Areena-sisältöä ladataan..
Jos soitin ei lataudu, voit katsoa klipin myös Areenassa
Areena-sisällön näkyminen vaatii Javascriptin päälläolon sekä Flash-liitännäisen
Tangolaulukilpailun 2013 esikarsintoihin ilmoittaudutaan ennakkoon 15.2.-28.3.2013. Ilmoittautuvat täyttävät sähköisen ilmoittautumislomakkeen. Ilmoittautumisia otetaan vastaan mahdollisuuksien mukaan myös huhtikuun karsintapäivinä tapahtumapaikoilla klo 12, mikäli aikataulu sallii laulusuorituksen taltioinnin. Kannattaa siis ilmoittautua ennakkoon!
Kilpailuun osallistuvan on täytettävä ja allekirjoitettava myös sitoumuslomake, jonka voi ladata 15.2. alkaen ja täyttää etukäteen. Lisäksi niitä on jaossa myös esikarsintatapahtumissa. Lisäksi kilpailijaa pyydetään täyttämään kyselylomake, jonka tietoja käytetään kilpailun eri vaiheissa järjestäjän, tuomariston ja median työvälineenä.
Ylen maakuntastudioilla 9.4.2013 alkavissa esikarsintatilaisuuksissa kilpailija laulaa yhden vapaavalintaisen tangon lisäksi Satumaa-kappaleen tai määritellyn osan kyseisestä tangosta. Maakuntastudiolla taltioitujen suoritusten lisäksi Tangolaulukilpailuun voi osallistua toimittamalla järjestäjälle 2-3 minuutin mittaisen videoklipin suorituksestaan. Videot tulee toimittaa 15.4.2013 mennessä osoitteella Seinäjoen Tangomarkkinat/klippi, Torikatu 15, 60100 Seinäjoki. Sekä esikarsinnoissa että videolla laulusuoritukset on esitettävä suomen kielellä. Esikarsinnat eivät ole yleisötilaisuuksia ja Tangomarkkinoiden edustajana ja seremoniamestarina niissä toimii vuoden 2008 Tangokuningas Jukka Hallikainen.
YLEn maakuntaradiot ja YLEn alueuutiset ovat vahvasti mukana Tangolaulukilpailussa. Alueradioiden toimittajat haastattelevat jokaisen kilpailijan esikarsintapaikalla ja Ylen eri kanavien kautta voidaan kuulla kilpailijoiden suorituksia ja haastatteluja. Edellisenä vuonna esikarsintoihin ilmoittautui lähes 350 tangon taitajaa.
Tarkat tiedot esikarsinnoista ja niihin ilmoittautumisesta löydät Tangomarkkinat.fi-sivustolta.
Tekstiversion Jukka Hallikaisen haastattelusta voit lukea Yle Kymenlaakson sivuilta ja radiojutun kuunnella tästä:
Areena-sisältöä ladataan..
Jos soitin ei lataudu, voit katsoa klipin myös Areenassa
Areena-sisällön näkyminen vaatii Javascriptin päälläolon sekä Flash-liitännäisen
Kommentit (245)
Joo ei tarvi kommentoida Matin ja Tepon keikasta....kiitos.
Mutta asiaan, Jukka juontamaan tangoille,Jukka on niin paras..
15.17 Sitten voit kertoa että tuli käytyä Matin ja Tepon keikalla. ;) Hyvää kuuntelu iltaa sinulle. :)))
15.17 Juu juu. ;) kyllä sinä käyt paaaljooon keikoilla. ;) tottahan toki! :D:D Heh heh!
Justhan tuossa kommentoit,mitähän kiusaa tuosta kenellekään on.Kato sä vaan Mattia ja Teppoa,ei ole oikein mun makuun.:(:(
Ihan sun ( teidän ) kiusaksi en kommentoi täällä ;)))))
Tänään sitten Matti & Teppo IskelmäSuomessa ;D
Juu niitä esteitä on ollut jo useamman vuoden kun ei ole kuulunut minkään sortin keikkakuulumisia ollenkaan! Onneksi on radiotanssit sun muut. Niissä kuulee hyviä artisteja ja orkestereita. ;D
Esteitä tulee itse kullekkin,nou hätä .. Heikkiä pääsee keikoille kuulemaan ja vieläpä koko illaksi >3
09.37 Kas kun et sinä ollut paikalla kun kerran Heikin fani olet?
Just juu..täällä on vain oletettu Hessun olleen ,kun niin on aiemmin ilmoitettu,yleensä on näin:(:(
Jalkasen fb :ssa konsertissa ollut sanoo ei ole Heikkiä näkynyt,väärää tietoa siis :(
Kas kun kukaan ei ole maininnut,tai ollut paikalla jos täällä kerran Heikin faneja on ?!
Kyllä se Heikki siellä sitten varmaan oli... Ole huoleti.
Heikkiä ainakin mainostettin Kajaanin konserttiin !
Vainio juontajaksi TM:lle......
Ei oo tietoo Hessusta..mut Jukka juontamaan Tangoille,Jukassa on tyyliä,myös laulupuoli on ihan ok.<3<3
9.38....Eikös ole ollut?
Eikös Heikin pitänyt olla Kajaanin Konsertissa ?
