Tangolaulukilpailun semifinaalin karsintaan päässeet valittu

Tangolaulukilpailun semifinaalin karsintaan päässeet valittu

Tangomarkkinat - Ti 12.5.2009, klo 08.32 - Toimittaja: Airi Saastamoinen

Netissä on käyty tiheätunnelmainen äänestys, jonka perusteella on seulottu sadasta Tangolaulukilpailun esikarsinnat läpäisseestä laulajasta kahdeksankymmentä. Nämä laulajat nousevat seuraavan kerran kilpailemaan tangokuninkaallisen tittelistä Turussa pidettävässä semifinaalin karsinnassa eli ns. tangomaratonissa 4.6.2009. Tangomaratonin esitysten perusteella tuomaristo valitsee kahdeksan mieslaulajaa ja kahdeksan naislaulajaa lauantaina 6. kesäkuuta järjestettävään semifinaaliin.


Tangolaulukilpailun toisessa vaiheessa yleisö sai äänestää suosikkejaan yle.fi/satumaa sivustolla 27.4.-11.5.2009. Tänä aikana ääniä annettiin 101 958 kappaletta. Lokitiedostojen mukaan ääniä annettiin kahden viikon aikana yli 60 000 ip-osoitteesta.


Tangolaulukilpailun tuomariston puheenjohtaja Martti Haapamäki sanoo, että kilpailijoiden tasoa on vaikea vertailla eri vuosien välillä. Haapamäen mukaan vasta kilpailun kestäessä kilpailijat pääsevät näyttämään paremmin osaamistaan ja kehittymistään, joten lopputulos saattaa olla hyvinkin yllättävä.


Haapamäki toteaa, että nettiäänestyksen tulos on epäilemättä erilainen kuin jos valitsijana olisi ollut tuomaristo. Haapamäki kuitenkin korostaa, että semifinaalin karsintaan päässeiden joukossa on sekä tuttuja nimiä aiemmilta vuosilta että uusia tasokkaita laulajia.


Nettiäänestyksen tulos on yllättävän tasainen, sanoo Haapamäki. Varsinainen kilpailu käydään kuitenkin tuomariston edessä eikä nettiäänestyksessä saatu järjestys tule vaikuttamaan tuomarityöskentelyyn.

Semifinaalin karsintaan valitut

Kommentit (33)

no sanos muuta,kyllä täältä päin löytyi joka pysyi sävellajissa läpi kappaleen mutta putosi kuitenkin.....ulkonäkökin oli tangolaulantaan sopiva tumma ja tulinenen,kokemusta ja esiintymistaitoa oli vaikka muille jakaa,,,putosi.nämä finaalin laulajat ovat tosiaankin sekä ääneltään että ulkonäöälään kaikkea muuta kun tulevia kuninkaallisia,,,siis olen erittäin pettynyt tuomarityöskentelyyn,miesten puolella natsas jotenkuten naisilla meni ihan METSÄÄN...........

>Anonyymi Pe 5.6.2009, klo 16.08

Tälleen lappeenrantalaisena voin rehellisesti sanoa, että häpeän meidän kylän osanottajaa... Parempaakin runonlausuntaa on kuultu! TODELLA hyviä laulajia putosi pois, missä järki näihin kisoihin? Eikö se ääni ja puhdas, oikein laulettu sellainen enää ratkaisekkaan vaan ulkonäkö? Missä vanhat kunnon tangokisat? Ei näin, EI!!! VALOJA PÄÄLLE!!!!

>Anonyymi Pe 5.6.2009, klo 04.01

Totuushan on että ,esikarsintapaikoille jäi paljon kilpailijoita ,jotka olisivat kuuluneet sadan joukkoon,mutta yleisestihän on ollut tapana että nälkä säilyy,ja järjestäjät odottavat että ensivuonna uudestaan.Ihmettelen vain ,miksi kilpailujen suosio on laskenut huomattavasti.Syy ehkä lienee siinä,että parempia laulajia ja varsinkin heitä jotka tietävät jotain musabisneksestä jätetään sivuun.Vai onko tosi ettei tangolaulaja-tuomari halua ,että joku on parempi kuin hän.Silloin kun itse kilpailin olin Sillanpään pahimpia uhkia esikarsintapaikalla.No se oli silloin kun osallistujien määräkin oli melkein kaksi tuhatta.No olen silti tyytyväinen elämääni.Minulla on kaksi ihanaa musikaalista lasta ja ihana Vaimo, joka oli Raisiossakin minua kannustamassa.Nyt voin elää ylpeänä elämääni taiteilijana,artistina,sanoittajana, enkä tarvitse titteleitä.Ei ole ylekään sitten soittanut teoksiani radiossa pahemmin.Merikallio oli joskus nähnyt levyn pöydällä monta vuotta sitten.....terveisin; OMA ELÄMÄ

