viimeksi?

Olen kuunnellut tosi paljon afrikkalaista musiikkia. Olen esimerkiksi kuunnellut kokoelmalevyä Sansibarin saarelta, joka sisältää 1960-luvun arabimusiikkia. Sitä on vaikea tajuta, se on niin erilaista, siitä olen innostunut. Popin puolelta pari vuotta sitten tullut Arcade Firen levy on sellainen, jota olen kuunnellut mielettömän paljon.

Elämäsi kappale?

Helpompi olisi sanoa kokonainen levy. Ihan älyttömän tärkeä levy mulle on Topi Sorsakosken & Agentsin In Beat. Siinä Pulliaisen Esa soittaa hienommin kuin ikinä. Mä olin ehkä 14-vuotias ja asuin kotona, kun aloin sitä kuunnella. Se oli myös perheen yhteinen juttu, mun vanhemmat tykkäsivät siitä ja mä tykkäsin siitä. Olen vieläkin ihan tiloissa, kun kuuntelen sitä. Tuo levy on sellainen, johon aina palaan. Tämä ammattilaisuushan jonkun verran pilaa musiikkia. On paljon juttuja, joista tykkäsin nuorena, mutta nykyään niitä ei voi kuunnella. In Beat on kuitenkin edelleen vähintään yhtä hieno ja maaginen kuin nuoruudessani. Yksi ainoa ikkuna –biisi on esimerkiksi huikean hyvä kappale levyllä, mutta ei sillä levyllä ole yhtään huonoa sekuntia.

Mikä sykähdyttää, mikä saa sinut syttymään, mikä inspiroi sinua?

Elämä itsessään inspiroi, perheen kanssa hääräämisestä saan inspiraatiota tai soittimista. Mulla on jonkun mielestä ehkä liian paljon kitaroita, mutta ne ovat tosi inspiroivia kuten muutkin soittimet. Yhdestä äänestä voi lähteä kokonainen universumi liikkeelle. Myös lahjakkaat ihmiset ovat loputon inspiraation lähde. Tosi sykähdyttävää on myös nähdä livenä joku mahtava bändi tai artisti.

Mitä tekisit, jos et olisi musiikkibisneksessä?

Olisin varmaan jossakin käsityöläisammatissa. Mä oon aika näppärä käsistäni ja tosi huono omaksumaan asioita kirjoista. Olen aikoinani esimerkiksi varmuuden vuoksi kouluttautunut pianon virittäjäksi, joka on tavallaan musiikkiammatti, mutta tavallaan teknismekaaninen ammatti, jossa korvat ovat tosi tärkeät.

Missä suomalainen musiikki on viiden vuoden päästä ja missä sinä silloin seisot?

Toivottavasti teen yhtä monipuolisesti töitä kuin vaikkapa tänä vuonna. Olen tänä vuonna jo käynyt Tansaniassa tekemässä töitä, soittanut Pekka Haaviston tukikonsertissa jäähallissa, äänittänyt ja miksannut vaikka mitä, keikkaillut eri artistien kanssa.

Mä en ole huolissani isosta musiikkibisneksestä, vaikka ehkä pitäisi olla, koska tokihan se vaikuttaa munkin tulonmuodostukseen. Jokainen meistä tuntee muutoksen persnahoissaan. Mä toivoisin, että yhteiskunnallisesti taiteilijoita ymmärrettäisiin enemmän ja että ylipäätään ihmiset olisivat vastaanottavaisempia luovaa työtä tekeviä henkilöitä kohtaan. Kansan pitäisi tietää, miten turvatonta ja monimutkaista on elättää itsensä taiteen tekijänä Suomessa.

Toivoisin myös, etteivät ääniteala ja studiobisnes menisi enää huonompaan suuntaan.

Väistämättä Suomen musascene kansainvälistyy kokoajan, se on mahtavaa.

Musiikin top5 juuri nyt?

1. Uusi Gibson ES-175 -kitarani

2. Uusi Gibson GA -kitaravahvistimeni

3. Andrew Ashimban levy

4. Captain Beefheartin helmikuussa ilmestynyt levy

5. Kitarantekijä Jaakko Noson muistaminen. Valokuvaaja Juha Reunanen otti yhteispotretin Jaakko Noson kitaroilla soittavista artisteista kitaroidensa kanssa ja potretti on lähetetty kitaroiden valmistajalle Kanadaan. Tästä eleestä olen fiiliksissäni.

Kari Hynninen: ”Hyvän biisin kuunteleminen on ihaninta, mitä voi olla”

kaikki.musiikista@yle.fi — Wed, 12 Sep 2012 09:51:01 +0000

Toimittaja:

Sari Casal

Miten päädyit alalle?

Päädyin alalle niin kuin varmaan suurin osa päätyy, eli tykkäsin musiikista ja seurasin sitä. Jos ei matkan varrella tule soittopelejä mukaan, sitä alkaa hengailla muusikoiden kanssa ja tehdä heidän kanssaan jollakin lailla töitä, vaikkei itse soitakaan mitään. Ei mulla ollut plan B:tä, ei mulla ollut edes plan A:ta, mä oon vaan eksynyt tähän hommaan.

Mihin sinua tarvitaan?

Mua tarvitaan siihen, että levyjä saadaan tehtyä tai maksettua. Mä etsin artisteja ja kun löydän jonkun, josta tykkään ja johon uskon, yritän sainata ne Suomen Musiikille tai Universalille. Sen jälkeen mietitään, mitä biisejä tulee levylle ja tarvitseeko niitä biisejä jotenkin rukata. Kun se on spekuloitu, mietimme, kenen tuottajan kanssa bändi menee studioon, mihin studioon, milloin ja kauanko he ovat siellä sekä kuka miksaa, kauanko ja missä miksaa. Sitten mä oon yleensä päättämässä sinkkubiiseistä ja joskus mukana myös kansi- ja valokuvajutuissa. Omassa firmassa järjestän myös kaikki haastattelut.

“Kun säätämistä on liikaa, ottaa aivoon.”
Työn suola?

Ihan yksinkertaisesti se, että kuulee loistavia biisejä. Työhön kuuluu mieletön määrä palavereja ja kaikenlaista ylimääräistä säätämistä, jotta homma toimii. Kun niitä on liikaa, ottaa aivoon. Mutta heti kun joku laittaa uuden biisin tulemaan ja sanoo, että kuuntele tuo, niin se on parasta, mitä tiedän. Kun hyvän biisin kuulee ja se on hyvässä tai lupaavassa muodossa, se on ihaninta, mitä voi olla.

Uran kohokohta?

Niitä on useita. Apocalyptica on yksi hyvä esimerkki. Nikulan Jone pyysi mua 90-luvun puolivälissä katsomaan heviklubille sibistyyppejä, jotka soittavat selloilla heviä. Bändin nimi viittasi sellisteihin, soittajat oli tosi huonosti mikitetty eikä soitosta kuulunut juuri mitään. Jengi kuitenkin lauloi mukana kokoajan, koska bändi soitti Metallican biisejä. Sitten mä soitin Eiccalle ja puhuimme aiheesta. Apocalyptica-nimi on mun keksimä ja ekan levyn nimi oli mun keksimä. Kaikki meni, miten piti ja vielä paremminkin, eka levy myi yli miljoona kappaletta.