12.19/15.48 Kannattais käydä konserteissa,niin tietäisi.On vissi ero taputuksilla ja TAPUTUKSILLA.Eihän yleisö taputtamatta ole vaikka ei niin kovasti tykkäiskään,kuuluu asiaan.Silloin kun tuntuu että sali räjähtää ja katto lentää avaruuteen,on taiteilija saanut palkan työstään,se on sitä suosiota ja nautintoa yleisön että esiintyjän.
On katsos se laatu ,ei niinkään se määrä.
Niin, ei radioidut ja televisioidut konsertit kerro koko totuutta. Kannattaa kerrankin mennä paikan päälle. Siellä näkee, kuulee ja aistii parhaiten. Suosittelen!
klo 15.48 Et ole ilmeisesti ollut konsertissa jossa kuulee räjähtäviä suosionosoituksia. Ne eivät kuulosta ollenkaan tap tap tap. Käypä joskus kuuntelemassa Amppua.
TAP,TAP,TAP > tap,tap,tap. ;p
Konserteissa taputetaan kaikille tap,tap,tap ;O
Antakaa sen yhden tiltun lässyttää omiaan taas. Arvasin jo eilen ettei se tyyppi toivu moneen viikkoon taas kerran näistä ylistävistä kommenteista. Tämä Amppu on niiiiin kova pala hänelle, että elämä menee raiteiltaan jos häntä kehuu. Ammattiauttajalle! Se on minun neuvoni sille rouvalle.
Aplodeissa on eroa. On laimeat taputukset, taputukset, railakkaat suosionosoitukset ja sitten ne räjähtävät suosionosoitukset. Näitä räjähtäviä kuulee poikkeuksetta Amadeuksen laulun jälkeen, välillä kesken laulunkin. On vaan pakko taputtaa kätensä kipeiksi.
12.19 Yksi mittari vois olla esim.Konsertissa yleisö taputtaa villinä, hurraa ja nauttii kuulemastaan sekä haluaa lisää,lisää,taputtaa seisaaltaan ja silminnähden kaikki on tyytyväisiä.Yleisön reaktiot kertoo kenestä tykätään kuka on suosittu,ketä menee uudestaan ja taas uudestaan kuulemaan/katsomaan.Tuollaisessa Konsertissa aistii sen kuinka esiintyjää ihaillaan ja rakastetaan,tämä on minun mielipide jonka olen kokenut useamman kerran.
Artistit vaikkakin julkisuuden henkilöitä ovat,ovat toimeentulostaan tuskin tilivelvollisia kenellekään.Mielestäni tää vouhkaaminen milloin kenenkin keikoista vähyydestä/runsaudesta on täysin käsittämätöntä.
Tuo keikkojen myyminen on niin bisnestä kuin olla voi,onhan tuo selvää jokaiselle joka haluaa nähdä asioiden todellisen puolen.
Jos ei esiintymiset kerro suosiota niin mikä sitten ?!
Sillanpää taitaa olla kovapalkkaisin Kuninkaallisista,meillä on kuitenkin artisteja,orkestereita jotka tekevät keikkaa pienemmilläkin tanssipaikoilla,montako tanssilavaa Suomessa on jotka vetää esim 1000 asiakasta,ei montakaan.
Onhan meillä esim Kaija Koo,joka ei esiinny lavoilla,ei hänenkään esiintymispaikat vallan suuria ole,festarit on erikseen.
Jennakin on aikoinaan kertonut keikkojen vähyydestä,joten on nyt opiskelemassa ammatin itselleen
Keikkojen määrä ei kerro artistin suosiota. Pienet tanssipaikat maksavat hävyttömän pieniä palkkiota ja jos on valmis menemään "alle torihintojen" , niin keikkojahan piisaa. Monesti jopa ns. nimekkäätkin artistit menevät duo- trio ja jopa taustanauhoilla lähes ilmaiseksi kaiken maailman kuppiloihin ja aikuisten päivätansseihin. Isoja kunnolla maksavia paikkoja on todella vähän ja kilpailu on kovaa. Artistit, joilla on myös ns. siviilityö ja tekevät mitä pystyvät ovat onnellisessa asemassa. Ei tarvitse koputella SOSSUn ovia. Esim. Mervi Koposella on laulajan työn ohella kolme ammattia omien sanojensa mukaan, mutta eikö työt maistu, kun lehdissä lukee, että tarvitsee sosiaalipalveluja elääkseen. Puristaako kruunu.??
Konserteissa ei kinastella, siellä ollaan tyytyväisiä. Tässä on vielä minullakin mahdollisuus päästä konserttiin ja olen siitä tyytyväinen. Kaikki eivät vaan tykkää samasta laulajasta, mutta jokaisella on mahdollisuus mennä kuuntelemaan mistä tykkää.
Kuka onneton se eilen meni taas Amppua kehumaan.Rakas"Kysymysmerkki"sai hepulin jälleen kerran.Alkaa taas vaihteeksi todistelu keikkojen määrästä,siinä taitaa tää päivä kuluakin ja vielä huominenkin.
Onhan siinä puuhaa,todistella tuhatpäisen yleisön huono maku,kun tykkäsivät....olivatko kaikki väärässä?