Ke 20.5.2009, klo 01.25

Airi S., ihan yhtä lailla jatkoon päässeille voi törkyturvat kommentoida. Ja oletko koskaan kuullut moderoinnista netissä, tv-chateissa ynnä muualla? Onko vaikeaa?

Toivottavasti tangolaulukilpailu on pian historiaa. 25 vuotta tätä pelleilyä on ihan tarpeeksi. Toistakymmentä ekaa vuotta sujui ihan ok, mutta sen jälkeen järki katosi, mitä lie tapahtunut. Onnistumisen edellytys on se, että luottaa 100% siihen, mitä tekee. Tangolaulukilpailun järjestäjät ovat antaneet täysin päinvastaisen, epätoivoisen kuvan. Olisi alun perin esimerkiksi ollut huomattavasti fiksumpi muuttaa kilpailu esim. joka toinen, kolmas tai neljäs vuosi järjestettäväksi, mutta eikös järjestäjät saaneet päähänsä, että valitaankin vain yksi kuninkaallinen. Ihan kuin sillä olisi jotain merkitystä, onko niitä voittajia yksi vai kaksi vuodessa. Ja pidemmällä tähtäimellä on kaikin puolin tuottoisampaa, että voittajaa seurataan vuosia kuin hädin tuskin ollenkaan tai jäädään tasottoman voittajan vuoksi odottamaan seuraavaa vuotta. Ja mielestäni koko kilpailun "tavaramerkki" oli, että valitaan sekä kuningas että kuningatar.

Vain sillä on merkitystä, että yleisö valitsee voittajan tai voittajat, ja saa seurata hänen "uraansa" huolella ja seuraavaan kilpailuun asti. Koska riippuu myös edelliskauden voittajasta, miten seuraava saa huomiota. Ja jokainen voittaja saa automaattisesti jonkin verran huomiota, jolloin tasokkaampi kuninkaallinen voi jäädä jokavuotisessa kilpailussa edelliskauden voittajan varjoon, kuten on tapahtunutkin.

Ma 18.5.2009, klo 22.17

Vaikuttaako reilulta, että pudonneiden esityksiä ei voi enää jälkeenpäin katsoa? Jos tämä on joku "lakisääteinen" juttu, niin aika typerästi ajateltu järjestäjän osalta...

Ma 18.5.2009, klo 22.01

Kaikki mukaan semifinaaliin,niin ei ole varaa jossitteluihin.

Ke 13.5.2009, klo 17.10

"...niin sitä jotakin ihmeen "mokkulointia" harrastaneiden vaikutus jäänee todellisuudessa hyvinkin pieneksi..."

Hmmmm...ja tuosta on sitten varma tieto? Ja tuo "mokkulointi" kun ei
ole ainoa asia joka äänestystuloksen arvoa / oikeudenmukaisuutta (jos nyt sellaisesta tässä yhtydessä voi edes puhua) mitätöi.

Ke 13.5.2009, klo 14.56

Nettiäänestys oli hieno mahdollisuus päästä kuulemaan 100:n eri laulajan tangonäytettä! Jotkut kilpailijat olivat panostaneet sivuston markkinointiin, mikä vaan osoitti aktiivisuutta ja määrätietoisuutta. Luulen, että äänestysmahdollisuuden kautta sivustot saivat samalla peräti tuhansia uusia tangokilpailun seuraajia, mikä tietysti on pelkästään hyvä asia niin kilpailijoille kuin koko Suomen tangokulttuurille. Kommentointimahdollisuus puolestaan "söi itsensä" väärinkäyttäjien toimesta. Enemmän sensuuria ja ehkä ihan järjestäjän taholta ohjeistusta siitä, mitä se kommentointi oikein tarkoittaa.