Toinen esimerkki on PMMP. Olin vuonna 2000 Popstars-ohjelman tuomarina. Paula Vesala ja Mira Luoti olivat mukana loppumetreillä, mutta eivät päässeet Gimmeliin. Pari kuukautta ohjelman loppumisen jälkeen mietin heitä kahta ja soitin Paulalle, että muistatko sen Miran, että mulla on semmoinen fiilis, että te voisitte toimia yhdessä ja sama toisin päin. Sitten tytöt tapasivat ja heillä synkkasi heti. Lähetin heidät yhden tuottajan luokse ja sieltä tuli ihan ok kamaa, mutta sanoin aina, että tämän pitää olla Suomen Beastie Boys, pitää olla tarpeeksi raju. Mira keksi, että Jori Sjöroos tulisi tuottamaan ja mitä tapahtui sitten, oli ihan mieletöntä.

Toisaalta Egotripin kanssa olen tehnyt duunia vuodesta 1995 ja vuonna 2000 he breikkasivat. Teimme useampia levyjä ja homma meni eteenpäin ja kun suosio tulee, se on ihanaa. Tai viimeisimpiä on Jukka Poika. Hän oli itse julkaissut levyjä ja laittanut nettiin biisin, josta sai maksaa euron, jos tykkää biisistä. Otin yhteyttä Jukkaan ja kehuin ideaa. Puoli vuotta myöhemmin Jukka puolestaan otti yhteyttä ja sanoi, että haluaa keskittyä vain musiikkiin ja kysyi kiinnostaisiko minua julkaista levyjä ja tietysti minua kiinnosti. Nyt olemme julkaisseet neljä levyä. Edellinen on myynyt 30 000 ja uusin myi 20 000 alle kuukaudessa. Kehitysprosessissa on hauska olla mukana. Mulla on semmoinen tunne, että kaikki levyt, joissa olen ollut mukana, ovat loistavia, mutta vasta kun ihmiset tykkäävät levystä ja ottavat omakseen, sitten se alkaa elää kunnolla.

“Jos mun 5-vuotias tytär alkaa laulaa jotakin biisiä mukana, mä tiedän, että se on tosi tarttuva.”

Robinin Frontside Ollie oli myös mielenkiintoinen juttu. Ekan sinkun valinnasta tuli vähän erimielisyyksiä, joten Universalin toimitusjohtaja Jarkko Nordlund soitti poikansa opettajalle, voisimmeko tulla soittamaan oppilaille biisejä. Sitten yksi perjantai ajoimme koululle, soitimme kolme kappaletta neljäsluokkalaisille ja Frontside Ollie oli ylivoimainen suosikki. Tämä oli hauska tapa tehdä valintoja. Mä oon tehnyt sinkkuvalintoja niinkin, että jos mun 5-vuotias tytär alkaa laulaa jotakin biisiä mukana, mä tiedän, että se on tosi tarttuva.

Pahin moka?

Mä oon hyvä unohtamaan vanhat asiat, mutta uusimmista ehkä Elokuu-bändi, jolla on ”Soutaa huopaa” –hitti. Sain heidän keikkamyyjältään Soutaa huopaa –biisin ja tykkäsin siitä. Juttelin heidän kanssaan ja tein tarjouksen, mutta he saivat EMI:ltä tuplasti isomman tarjouksen, ja totesin että ’okei, menkää vaan sinne’. Totta kai mä olen iloinen, että olin oikeilla jäljillä, mutta olisin voinut olla kärkkäämpi ja halukkaampi nappaamaan heidät.

Mitä olisit halunnut olla mukana tekemässä?

No ehkä jotain Chisun ja Jenni Vartiaisen levyjä, jotka ovat olleet ihan megasuosittuja. Olisi ollut ihan hauska katsoa, olisiko omilla eväillä päässyt samaan lopputulokseen.

Kenen artistin kanssa haluaisit tehdä töitä?

Esimerkiksi Ville Leinosen kanssa olemme puhuneet yhteistyöstä vuosikausia, mutta emme vielä ole tehneet mitään. Mä olen jo iät ja ajat sitten sainannut Suomen Musiikille Pepe Willbergin, jonka kanssa olemme julkaisseet yhden sinkun ja julkaisemme lisää jossain vaiheessa. Nick Caven sainaisin ihan minä päivänä tahansa. Hänen kanssaan tuskin olisi muuta keskusteltavaa, kuin julkaistaanko vai ei, itse ei varmaan pääsisi muuten mukaan. Ja keitähän muita, Rolling Stones ja Madonna. Madonnan uuden levyn biisijärjestyksen olisin laittanut ihan uusiksi ja valinnut eri sinkkuja. Nicky Minajin kanssa olisi kiva työskennellä ja Morrisseyn ja jos Elvis eläisi, niin hänen kanssaan…

Mitä haluaisit saavuttaa vielä urallasi? Mikä on kokematta?

Viime vuosina olen vältellyt englanninkielisiä artisteja, koska englannin kieli yleensä tarkoittaa sitä, että artistia pitäisi lähteä viemään jonnekin, eikä mulla ole siihen rahaa tai intressiä. Se vaatii ihan järjettömän paljon duunia ja nyt sanon kaikille englanninkielisille artisteille ’kiitos ei’. Mutta olisi hauska ehkä julkaista jotain ihan toisella tavalla, kuten Morrisseytä tai Nick Cavea. He ovat jo valmiiksi isoja nimiä ja jos heidät saisi jostain syystä sainattua, se voisi olla hauskaa, vaikka en tiedäkään, mitä sitten tekisin. Mutta olipa artisti kuka hyvänsä, on kiinnostavaa, kun tulee onnistuneita biisejä ja levyjä ja ne saavat huomiota. Se mua innostaa aina uudelleen ja uudelleen. Haluan edelleenkin löytää uusia tai vanhoja artisteja, joiden kanssa pääsee tekemään hyviä levyjä. Se on aina inspiroivaa.

Mikä on hyvää musiikkia?

Mä tykkään yksinkertaisesta, melodisesta musiikista, jossa on tarttuvat kertsit. Toisaalta tykkään vaikkapa vanhasta reggaesta, joka on ihan toisenlaista tai vaikkapa Brian Enon ambient-levyistä. Mutta olen huomannut, että tykkään semmoisista biiseistä, jotka voisivat soida radiossa, kyllä mulla on sillä lailla pop-maku. Väitän tunnistavani hyvät sinkku- ja radiobiisit.

Mihin bändiin/artistiin et kyllästy koskaan?

Rollings Stonesia ja Beatlesia jaksaa aina tai Smithsejä tai Morrisseyta. Ne vaan roikkuvat aina mukana, niihin voi aina palata. Myös Tom Petty tai Pelle Miljoona…

Mitä kuuntelet juuri nyt/ artisti, josta olet innostunut viimeksi?

Yksi uusi on ainakin Alabama Shakes, jonka mä näin Conan O’Brianissa. Kävin lataamassa heti heidän sinkkunsa iTunesista ja sittemmin koko albumin. Se kuulostaa samaan aikaan retrolta ja tältä päivältä, siinä on jotain Amerikan etelän soul-fiilistä. Myös Nimettömän uudesta levystä olen tosi innoissani.

“Muistan, kuinka ihmeellinen ja järjetön biisi se oli.”

Elämäsi kappale ja perustelut?

Pelle Miljoonan ”Moottoritie on kuuma”. Olin tosi nuori, kun se tuli ulos. Ennen kuin levy ilmestyi, olin Lepakossa katsomassa Pelle Miljoona Oy:n keikkaa, jossa oli mukana Sam Yaffa ja Andy McCoy, jotka eivät lähteneet myöhemmin kiertueelle. He esittivät uusia biisejä, kuten Moottoritie on kuuma, ja mä muistan, kuinka ihmeellinen ja järjetön biisi se oli. Ajattelin, etten ole koskaan eläessäni kuullut niin psykedeelistä biisiä. Vieläkin tulee tietty tunne siitä kappaleesta, ei ihan samanlainen, mutta yhtä vahva ja se tunne kasvaa sieltä.

Mikä sykähdyttää, mikä saa sinut syttymään, mikä inspiroi sinua?

Musa inspiroi, perhe, leffat, tv, lehdet, levyt, lenkkeily, meditaatio.

Mitä tekisit, jos et olisi musiikkibisneksessä?

Mä oon tehnyt kaikenlaista, olen ollut postissa töissä, raksalla ja myynyt lehtiä puhelimitse. Siinä mielessä olen onnellinen, että teen työtä, josta tykkään ja koen olevani siinä hyvä. Niin kauan kuin musabisnes on olemassa, tuskin jään eläkkeelle. Plan B:tä ei ole.

Missä suomalainen musiikki on viiden vuoden päästä ja missä sinä silloin seisot?

Mä luulen, että suomalainen musiikki voi hyvin ja puksuttaa ihan jo suomen kielen takia. Mulla on varmaan vielä Suomen Musiikki, jossa julkaisen jotain, en tiedä ovatko julkaisut levyjä vai digitaalista musiikkia. Mutta tavalla tai toisella olen mukana tässä. Mä en ikinä ajattele mitään viiden vuoden päähän.

Musiikin top5 juuri nyt?

1. Nimetön

2. Reino & the Rhinosin uusi levy

3. Jukka Pojan nykyinen levy

4. Jurekin tuleva levy

5. Liljan Loiston uusi levy

Tuomo Saikkonen: ”Levy-yhtiön toimitusjohtaja pujottelee Exceliä puolet työajastaan”

kaikki.musiikista@yle.fi — Mon, 03 Sep 2012 09:10:38 +0000

Toimittaja:

Sari Casal

Miten päädyit alalle?

Olen ollut omatoiminen soittaja ja bändityyppi aikojen alusta, kaikki on tapahtunut ikään kuin varkain. Varsinkin heavyhommiin kuuluu omakustanne-toiminta, joten sikäli asiat eivät ole muuttuneet vuodesta 1992-93, kun teimme bändin kanssa ensimmäisiä omakustanne c-kasetteja ja cd-levyjä. Hommat ovat vähän isompia nyt, mutta musabisnekseen lähtö tapahtui oikeastaan jo tuolloin. Yritystoimintaa tästä tuli vuonna 2003, kun laitoimme Sakara Recordsin pystyyn.

Levy-yhtiön perustamiselle tuli oikeastaan pakonomainen tarve, koska Mokoma sai EMI:ltä kenkää toisen levyn jälkeen ja halusimme bändin kanssa jatkaa musiikin tekemistä. Sopivaa yhteistyökumppania ei löytynyt, joten palasimme juurillemme omakustannetoimintaan. Aiemmat oppivuodet helpottivat levy-yhtiön pyörittämistä. Siinä vaiheessa mulla oli kuitenkin myös koulutuksen ja muun tekemisen myötä taustaa bisnesmaailmasta, joten ryhdyin pyörittämään Sakaraa. Tietyllä tavalla yritän pitää tämän ei-ammattimaisena, jotta homma pysyy hyvällä tavalla harrastajamaisena, rentona ja hauskana.

Mun unelmana ei koskaan ole ollut päätyä musabisnekseen, mun unelmana oli päätyä rokkariksi ja Mokoma on edelleen voimissaan. Musan tekeminen on mulle kuitenkin ykkösjuttu.

Mihin sinua tarvitaan?

Olen toimitusjohtaja ja vastaan yrityksen juoksevasta hallinnosta noin niin kuin virallisen määritelmän mukaan. Käytännössä mun täytyy kuukausittain huolehtia, että kirjanpito ja alv-ilmoitukset ovat tehtyinä. Toki meillä on kirjanpitäjä siihen hommaan, mutta mä pyöritän talouspuolta, rahaliikennettä, lasken jätkille rojalteja ja muuta seksikästä musabisnes-hommaa. Exceliä pujotellaan Sakara-työajasta vähintään puolet. Loppuaika on kivaa työtä, sparraillaan ideoita. Paitsi oman bändin kanssa myös etenkin Stam1nan kanssa pidän luovaa ilmapiiriä yllä, ideoidaan tulevaa ja muistellaan menneitä.

Levyntekoon muiden bändien kanssa en osallistu muuten, paitsi kun päätetään studioista, tuottajista ja muusta vastaavasta. Joskus oon vaikkapa Stam1nan kanssa treenikämpillä istunut ja kommentoinut jotakin enemmän tai vähemmän. Mutta lähinnä toimin taustalla, välillä salaakin.

“Vuodessa seuraan kahta muuttujaa, vuosituloja ja onnellisuutta.”

Työn suola?

Mulle se on sitä, että esimerkiksi neropattipartio Stam1nan kanssa oon päässyt tekemään ja ideoimaan ja kokemaan keksimisen elämyksiä ja uuden syntymisen ihmettä. Samoin kuin omankin bändin kanssa, pienistä ideahippusista ja kaaoksesta alkaa pikkuhiljaa muotoutua jotakin uutta ja lopulta meillä on käsissämme valmis levy. Ne ovat hienoja hetkiä, kun lopulta saa lätyn käteen. Ne ovat henkisiä palkkapäiviä ja oikeastaan lähestulkoon ainoita palkkapäiviä, mitä tässä on. En mä koskaan tätä rahan kautta hahmota.

Olen päättänyt, että seuraan tulojani vain vuositasolla. Vuodessa seuraan kahta muuttujaa, vuosituloja ja onnellisuutta. Jos nämä muuttujat kohtaavat, jatkan hommia.

Uran kohokohta?

Kohokohta ylitse muiden on ilman muuta Kurimuksen valmistuminen ja sen ulossaaminen ammattimaisesti, tyylikkäästi ja sen myötä tullut bändin läpimurto. Kaiken päähän potkituksi tulemisen kokemuksen jälkeen saimme tehtyä levyn, joka oli taiteellisesti kestävä ja sitten vielä jengi tajusi sen ja olimme tehneet sen itse. Se oli hillitöntä ja upeeta. Toki sen jälkeen on ollut hienoja hetkiä Stam1nan, oman bändin ja muidenkin artistiemme kanssa, mutta Kurimuksen onnistuminen oli kaikkein siisteintä.

Pahin moka?

Mua vähän kaivelee Teräsbetonin kohtalo. Kirjoitin 2000-luvun alkupuolella lehtijuttuja Infernon edeltäjän, Hamara-lehden, demo-palstalle. Tein kahdesta omasta mielestäni kuumimmasta demo-bändistä jutun, toinen oli Stam1na ja toinen Teräsbetoni. Stam1nan sainasimme ja Teräsbetoninkin kanssa neuvottelin pitkään, mutta paukkumme eivät tuolloin riittäneet molempiin. Mua vähän sylettää, etten päässyt silloin tekemään sitä hommaa. Vaikka heidän levy-yhtiönsä teki ihan ansiokasta työtä, juttu lähti hyvin eri suuntaan, kuin mihin itse olisin halunnut sitä viedä. Asiat olisivat ehkä toisin, jos olisin voinut tarttua bändiin tuolloin. Teimme jätkien kanssa heidän viimeisimmän levynsä, mutta mielikuvaa, joka bändistä oli, ei voinut ehkä enää muuttaa.