Minulla oli suunnaton ilo seurata ja kannustaa peräti kolmen hyvin tuntemani tangon tulkitsijan nettiäänestystä, joka kaikkien kohdalla antoi mahdollisuuden päästä näyttämään taitojaan Turkuun. Samalla tutustuin 97 muun kilpailijan suorituksiin ja annoin ääneni myös muutamille muille, jotka tekivät vaikutuksen taidonnäytteellään. Tätä ei siis olisi tapahtunut ilman tuntemieni kilpailijoiden "markkinointia"! Ja oikeudenmukaiseksi valinnan tekee se, että ensinnäkin tuomari oli jo valinnut 100 "parasta", joista kansa sitten sai valita peräti 80 jatkoon. Valittujen järjestyksellä kun ei ole mitään väliä, niin sitä jotakin ihmeen "mokkulointia" harrastaneiden vaikutus jäänee todellisuudessa hyvinkin pieneksi.

Odotankin innolla tulevia TV-lähetyksiä, joista voin tunnistaa nettinäytteiden kautta tutuiksi tulleita esiintyjiä ja samalla vertailla valitsemieni suosikkien menestystä kisassa!

U-MS

Ke 13.5.2009, klo 14.30

"Näillä kommenttipalstoilla on ollut sen verran asiatonta kirjoittelua, että päätimme jättää kisasta pudonneet mahdollisten törkyturpien ulottumattomiin.
t. Airi S."

No tarkoitus oli kylläkin laittaa kannustuskommentteja!!!

Ke 13.5.2009, klo 11.54

Tää nettiäänestys oli lähinnä tämmöstä huumoria. Karkea raakkaus. Ei tommosen viheliäisen kuva/äänipätkän avulla voi todeta mitään. Edelleen 80 laulajaa yrittää, mukana tuhoon tuomittujakin. Mut mitä väliä. Leikkimieltä kans kehiin. Ei se tangokuninkuus ole mikään lottovoitto. Vuoden turneen ajan kaik töppäilyt tulee seiskalehteen ja sit soronnoo. Ennakkosuosikit on jo tiedossa ja sopimuksista puuttuvat enää vain allekirjoitukset.

Ke 13.5.2009, klo 11.08

Eikos tassa pitaisi valita kansan suosikkia eika tuomareiden??? Siis tavallisia talliaisia on huomattavasti paria tuomaria enemman ja mehan sita musiikkia sitten paadytaan loppujen lopuksi kuuntelemaan joka tuutista vai olenko ymmartanyt taysin vaarin....

Ke 13.5.2009, klo 10.24

SANOOKO JOKU ETTÄ ITKUVIRRET OLISI MUKA LOPPUNEET SUOMESTA??????
Kyllä olisi Karjalan laulumailla Väinämöinenkin suossa kun kuuntelisi täällä olevia itkuja.
Menkää nyt jo itseenne ja suunnatkaa energianne vaikka työttömyyden poistamiseen! Olisi teidänkin valituksistanne jotain hyötyä.
No, mitä muuta voi odottaa ihmisiltä jotka pitävät BB.n kaltaisia sarjoja todellisina eläminä.
Hävetkää te suuresti loukatut hölmöt!
Ei tuomarit ole sokeita ja kyllä he löytävät tästäkin 80.n laulajan joukosta voittajan.

nimim. ikinä ei voi olla kaikille mieliksi

ps. en aio pyytää anteeksi tätä kirjoitusta, sillä minullapa onkin oma elämä.

Ke 13.5.2009, klo 10.22

Näillä kommenttipalstoilla on ollut sen verran asiatonta kirjoittelua, että päätimme jättää kisasta pudonneet mahdollisten törkyturpien ulottumattomiin.

t. Airi S.

Ke 13.5.2009, klo 09.11

HUOM ylläpito!! Miksi pudonneille ei enää voi kirjoittaa kommentteja mutta mukaaa päässeille voi ?

Ke 13.5.2009, klo 06.29

Tää kisahan on mennyt aivan pelleilyksi! Olis ehkä kannattanut pitää maikkarilla ja keskittyä johonkin muuhun kuin nettiäänestykseen jota ei ola harkittu loppuun asti.
Kuinkahan nopeasti saataisiin Tangomarkkinat boikottiin jotta ne hieman avaisi silmiään ja keskittyisi oleennaiseen eli parhaan mahdollisen laulajan hakuun?
Kaikkien pitäisi päästä sinne semeihin laulaan jotta saataisiin oikeat todelliset jatkajat kun nyt ei tiedä ketkä ovat saanet "extra" ääniä vipillisesti!!!