Mitä olisit halunnut olla mukana tekemässä?

Teräsbetonin ensimmäinen levy olisi ollut sellainen, minkä olisin halunnut tehdä, muuten juuri mikään ei ole jäänyt harmittamaan. Me olemme sainanneet harvoin, keskimäärin yhden bändin vuodessa. Melkeinpä kaikki bändit olemme saaneet, jotka olemme halunneet. Yksi itse asiassa hävittiin hiljattain, mutta ei siitä sen enempää.

Kenen artistin kanssa haluaisit tehdä töitä, miksi?

Kyllä mä haluaisin Dave Grohlin kanssa tehdä yhteistyötä, hän on niin inspiroiva ja huippu jätkä. Olisi hienoa nähdä, miten yhteistyö toimisi hänen kanssaan.

“Musabisnes on lottoa.”

Mitä haluaisit saavuttaa vielä urallasi? Mikä on kokematta?

Musta oliis hienoa, jos joku päivä saisimme ihan helvetisti rahaa, se on kokematta vielä. En mä kuitenkaan aio pyrkiä siihen mitenkään aktiivisesti, mutta jos se sattuisi kohdalle, ottaisin mieluusti vastaan. Vähän kuin lottovoitto, sitähän tää musabisnes on, lottoa.

Mikä on hyvää musiikkia?

Vastikään näkemässäni teatteriesityksessä määriteltiin ystävyyttä siten, että ystävälle voi kertoa asian, jonka kertoisi hänelle, muttei kenellekään muulle. Myös musiikki voi olla tällainen ystävä. Kun koen musiikin kanssa, että meillä on joku juttu tässä kesken, se koskettaa sellaisia tasoja itsessäni, että me olemme ystäviä. Silloin se on hienoa musiikkia. Siihen vaikuttaa moni asia, ehkä tekijällä pitää olla se suhde ensin ja sitten sen voi kokea myös kuulija.

Mihin bändiin/artistiin et kyllästy koskaan?

Niin kuin ystävyydessäkin, joidenkin bändien kanssa on ylä- ja alamäkiä. Välillä erkaannutaan, mutta sitten palataan yhteen. Olen 6-7-vuotiaana löytänyt Kissin ja meistä tuli parhaat ystävät vuosikausiksi, toki murrosiässä mieli muuttui. Se on kuitenkin kulkenut kokoajan mukana ja kun sitä jossakin kuulen, sisälläni läikähtää. Ja kun joku haukkui Facebookissa Kissiä, mun teki mieleni mennä puolustamaan bändiä. Slayer on toinen, jonka kanssa myös välillä erkaannumme ja sitten tulemme taas lähelle toisiamme. Slayer puolestaan löytyi 13-14-vuoden iässä.

Mitä kuuntelet juuri nyt/ artisti, josta olet innostunut viimeksi?

Mä ostin viimeksi Napalm Deathin uusimman ja se oli ihan helvetin hyvä. Ei sinänsä kovin tuore artisti, mutta Nappis löytyi taas. Meilläkin oli pitkä tauko, vaikka olen kuunnellut bändiä teinari-iästä saakka. Olen aika aktiivisesti seurannut ja kuunnellut musiikkia, mutta välillä tuntuu siltä, että samanikäiset tekevät ikäisilleen musiikkia. Olen saattanut ammatillisesti kiinnostua joidenkin nuorten bändien tekemästä musiikista, mutta kun Napalm Deathin äijät sanovat, miten maailma makaa, se koskettaa mua.

“Kyllä sillä levyllä jotakin olennaista napsahti, koska olen edelleen tässä maastohousut jalassa.”

Elämäsi kappale?

Mä oon ollut albumijätkä aina, yksittäiset biisit ovat osasia albumissa. Slayerin Reign in Blood tulee ensimmäisenä mieleen. Tätä albumia kuuntelimme vuonna 1986 repeatilla autossa isoveljen c-kasetilta jollakin Kemin reissulla. Kasetin toisella puolella oli SOD:n Speak English or Die ja toisella puolella Slayerin Reign in Blood. Kasetti piti aina kääntää, koska ei voinut kelata alkuun. Silloin mä löysin, sytyin ja ymmärsin ja siitä alkoi tämä kausi missä olen vieläkin, trashia paukuttelemassa poikain kanssa 37-vuotiaana. Kyllä sillä levyllä silloin jotakin olennaista napsahti, koska olen edelleen tässä maastohousut jalassa.

Mikä sykähdyttää, mikä saa sinut syttymään, mikä inspiroi sinua?

Jos taas ajatellaan ystävyyden kannalta tätä, niin musiikin tekijällä ja musalla on keskenään joku juttu, joka on salaperäinen. He eivät kerro sitä kenellekään muulle, mut niillä on joku juttu meneillään ja sitä tekee mieli mennä kuuntelemaan, koska siitä saattaa oppia ja saada jotakin. Tietty mystiikka mua kiehtoo, en ole ihan varma, mistä se koostuu, tekee mieli kuunnella lisää ja tutustua paremmin. Se on helppo kääntää negaatioksi, mua ällöttää valmiiksi pureskeltu, läpeensä tuotettu ja funtsittu juttu. Sellainen tietty sattumanvaraisuus, salaperäisyys, se mua kiehtoo ja innostaa musiikissa. Kun antaa sattumalle mahdollisuuden, se näyttäytyy mystisenä niin tekijöille kuin kuulijoille. Kukaan ei tiedä, mistä idea on tullut ja miten ratkaisuun on päädytty, pitää antaa tapahtua vaan ja heittäytyä. Siitä saan inspiraatiota omaan tekemiseeni. Siinä vaiheessa, kun huomaa musiikin tekijänä olevan enemmän teollinen muotoilija kuin taiteilija, pitää hälytyskellojen alkaa soida ja silloin pitää lopettaa.

“Olen onnellinen, että olen pystynyt elättämään itseni tämmöisellä sekoilulla.”

Mitä tekisit, jos et olisi musiikkibisneksessä?

Kaikki mun koulut ovat olleet jotakin muuta ja nytkin teen muitakin hommia. Luultavasti se olisi jotakin lyhytjänteistä, dynaamista ja ennalta-arvaamatonta. Tykkään epävarmuudesta ja sattumasta. En ole tähän päivään mennessä ollut kuukausipalkalla päivätyössä. Joku voisi pitää sitä katastrofaalisena, mutta mä olen tosi onnellinen ja iloinen, että olen pystynyt elättämään itseni tämmöisellä sekoilulla. Varmaan olisin yrittäjä. Siihen kuuluu juuri dynaamisuus ja se, että voi itse vaikuttaa asioihin. Isänikin oli yrittäjä, joten perinnölliset taipumukset ovat siihen suuntaan. Mua viehättää itse tekeminen ja se kun tekee jonkun asian, eikä koskaan tiedä, mitä siitä seuraa. Se on jännää ja olen sillä tavalla adrenaliinifriikki, että nautin arvaamattomuudesta.

Missä suomalainen musiikki on viiden vuoden päästä ja missä sinä silloin seisot?

Olen varmastikin jollakin tavalla musabisneksessä mukana. Olen monesti leikkinyt ajatuksella, että en tekisi tätä, mutta joku aina vetää takaisin. Toivottavasti teen aika lailla samoja hommia kuin nytkin. Musabisnes muuttuu hirveetä vauhtia. Nyt olemme jo aika lähellä uutta maailmanjärjestystä. Viimeiset kymmenen vuotta on ollut kova turbulenssi, pian se alkaa loksahtaa joihinkin uomiinsa. Viidessä vuodessa varmaan aika paljon vanhaa menee vielä rikki, ennen kuin se uusi maailma muotoutuu. Luulen, että aika paljon vanhoja toimijoita ja tekijöitä joko häviää tai he muuttavat dramaattisesti muotoaan. Monet vanhat toimijat ovat kuitenkin varmaan vielä olemassa ja niiden valta voi jopa lisääntyä. Spotify-tyyppinen stream-pohjainenkin palvelu vahvistaa loppujen lopuksi isoja vanhoja yhtiöitä, joilla on iso back-katalogi, sinnehän sitä hynää alkaa virrata helvetisti. Isot varmaan pitävät pintansa, mutta niiden toimintamalli voi muuttua. Täytyy olla optimisti ja uskoa, että indiet ja pienemmät levy-yhtiöt löytävät yleisönsä yhä paremmin ja heidänkin julkaisukanavansa kehittyvät. Isoilta tippuu pöydältä murusia, kun he kehittävät isolla rahalla hienoja juttuja. Myös niiden systeemien kopioiminen on digiaikana helpompaa. Nuorison musiikin kuluttaminen huolestuttaa hieman, onko kolmen ja puolen minuutin rallin kuunteleminen nuorille liian pitkäjänteistä, kun kaikki on mennyt nopeammaksi ja nopeammaksi? Tietenkin kaikki uusi ja vieras jännittää vanhaa jarrua, mutta siitä varmaan seuraa jotakin muuta positiivista, lähtökohtaisesti olen positiivinen ihminen.

Musiikin top5 juuri nyt?

1. Mokoman tuleva levy
2. Stam1nan jätkät ja jännä vaihe, missä he ovat nyt
3. Napalm Death
4. Teatterimusiikkikokemus, Tanssiva mieli, TTT-klubi (Tampereen Työväen Teatteri)
5. Jarkko Martikainen, hän on inspiroiva kaveri, hänellä on hienoja ajatuksia, paljon puhetta ja innostusta.

Taija Holm: ”Ostavan yleisön tavoittaminen vaatii melkoisia kevätjuhlaliikkeitä”

kaikki.musiikista@yle.fi — Thu, 30 Aug 2012 10:36:00 +0000

Toimittaja:

Sari Casal

Kuva: Annamaria Palsi-Ikonen

Miten päädyit alalle?

Ehkä tämä on tullut verenperintönä. Isäni oli muusikko ja musiikki oli perheessämme erittäin suuressa roolissa, meitä lapsia kannustettiin musiikin pariin. Mulle hankittiin kaikki soittimet, joista olin kiinnostunut ja kustannettiin soittotunnit, mutta myös uhkailtiin, että jos lopetan, soittimet myydään. Se oli kimmoke homman jatkumiseen, koska olipa harrastus mikä hyvänsä, välillä innostus hiipuu. Pysyin musiikin parissa, koska en halunnut luopua soittimista. Mä tykkäsin soittaa, mutta olin aina organisoija. Huomasin, että olen ennemmin operatiivisia käytännönjärjestelyitä tekevä henkilö kuin taiteilija.

Aiemmin olin tapahtumajärjestäjän palveluksessa ja mulla oli pitkään työpöydälläni EMI:n toimitusjohtajan sähköpostiosoite. Mietin, että joskus meilaan hänelle, että haluan tulla teille töihin, mutta en koskaan uskaltanut. Sitten mä näin Poko Recordsin työpaikkailmoituksen lehdessä vuonna -99, mutta jostain syystä en silloin hakenut. Pari vuotta myöhemmin messuilla huomasin, että sama ilmoitus oli taas lehdessä, siinä oli vain vaihtunut yhteyshenkilön nimi. Silloin mietin, että sillä on joku merkitys ja että nyt mun täytyy hakea. Pääsin haastatteluun ja kävin varmaan 3-4 kertaa haastattelussa. Sitten Epe Heleniukselta tuli viikonlopun aikana tekstari, pääsetkö vielä kerran ja silloin mietin, että ei se mua ihan turhaan enää pyydä ja se oli siinä sitten.

“Enää ei riitä, että bändillä on Suosikissa juttu ja sitten se myy kultaa.”
Mihin sinua tarvitaan?

Kun bändi on saanut tuotoksensa valmiiksi tai kun sitä ollaan tekemässä, autan siinä, että se saavuttaa ostavan yleisönsä. Olen apuna tiedotuksessa, markkinoinnissa, PR:ssä. Se, mitä julkaisun ympärillä tulee tapahtumaan, suunnitellaan jo aika aikaisessa vaiheessa, toiminta on mennyt todella ammattimaiseksi. Enää ei riitä, että bändillä on Suosikissa juttu ja sitten se myy kultaa, vaan tässä mediapelissä ja –paletissa asioita pitää aikatauluttaa jo vuotta aikaisemmin; mihin medioihin olet yhteydessä, missä järjestyksessä, mikä on viesti, millä viet asiaa eteenpäin ja millainen markkinointibudjetti on. Näinä päivinä, kun fyysisten levyjen myynti laskee, on tehtävä melkoisia kevätjuhlaliikkeitä, jotta yleisö tavoitetaan. On muutakin kilpailua kuin musiikki, ihmisten ajasta kilpailee leffat, ravintolat, muoti ja kaikki muut viihdepalvelut, joten luovuutta tarvitaan. Ammattilaisia tarvitaan ja sitä paitsi moni muusikko kokee noloksi, että itse tyrkyttäisi itseään. Toisaalta artistit eivät myöskään halua itse teilata ideoita, jos joku juttu ei onnistu.

Työn suola?

Tämä on ehkä kliseistä, mutta jokainen päivä on erilainen. Saan myös tehdä töitä sellaisten ihmisten kanssa, joilla on erikoislahjakkuuksia. Se antaa mulle tosi paljon, opin heiltä paljon. Lisäksi pääsen kuulemaan ja analysoimaan jotain sellaista, mikä on huomisen hitti, se on etuoikeus. Saan myös toteuttaa itseäni, suunnitella promokampanjoita ja siitäkin saan paljon irti.

Uran kohokohta?

Niitä on niin paljon! Olen esimerkiksi työni avulla päässyt näkemään maailmaa. Olen muun muassa kuullut Toronton Canadian Music Weekillä legendojen puheita, seminaareja, paneeleita ja myös päässyt tekemään vientityötä ja tavannut järjettömän määrän kansainvälisiä toimijoita messuilla. Olen nähnyt ensimmäisenä bändejä, jotka ovat breikanneet vasta vuosia myöhemmin ja niistä on tullut isoja yhtyeitä. Totta kai neljä kertaa saamani Musiikki&Media –tapahtuman vuoden tiedottaja ja markkinointipäällikkö -palkinnot ovat myös hienoja tunnustuksia. Mutta näitä ei tule ilman valtavan hienoja artisteja.

Pahin moka?