HERÄTKÄÄ OIKEASTI JO SIELLÄ KETKÄ TÄSTÄ KISASTA PÄÄTTÄÄ, myöntäkää virheenne ja korjatkaa se kuten teidän kuuluisi tehdä reilun kilpailuhengen nimessä!!!

Ke 13.5.2009, klo 01.14

JUUPA JUU....KYLLÄPÄ TÄMÄ NYT PUHUTTAA....TOSIASIA ON SE ,ETTÄ TUOLLAISEN PIENEN VIDEOPÄTKÄN PERUSTEELLA EI KUKAAN VOI TULLA SANOMAAN.ETTÄ OLIPAS P...KA LAULAJA...KYLLÄ SE ON NÄHTÄVÄ LIVENÄ!!!! JA NY TURUSSA SE ON MAHDOLLISTA!!! KÄÄNTYKÄÄ KAIKKI,JOTKA LAULAJIA OLETTE MOLLANNEET ITSEENNE!!! TOIVONPA ,ETTÄ MOLLAUKSET ONKIN JÄTETTY OMAAN ARVOONSA...KAIKILLE 80:LLE LAULAJALLE ONNEA JATKOON!!! OLETTE JO NYT SAAVUTTANEET TODELLA PALJON...

Ti 12.5.2009, klo 21.44

KATSOTAAN MITÄ KANSA SANOO SEN JÄLKEEN KUN HEILLE SELVIÄÄ ETTÄ ÄÄNESTYKSESSÄ OLLAN HUIJATTU LASKURIA!!!
EIKÖ JOKU JÄRKI OLISI NYT JÄRJESTÄVÄLTÄ TAHOLTA OTTAA KAIKKI MUKAAN SEMIFINAALIIN JA MITÄTÖIDÄ NETTIÄÄNESTYS?

YHDELTÄ KONEELTAHAN PYSTYI TAKOAAN ÄÄNIÄ VAIKKA KUINKA PALJON PÄIVÄN AIKANA VAIKKEI SEN PITÄNYT OLLA MAHDOLLISTA!!

PERINTEET KUNNIAAN JA TUOMARISTOLLE KAIKKI VALTA TAKAISIN, LOPPUISI SEKOILU KERRALLA!

Ti 12.5.2009, klo 21.16

Minusta tämän yleisöäänestyksen voisi aivan hyvin mitätöidä. Kansalta puuttui täysin arvostelukyky. Tuomaristolle vapaat "kädet" valita Tangomaratoonin kisailijat.

Ti 12.5.2009, klo 19.01

Aina ei voi voittaa, mutta onhan se hyvä koittaa, antaa bändin soittaa.
Hyvä Susanna H. Pääsit jatkoon vaikka en koskaan muistanut käydä äänestämässä :)
t. "Lortsu"

Ti 12.5.2009, klo 17.04

Joopa joo, turhat pulinat pois ja vain paras voittaa!

Ti 12.5.2009, klo 16.00

KUUNTELIN MINÄKIN, KYLLÄHÄN SIELLÄ MUUTAMIA OLI,JOTKA VOISIVAT OLLA 80 JOUKOSSA,MUTTA EI IHAN KÄRKIPÄÄN LAULAJIA,JOTEN ENSI VUONNA UUDESTAAN JA PALJON HARJOITUSTA NIIN EHKÄ SITTE TÄÄ NYT OLI TÄNÄ VUONNA TÄLLAINEN JUTTU. TOIV. ENSI VUONNA EI KOMMENTTI MAHDOLLISUUTTA,EIKÄ MOKKULAMOKAA",MENI VÄHÄN ÖVERIKSI KOKO HOMMA!ONNEA JATKOON PÄÄSSEILLE JA KOVAA HARJOITUSTA KISA ON KOVA!TERV.TANGON YSTÄVÄ!

Ti 12.5.2009, klo 13.45

Nettiäänestys on surkein ratkaisu IKINÄ! Jos laulua pitäisi arvioida täytyisi äänityksen tason olla edes siedettävä ja ennenkaikkea kaikille tasapuolinen. Nyt niin ei ollut! Sitä paitsi amatööreistä harva osaa oikeasti arvioida laulutaitoa. Niinpä äänestetään tuttuja ja hyvännäköisiä! Ja äänestysformaatin pitäisi toimia siten, ettei useaan kertaan voi yhtä henkilöä äänestää. Nyt tuo homma onnistui ihan samalta koneelta ilman mitään atk- erityisosaamista..