Niitä ei ole koskaan kiva muistella, ainahan tietysti haluaa mieluummin esitellä onnistuneita projekteja. Kauhean ylpeä en ole siitä, että olin aikanaan mukana Il Vaselino –projektissa, joka oli parodia Il Divolle ja toteutettiin suomalaisvoimin. Ihmiset, jotka levyllä lauloivat, eivät halunneet tulla kasvoillaan esille ja kuitenkin heitä haluttiin haastatella. Yritimme käyttää tiettyjä kommervenkkejä, mutta siitä ei tullut aivan sellaista, mitä olimme ajatelleet. Esiintymisiäkin pyydettiin, mutta bändin jäseniä ei voitu toimittaa paikalle, koska mukana olleet ihmiset tekevät ammatikseen musiikkia, eivätkä halunneet olla tämmöisessä yhteydessä mukana. Siinä olisi voinut olla onnistumisen elementit, mutta pelkkä tarina ei kuljettanut projektia kovin kauas.

Mitä olisit halunnut olla mukana tekemässä?

Kyllä Nightwishin tarina on sellainen, että sitä olisi ollut mukava seurata lähempääkin ja totta kai HIM. Joskus aikanaan vuonna -96 olimme heidän lämppärinään ja tapasin ensimmäisen kerran Ville Valon. Olin heti sitä mieltä, että siinä on herrasmies paikallaan ja tyyli ei ole siitä kauheasti muuttunut, hyvä niin.

Kenen artistin kanssa haluaisit tehdä töitä, miksi?

Tämä on monien mielestä ihan naurettavaa, mutta itse suhtaudun tähän hirveällä vakavuudella. 80-luvun puolivälissä olin hillitön Bogart Company –fani. Jos he vielä joskus palaavat yhteen ja kysyvät mua tekemään PR:ää, niin mä en voisi ikimaailmassa kieltäytyä. Niin paljon mä olen palvonut sitä bändiä.

Mitä haluaisit saavuttaa vielä urallasi?

Olen jo tehnyt aika paljon ulkomaalaisten bändien promoja ja keikkapromoja Suomessa, mutta kyllä tietysti joku elävä iso legenda kuten Metallica voisi olla ihan kiva lisä. Jos joutuisin joskus luopumaan urastani, ei kuitenkaan tulisi sellaista oloa, että jotain jäi tekemättä. Kun tein Idolsin PR:ää, huomasin, että tv-maailma on myös tuonut uutta piristystä ja potkua työhöni. Tv-maailma ja leffamaailma kiehtovat mua myös tosi paljon.

Mikä on hyvää musiikkia?

Se on ammattimaisesti tehtyä ja musiikin tehtävä on koskettaa. Se voi koskettaa musiikillisesti, soundillisesti tai tekstillä tai noilla kaikilla yhdessä. Mutta se, että se koskettaa, siten musiikki tulee luo.

Mihin bändiin/artistiin et kyllästy koskaan?

Nyt en vastaa Bogart Companya, en ole oikeasti kuunnellut bändiä vuosikausiin. Kaikki pitää mua raskaaseen musiikkiin ja metalliin suuntautuneena, mutta mun musiikkimaku on todella laaja, kuuntelen kaikenlaista. Ulkomaisista artisteista Metallica ja Foo Fighters kolahtaa ehkä eniten, niihin palaan aika usein.

Mitä kuuntelet juuri nyt/ artisti, josta olet innostunut viimeksi?

Mun päivät täyttyvät musiikilla, jota mä promoan. En ehdi juurikaan kuunnella muuta, mitä nyt jonkin verran radiota ja joskus Spotifyta. Olen kuitenkin innostunut esimerkiksi Palefacen uusimmasta Maan tapa -levystä, sitä olen kuunnellut tosi paljon. Siinä on käsittämättömän hyvät ja monimerkitykselliset tekstit. Miten jostakin ihmisestä voikin syntyä noin monta kappaletta ja noin laajoista aiheista, mutta kuitenkin ne menevät yksilötasolle. Siitä mä olen innoissani.

Elämäsi kappale?

Jo pienenä kuuntelin Metallican mustaa levyä ja käänsin kaikki kappaleet tökerösti suomeksi ruutuvihkoon. Unforgiven on yhä isompi biisi jokaisen kuuntelun jälkeen. Se ehkä sopii suomalaiseen melankoliaan ja omaan ajattelumalliini, se on vaan iso biisi selittämättömästä syystä.

Mikä sykähdyttää, mikä saa sinut syttymään, mikä inspiroi sinua?

Luovat ihmiset, heidän tuotoksensa ja tekemisen meininki. Mä tykkään siitä, kun jollakin on hirvee draivi päällä, se tarttuu myös muhun. Tämähän on ihmiseltä ihmiselle myymistä. Jos artisti myy mulle tuotoksensa, mä myyn sitä vielä kovemmalla palolla ulospäin. Mä oon sanonut, että paskasta ei saa kermakarkkia, mutta jos tuotos on kunnossa ja joku on täynnä paloa sen kanssa, niin eihän se voi olla huono juttu.

Mitä tekisit, jos et olisi musiikkibisneksessä?

Kauhukuva! Ehkä mä olisin vielä tapahtumajärjestäjän palveluksessa, koska olen tekevä ihminen, organisoija. Kyllä mä jotakin järjestäisin, olen kova järjestämään myös yksityiselämässä, kokoajan on juhlaa ja muuta karkeloa. Ei sitä tapahtumajärjestäjää saa minusta pois.

Missä suomalainen musiikki on viiden vuoden päästä ja missä sinä silloin seisot?

Mä uskon ja toivon, että musiikin saralla saamme myös menestyneitä naisartisteja kansainvälisille kentille, nyt maailmalla rundaa bändit ja ne ovat aika miesvoittoisia. Toivon myös, että digimyynti kasvaa. Luulen, että teen edelleen näitä hommia, mutta rinnalle on toivon mukaan tullut lisää tv- ja leffapuolta. En halua luopua näistä artisteista, jotka mulla nyt on, haluan edelleen tehdä töitä heidän kanssaan ja seurata heidän uraansa tiiviisti. Mutta ehkä teen laajempaa kenttää yhä.

Musiikin top5 juuri nyt?

1. Digimyynnin positiiviset näkymät
2. Elinvoimaiset live-tapahtumat
3. Musiikin teknisen puolen kehitys ja taitavat tuottajat kotimaassa
4. Tv-musiikkikilpailuformaatit vaihtoehtoisena ponnahduskanavana artisteille
5. Isojen levy-yhtiöiden kilpailutekijät ja erottautuminen toisistaan

Elina Orma: "Kollegoilta ei nyysitä artisteja"

kaikki.musiikista@yle.fi — Thu, 30 Aug 2012 10:24:56 +0000

Toimittaja:

Sari Casal

Miten päädyit alalle?

Kouluaikoina aloin kirjoittaa juttuja konserteista lehtiin, koska vanhempani eivät olleet kovin innostuneita antamaan jatkuvasti rahaa lippuihin. Lehtiin kirjoittaminen oli keino päästä konsertteihin ilmaiseksi sisään.

Suosikki etsi vakituista toimittajaa sinä vuonna kun olin päässyt ylioppilaaksi ja päädyin lehteen 19 vuodeksi. Olin ensin pari vuotta toimittajana, sitten toimitussihteerinä ja viimeiset vuodet toimituspäällikkönä.

Koko toimitus lähti keväällä ´98 rytinällä perustamaan Mix-lehteä, jonka piti olla hyvin toisenlainen, kun mitä siitä tuli. Vuoden jälkeen lehteen ei jäänyt kukaan, poistuimme kuka milläkin tavalla.

Ehdin nauttia tähänastisen elämäni ainoasta työttömyydestä noin viikon, kun Rocktopsin tj Maria Tarnanen soitti ja kysyi, kiinnostaisiko minua tulla päivittämään heidän nettisivujaan. Minä hoidin toimituksellisen sisällön ja Vesterisen Seppo toimitti teknisen puolen. Touhuttiin sitä varmaan kuukauden päivät ja sen jälkeen Maria tarjosi sekalaisia hommia loppukesäksi. Eihän minulla muutakaan ollut, joten jäin ja syksyn mittaan aloitinkin pikkuhiljaa keikkamyyntiurani DISCO-yhtyeen kanssa. Neljä vuotta ja toistakymmentä artistia myöhemmin sain tarjouksen Live Nationilta (silloinen Welldone), jonne siirryin Pikku G ja Martti Servo & Napander kainalossa syksyllä 2003.

Mihin sinua tarvitaan?

Toki artistit voivat itsekin myydä keikkoja, mutta silloin säveltämisen, sanoittamisen, studiotyön ja keikkailun lisäksi muusikon pitäisi vielä myydä itseään. Moni niin tekeekin, mutta suurin osa katsoo, että se on pois tärkeästä muusta ajasta ja että joku toinen ehkä tekee sen ammattimaisesti paremmin. Me tarjoamme keikkamyyntiä, tuotantoa ja markkinointiapua. Koska meillä on isoja ulkomaisten artistien konsertteja, saamme usein artisteillemme lämppäyskeikkoja esimerkiksi Hartwall Areenalle. Jollekin uudelle tulokkaalle tuhatpäisen yleisön edessä esiintyminen on aika kova juttu. On se sitä toki nimekkäimmillekin artisteille, siellä on ihan oma tunnelmansa.

Työn suola?

Se tulee aika pienistä jutuista. Rocktopsista otin kaksi muistoa mukaan: DISCOn platinalevyn, olihan se ensimmäinen artistini, ja Anssi Kelan kultalevyn. Nummelasta oli juuri silloin tullut joku hurja turbo-timantti-platina-potenssiin-kymmenen plakaatti ziljonasta myydystä levystä, sen jätin sinne. Otin sen sijaan mukaani Anssin kultalevyn, se oli minusta kovin. Anssia kohtaan oli alussa ollut omituisen kova vastustus, ei tullut radiosoittoa jne. ja kun levy jonkun ajan kuluttua nousi listaykköseksi, se oli aivan käsittämättömän hieno voitto. Siksi se oli kaikista tunnustuksista minulle henkilökohtaisesti tärkein.

Totta kai iloa tulee myös itse tuotetuista konserteista tai kun artisti menee listaykköseksi, mutta monesti ne pienemmät jutut ilahduttavat eniten.

Uran kohokohta?

Huippuhetket tulevat siitä ilosta ja onnesta, kun näkee, että artisti onnistuu, ja siitä tunteesta, että on saanut olla siinä vähän mukana.

Esimerkiksi Ruisrock ja Sunrise Avenue muutama vuosi sitten. Olin miksauskopissa katselemassa ja satuin katsomaan screeniä, joka näytti sillä hetkellä lavalta merelle päin. Koko kenttä seisoi kädet ylhäällä. Se oli hieno hetki. Tai kun viime kesänä Anssi Kela oli lämppäämässä Claptonia Hartsulla. Anssi oli yksin ja se toimi kuin tauti. Silloin tuli fiilis, että näitä hetkiä varten teen tätä työtä. Muistin, miksi tämä on niin hienoa. Tai Raumanmerellä Anna Erikssonin eka festarikeikka 2004, mulla tuli kyyneeleet silmiin, kun Anna veti niin upeasti.

Pahin moka?

Kaikille tulee mokia. Jokainen ihminen mokaa joka päivä jotakin. Pointti on se, että virheistä pitää oppia. Mutta kaikkea ei voi saada eikä aina voi olla oikeassa. Rocktopsin aikana esimerkiksi. TikTak meni sivu suun. Olin tehnyt keikkamyyntiä vasta pari-kolme kuukautta, enkä osannut arvioida tulevaa ja kaikkia mahdollisuuksia, koska bändin tytöt olivat hyvin nuoria. Myöhemmin Pikku G:n kanssa tiesin jo, miten toimia.

“Toisten puolesta ollaan positiivisesti kateellisia”

Kenen artistin kanssa haluaisit tai olisit halunnut tehdä töitä?

En käy keikoilla katsomassa, että ”piru vie, kun en saa tuota”. Onhan täällä paljon mahtavia artisteja kuten Chisu, Maija Vilkkumaa, Erin…. jos he tulisivat sanomaan, että nyt meni hermo lopullisesti nykyisen keikkamyyjän kanssa, otatko please listoillesi, niin totta kai ottaisin avosylin vastaan, mikäli he olisivat joka tapauksessa lähdössä muualle. Mutta he ovat kaikki hyvissä käsissä, joten… eikä sitä tule edes ajateltua sillä tavalla.

Ohjelmatoimistoilla on oma liitto ja olemme tekemisissä paljon toistemme kanssa ja olemme ystäviä keskenämme. Ei ole pahemmin vääristynyttä kilpailua eikä kollegoilta nyysitä artisteja. Toisten puolesta iloitaan, ollaan positiivisesti kateellisia.

Mitä haluaisit saavuttaa vielä urallasi?

Nyt olemme jo tehneet julkaisutoimintaa, se on ollut hauskaa ja uutta. Ehkä uran varsinainen huippuhetki tulee olemaan sitten, kun olen järjestänyt festivaalin, jonka pääpromoottorina toimin ja saan sinne kaikki artistit, jotka haluan ja festivaali onnistuu, ihmisillä on hauskaa ja kaikki toimii hyvin. Ehkä sitten tulee sellainen fiilis, ettei sitä pysty ylittämään. Mutta ei se ole mikään haave, jonka kanssa elän, se ois vaan kivaa.

Mikä on hyvää musiikkia?

Tämä onkin mielenkiintoista. Juttelimme juuri kaverini kanssa noloista suosikeista, joita kaikilla on. Olkoonpa se hyvää vai huonoa musiikkia, se vain kolahtaa johonkin. Mutta kyllä mä väitän, että huonoakin musiikkia on, liukuhihnalta sävellettyä ja laulettua. Hyvässä musiikissa on jotain aitoa tunnetta ja tekemistä mukana. Se antaa aina jonkun tunne-elämyksen.

Mihin bändiin/artistiin et kyllästy koskaan?

Mä kuuntelen omien artistieni levyjä aina silloin tällöin. Saatan vaikka kuunnella Pikku G:tä puoli levyä ja muistella nastoja keikkoja. En mä sen tahtiin kuitenkaan kotona tanssi ja lauleskele, juuei, mutta elettyä elämää sekin on. Itselleni tärkeä artisti on aina ollut Stevie Wonder ja nimenomaan hänen vanha tuotantonsa.

Pääasiallisesti kuuntelen kuitenkin klassista musiikkia, sen kanssa on tullut kasvettua ns. perhesyistä.

Mitä kuuntelet juuri nyt/ artisti, josta olet innostunut viimeksi?

Omista artisteistani olen kieltämättä yhtenään innostunut. Vastikään tutustuin Olli Heleniukseen, joka on vielä toistaiseksi tunnetumpi Juha Tapion bändin monivuotisena rumpalina. Huom. toistaiseksi, ei siis enää kauaa. Olli on tehnyt soololevyn ja se on todella hyvä, siitä olen nyt ollut innoissani. Se on Ollin näköistä musiikkia, hän on tehnyt sitä selkeästi myös itselleen.