Niin ja mulla ei ole mitään omaa lehmää ojassa (lue kisassa mukana), kunhan pidän tangosta!

Ti 12.5.2009, klo 13.44

Kuuntelin juuri nuo äänestyksessä pudoneet. Siellä on todellisia tähtiä mukana ja on aivan posketon "oikeusmurha" ettevät päässeet jatkoon. Minusta kisaorganisaatio voisi nyt mennä "koppiin" miettiään "syntyjä syviä" ja todeta, että kaikki tässä mukana olleet 100 pääsee semmareihin. Osaavien ja puolueettomien TUOMAREIDEN eteen. Heidän arvostelun jälkeen ei ole epäselvää, etteikö osaavimmat ole matkalla Seinäjoelle.

Älkää nyt ihmeessä "hukatko" hienoja laulajia ja heidän innostustaan tälläiseen "nettisekoiluun"

Rohkeutta on myöntää virheensä ja ottaa opiksi.

Ti 12.5.2009, klo 12.30

Tämän tangoäänestyksen ylivoimainen voittaja on MOKKULA !
- monellakohan on rakkulat sormenpäissä ja pussit silmien alla kun pitänyt yötämyöten pisteitä takoa

Ti 12.5.2009, klo 12.18

Kyllä se meidän mummokin olisi halunnut äänestää lapsenlastaan, vaan kun ei omista konetta.

Ti 12.5.2009, klo 12.09

"Viittaan tällä kommentilla ensimmäiseen kirjoittajaan.
Jos noin kovasti harmittaa oman suosikin tippuminen, olisi varmaan kannattanut hankkia taustajoukkoja äänestämään sitä omaa suosikkiaan.
Nyt sitten vaan pitää hakea se uusi suosikki jatkoonpäässeiden joukosta.
Ihmeellistä valittamista."

Suosikkini meni kirkkaasti jatkoon siitä tässä ei ole kyse.

Ti 12.5.2009, klo 11.38

"...Onhan se tietenkin hirveää jos on kaveri tai sukulainen kisassa ja haluaa hänelle jotain hyvää ja äänestää tätä, kauheaa, ettei kaikki olekkaan niin kateellisia ja katkeroituneita kavereille ja sukulaisille."

Kukahan tälläistä on "väittänyt". Sukulaista ja / tai kaveria PITÄÄKIN äänestää. Mutta siinä se homman "juju" just onkin. Sukulainen ja / tai kaveri kun ei laulamisesta, tangosta saati musiikista välttämättä tajua yhtyään mitään.

Eli vaikka olisi maailman paras tangolaulaja niin jos tai kun ei tänne ole pystynyt akiteeraamaan tietokoneen ääressä istujia niin jatkoon ei ole asiaa.

Tuomarit ymmärtää musiikin ja osaajien päälle. Tuomarit on puolueettomia
ja silloin ei ratkaise se kenen osallistujan "laumalla" on eniten aikaa istua koneen ääressä.

Mikäs tuossa on sitä kateutta?

Ti 12.5.2009, klo 11.36

Viittaan tällä kommentilla ensimmäiseen kirjoittajaan.

Jos noin kovasti harmittaa oman suosikin tippuminen, olisi varmaan kannattanut hankkia taustajoukkoja äänestämään sitä omaa suosikkiaan.
Nyt sitten vaan pitää hakea se uusi suosikki jatkoonpäässeiden joukosta.

Ihmeellistä valittamista.

Ti 12.5.2009, klo 11.31

Salaliittoteorioita siis täälläkin, olisikohan koko kisan takana joku tango-mafia suorastaan? Tai ehkä ihan CIA, eihän sitä koskaan voi tietää... ;) Jäitä hattuun ihmiset!

Ti 12.5.2009, klo 10.32

Niimpä niin ja kateus vie kalatkin vedestä...
Eihän tämä nyt niin kuoleman vakavaa sotimista ole, vaan laulukilpailu. Eikö ole mitään tärkeämpää tekemistä kuin valittaa joka asiasta? Jos moisella kiihkolla otettaisiin kantaa tärkeämpiinkin asioihin, voisi tässä maassa olla monet asiat paremmin. Kai se on perisuomalainen luonne, että aina pitää valittaa ja haukkua muita.
Jokainen äänestää sitä ketä haluaa ja tällaisissa äänestyksissä motiivit voi olla mitä vain, se vain on sellaista! Onhan se tietenkin hirveää jos on kaveri tai sukulainen kisassa ja haluaa hänelle jotain hyvää ja äänestää tätä, kauheaa, ettei kaikki olekkaan niin kateellisia ja katkeroituneita kavereille ja sukulaisille.
Mitä jos lopetettaisiin turhanpäiväinen nuriseminen ja keskityttäisiin enemmän siihen omaan elämään ja pistettäisiin vähän asioita tärkeysjärjestykseenkin...