Rödsögården kävi USA:ssa äänittämässä uusia biisejä, aivan uskomatonta materiaalia. Don Johnson Big Bandiltä on myös tulossa sairaan hyvää tavaraa. Mutta noista ”vieraista” artisteista ehkä Erin.

Elämäsi kappale?

Mulla on paljon teemabiisejä. Esimerkiksi John Denverin ”Annie’s Song” on aina kolahtanut, vaikka se ei varsinaisesti liity mihinkään elämässäni. Whitney Houston on ollut the bilemusaa ja ”I’m Your Baby Tonight” on aivan ehdoton suosikki. Vastikään kuuntelin vinyyliltä taas Talking Headsia, siitäkin tuli hurmioitunut tunnelma. Mutta mitään ”elämäni kappaletta” ei ainakaan toistaiseksi ole tullut vastaan.

Mikä sykähdyttää, mikä saa sinut syttymään, mikä inspiroi sinua?

Keikat, sienestäminen, lapsenlapset, ystävät, naistenillat. Hah! Ja Jonas Karlsson, ehdottomasti.

Mitä tekisit, jos et olisi musiikkibusineksessa?

Minähän olin kustannusalalla, jonne olisin voinut jäädä ja se kiinnostaa tietyllä tavalla vieläkin. Kustannuspuolella varmaan olisin, jos en tekisi tätä hommaa. Kiinnitän paljon huomiota visuaalisuuteen ja olen sisustuslehtien himoshoppaaja. Ehkä siitä voisi syntyä jotakin. Sisustusfestivaali?

Missä suomalainen musiikki on viiden vuoden päästä ja missä sinä silloin seisot?

Olen täällä ja teen osittain samaa duunia kuin nytkin. Muita osa-alueita on voinut tulla laajemmalti mukaan työnkuvaan, esimerkiksi tapahtumajärjestämistä ja levymerkin kehittämistä. Keikkamyynti ei varmasti jää pois, mulla on niin paljon artisteja, joihin suhtaudun todella intohimoisesti, mielelläni en luovu heistä.

Musiikin top 5 juuri nyt?

1. Yona
2. Erin
3. Tuomo Prättälä
4. My First Band
5. Ghoul Patrol

Tämä on valittu täysin fiilispohjalta ilman mitään järjestystä ja siinä ei ole omia artisteja lainkaan, koska he eivät mahtuisi kuitenkaan kaikki mukaan. Pakollinen selitys.

Taustapirut

Tomi Saarinen: ”Iso köysi pitää mahduttaa pienestä neulansilmästä”

Kuva: Juliana HarkkiMiten päädyit alalle?

“Suurin haaste on yrittää jättää kalenteriin tilaa myös musiikin kuuntelulle.”

Mihin sinua tarvitaan?

Työn suola?

Uran kohokohta?

“Ois ollut siistiä olla muutaman minuutin ajan stara Torontossa.”

Pahin moka?

Mitä olisit halunnut olla mukana tekemässä?

Kenen artistin kanssa haluaisit tehdä töitä?

Mitä haluaisit saavuttaa vielä urallasi?

“Aitous on sitä, että kuuntelija uskoo musiikin välittämän viestin.”Mikä on hyvää musiikkia?

Mihin bändiin/artistiin et kyllästy koskaan?

Mitä kuuntelet juuri nyt/ artisti, josta olet innostunut viimeksi?

Elämäsi kappale?

Mikä sykähdyttää, mikä saa sinut syttymään, mikä inspiroi sinua?

Mitä tekisit, jos et olisi musiikkibisneksessä?

Missä suomalainen musiikki on viiden vuoden päästä ja missä sinä silloin seisot?

Musiikin top 5 juuri nyt?

Milla Palovaara: "Rehellinen tekeminen uppoaa minuun"

Miten päädyit alalle?

Mihin sinua tarvitaan?

Työn suola?

Uran kohokohta?

“Tänne ei kannata tuoda jotakin bändiä ja toivoa parasta.”

Pahin moka?

Mitä olisit halunnut olla mukana tekemässä?

Kenen artistin kanssa haluaisit tehdä töitä?

Mitä haluaisit saavuttaa vielä urallasi?

Mikä on hyvää musiikkia?

Mihin bändiin/artistiin et kyllästy koskaan?

Mitä kuuntelet juuri nyt/ artisti, josta olet innostunut viimeksi?

Elämäsi kappale?

Mikä sykähdyttää, mikä saa sinut syttymään, mikä inspiroi sinua?

Mitä tekisit, jos et olisi musiikkibusineksessa?

Missä suomalainen musiikki on viiden vuoden päästä ja missä sinä silloin seisot?

Musiikin top5 juuri nyt?

Jukka Immonen: "Kakka ei pääse pöydälle asti"

Miten päädyit alalle?

Mihin sinua tarvitaan?

Työn suola?

Uran kohokohta?

Pahin moka?

Mitä olisit halunnut olla mukana tekemässä?

Kenen artistin kanssa haluaisit tehdä töitä, miksi?

Mitä haluaisit saavuttaa vielä urallasi?

Mikä on hyvää musiikkia?

Mihin bändiin/artistiin et kyllästy koskaan?

Mitä kuuntelet juuri nyt / artisti, josta olet innostunut viimeksi?

Elämäsi kappale?

Mikä sykähdyttää, mikä saa sinut syttymään, mikä inspiroi sinua?

Mitä tekisit, jos et olisi musiikkibisneksessä?

Missä suomalainen musiikki on viiden vuoden päästä ja missä sinä silloin seisot?

Musiikin top5 juuri nyt

Jussi Lehtisalo: ”Vastakulttuurinen intohimo”

Miten päädyit alalle?

Mihin sinua tarvitaan?

Työn suola?

“En ole koskaan uskonut massakiihdykkeisiin.”Uran kohokohta?

Pahin moka?

Mitä olisit halunnut olla mukana tekemässä?

Kenen artistin kanssa haluaisit tehdä töitä?

Mitä haluaisit saavuttaa vielä urallasi?

“Ehkä meidän pitää kehittää omaa näkökulmaamme, jotta näemme olennaisen taiteessa.”Mikä on hyvää musiikkia?

Mihin bändiin/artistiin et kyllästy koskaan?

Mitä kuuntelet juuri nyt/ artisti, josta olet innostunut viimeksi?

Elämäsi kappale?

Mikä sykähdyttää, mikä saa sinut syttymään, mikä inspiroi sinua?

Mitä tekisit, jos et olisi musiikkibisneksessä?

Missä suomalainen musiikki on viiden vuoden päästä ja missä sinä silloin seisot?

Top5 juuri nyt?

Sami Sänpäkkilä: ”Teen työtäni tekemisen ilosta”

Kuva: Liv LæssøeMiten päädyit alalle?

Mihin sinua tarvitaan?

Työn suola?

Uran kohokohta?

“Kerran tilasin tuhannen kappaleen lisäpainoksen väärästä levystä”

Pahin moka?

Mitä olisit halunnut olla mukana tekemässä?

“Aitous on sitä, että kuuntelija uskoo musiikin välittämän viestin.”
Mikä on hyvää musiikkia?

“En ole koskaan uskonut massakiihdykkeisiin.”
Uran kohokohta?

“Ehkä meidän pitää kehittää omaa näkökulmaamme, jotta näemme olennaisen taiteessa.”
Mikä on hyvää musiikkia?

“Kun säätämistä on liikaa, ottaa aivoon.”
Työn suola?