Ti 12.5.2009, klo 10.29

Seinäjoen Tangomarkkinat 2014

facebook.com/seinajoentangomarkkinat
Twitter: @yle_musiikki, #tangomarkkinat

Ilmoittautuminen Tangolaulukilpailuun 2014 on alkanut. Ohjeet Tangomarkkinoiden sivuilla.

KILPAILUN KULKU

• 14.2. - 28.3. esikarsintojen ennakkoilmoittautuminen
• 31.3.-17.4. esikarsintakiertue YLEn studioilla klo 12-17

ma 31.3. SEINÄJOKI
ti 1.4. OULU
ke 2.4. ROVANIEMI
to 3.4. KUOPIO
ma 7.4. JYVÄSKYLÄ
ti 8.4. KAJAANI
ke 9.4. LAHTI
to 10.4. LAPPEENRANTA
ti 15.4. TURKU
ke 16.4. TAMPERE
to 17.4. HELSINKI

- Kilpailuun voi osallistua myös toimittamalla järjestäjälle 2-3 minuutin mittaisen videoklipin laulusuorituksestaan 11.4. mennessä.

• 12.5.-26.5. Nettiäänestys

SEINÄJOEN TANGOMARKKINAT
• 9.-12.7.Tangomarkkinat-festivaali Seinäjoella
• To 10.7. Kuningasfinaali suora lähetys YLE TV1 klo 21.00
• La 12.7. Kuningatarfinaali suora lähetys YLE TV1 klo 21.00

• Su 13.7. Uudet kuninkaalliset 2014 -kooste YLE TV1

Tarkat tiedot kilpailun kulusta ja ohjeet osallistumiseen löydät Tangomarkkinoiden sivuilta.
 
TANGOMARKKINAT YLEN KANAVILLA

• Pe 21.3. Radio Suomi: Puhelinlangat laulaa - vieraana Kyösti Mäkimattila klo 18.08
• Pe 4.4. Radio Suomi: Puhelinlangat laulaa - vieraana Heidi Pakarinen klo 18.08
• Pe 16.5. Radio Suomi: Puhelinlangat laulaa - vieraana Arja Koriseva klo 18.08
• Pe 6.6. Radio Suomi, Puhelinlangat laulaa - vieraana Jukka Hallikainen klo 18.08
• Su 15.6. TV1, Radio Suomi, Areena: Finaalin karsinta
• Pe 20.6. Radio Suomi: Juhannustanssit - Kyösti Mäkimattila klo 18.08
• La 21.6. TV1: Tango 100-vuotta -konsertti (uusinta)
• 23.6.-10.7 Radio Suomi: Tangon maailma. Ma-pe kuullaan 3 viikon ajan tango-ohjelmaa, yhteensä 15 ohjelmaa.
• La 5.7. Radio Suomi: Lavalauantai - Kyösti Mäkimattila klo 18.08
• Su 6.7. Radio Suomi: Tangoteemailta, suora lähetys
• To 10.7. TV1, Radio Suomi, Areena: Kuningasfinaali, suora lähetys klo 21.00
• Pe 11.7. Radio Suomi: Puhelinlangat laulaa klo 18.08, Tango-yö klo 00.05 (perjantain ja lauantain välinen yö)
• La 12.7. TV1, Radio Suomi, Areena: Kuningatarfinaali, suora lähetys klo 21.00
• Su 13.7. TV1, Areena: Uudet kuninkaalliset

Lisää Tangomarkkinoista

Tangotunnelmia 2013

Kuningasfinaali

Kuningasfinaali - Kulissien takana

Kuningatarfinaali

Piia Pasasen asut

Kuningatarfinaali - Kulissien takana

Matkalla Kuningatarafinaaliin

Matkalla finaaliin

Semifinaalin 2. kierros

Tangomarkkinat Facebookissa

Muualla Yle.fi:ssä