Kuningatarfinaali 2013 - Katso huikeat kuvat!

Kommentit (55)

Ihan OK-kilpailija voitti, vaikka Heidin "ässä" vaatii vähän terävöittämistä, ja ihmettelenkin, ettei hän ole tehnyt sille vieläkään mitään korjausliikettä. Yonan äänivarat eivät riitä tangolaulantaan, koska muka-tulkintansa jättää varjoon varsinaisen lauluäänen ja laulutaidon, jota ei tiedä, onko sitä. Ainakaan äänivaroja ja laajaa äänialaa ei ole. Uudet tulokkaat ja uudenlaiset versiot ovat ehdottoman tervetulleita, kunhan ne ovat taidokkaita ja koskettavia. Yona ei sitä ollut. Mian huonoa sijoitusta olen ihmetellyt jo vuosia! Terv. KT

>Anonyymi – Pe 12.7.2013, klo 15.22

KIITOS, Yona, esityksesi oli todella koskettava, nyt ollaan 2010-luvulla ja tarvitaan uudistumista. Toisten esitykset olivat varmaan tangokansan perinteisen maun mukaisia, mutta sinä saat näihin lauluihin todellisen taiteilijan tulkintaa. Hyvää jatkoa, toivottavasti saadaan kuulla sinulta lisää tällaista. Tuomaristosta ei yksikään uskaltanut poiketa valtavirrasta, se oli häpeällistä. Yona, vaikka tulit toiseksi, olet voittaja!

>EAH – Pe 12.7.2013, klo 13.07

Mia sai "arvonnassa" kaikista huonoimman kappaleen, ei oikeaa tangoa. Eli pliisu kappale ei ole Mian vika. Mutta kukaan muu ei olisi pystynyt samaan tulkintaan kuin Mia, ihailen hänen taitoaan. Mia olisi kuulunut Heidin kanssa loppukaksikkoon.
Yona ei ole mikään tangolaulaja, en voi ymmärtää tuomareita. Jokin tässä mättää???

>Anonyymi – Pe 12.7.2013, klo 12.54

miten louhivuori ohitti esim.leivon mian, oliko vain rahsastuksesta kyse jos ei äänestämisellä ollut mitään merkitystä...miahan tuli toiseksi yleisöäänien perusteella. tämä yona sopisi johonkin teatteriin paremmin kuin tangoa laulamaan.kaamee suorastaan

>Anonyymi – Pe 12.7.2013, klo 12.33

Tuomaristo oli aristunut viime vuotisen skandaalin jälkeen. Heikosta porukasta oli valittava eniten äänestetty.

>Anonyymi – Pe 12.7.2013, klo 10.15

Oliko yleisökin sitten "lahjottu"? 40% äänistä yleisöltä on aika puhuvaa. Kaikki meidän kaveriporukasta äänesti Heidiä.
Mia varmaan yrittää 6.kerran ensi vuonna. Tällä kertaa hän oli aika heikko.

>Anonyymi – Pe 12.7.2013, klo 10.02

Yonan " tulkinta simultaanitulkkauksineen", kuin kuurojen uutisissa Lapin Tangossa. Kaipasin Tamara Lundimaista ja Terhi Matikaisen laulua, jotka sentään ovat niitä oikeita Lapin Tangoja. Nätti flikkahan Johanna on .Paljon kauniimpi kuin Pakarinen, mutta kun nämä ovat laulukilpailut. Jonkunhan tästä heikohkosta kuningatarporukasta kisa oli voitettava. Selvästi näki, että tuomaristo oli valintansa Auraviihteen käskystä tehnyt jo ennen kisaa ja Leivo pudotettiin.

>Anonyymi – Pe 12.7.2013, klo 09.57

Yona olkoon hyvä omalla sarallaan,mutta ei tangon tulkitsijana :/

Jos tuolla runoilulla menee tanssimaan esim.Lapin Tangoa..ei kyllä innosta,kyllä Tangossa täytyy olla oikea poljenta ,tätä mieltä olen tansseissa käyvänä.

>Anonyymi – Pe 12.7.2013, klo 09.44

Tango on Suomessa niin vahva juttu, että kestää kyllä erilaiset tulkinnat ja kokeilutkin. Perinteinen tangolaulanta on monasti niin kliseistä, että oli raikasta kuunnella Yonan tulkintoja.

>Muori – Pe 12.7.2013, klo 08.07

Tango on Suomessa niin vahva juttu, että kestää kyllä erilaiset tulkinnat ja kokeilutkin. Perinteinen tangolaulanta on monasti niin kliseistä, että oli raikasta kuunnella Yonan tulkintoja.

>Muori – Pe 12.7.2013, klo 08.06

Aivan oikein meni! Yona yllätti positiivisesti. Heidi oli paras.
Mervi oli myös hyvä. Mia oli pettymys.

>Anonyymi – Pe 12.7.2013, klo 06.03

Kaikkien aikojen finaali todella mitä tason surkeuteen tulee. Eihän siellä ollut kuin yksi laulaja Mia Leivo, jonka tuomarit suhinoi pihalle. Pakariseta en tykkää ,kun on sellainen teennäinen nami nami ja Johanna järkyttävä tangon raiskaaja. Viime vuonna naiset vielä osas laulaa paljon paremmin.

>Anonyymi – To 11.7.2013, klo 23.43

Yonan tulkinta Lapin tangosta oli erinomainen.

>Anonyymi – To 11.7.2013, klo 23.14

Heidi oli perinteinen tulkitsija ja Yonan tulkinta oli herkkää ja kaunista.Kumpikin olivat omalla tavallaan hyviä.

>Anonyymi – To 11.7.2013, klo 23.13

Heidi oli ylivoimainen tällä kertaa. 40% ääniä kansalta. Tuomaritkin tiesi sen että Heidi tulee voittamaan. Silläpä he laittoivat vaihtelua/erinlaisuutta tähän kilpailuun ja valitsivat Yonan Heidin kanssa kilpaileen. . Saapa nähdä laittavatko Bablon toiseksi loppukilpailijaksi , erillaisuuden puolesta...Jos ei vaan putoo eka yleisö äänestyksessä. Toivon kuitenkin Bablolle menestystä oikeasti. .

>Anonyymi – To 11.7.2013, klo 23.04

Olen kai liian vanha ,mutta kyllä vanhan Suomalaisen tangon raiskaaminen on hirvittävää.Eli jos kaiken saa esittää kuten Yona,en enää kuuntele tangoja ollenkaan. Jos on pakko pistää tangot uusiks niin tehkää niitä uusia,mutta antakaa vanhojen olla ennallaan.Mikä oli sitten orkesterin kiekaus kesken Mariannan esityksen.Oliko sekin tahallinen ja sovittu temppu ensikertalaisen kiusaksi.Ja ikävä kyllä Netan ääni ei yksinkertaisesti riitä tangon lauluun.Päätökseen en voi vaikuttaa mutta kyllä Kovero olis saanut voittaa.Ja mitä tulee Mariannaan niin saattepa nähdä,että siitä likasta vielä kuullaan.Ja oikeastaan toivon että hänen ei tarvitse ottaa osaa tangomarkkinoihin koskaan,vaan pärjää omilla taidoillaan.Olen pettynyt koko kisaan,vaikka rakastan oikeaa Suomalaista tangoa.
No tulihan parempi olo.

>Anonyymi – To 11.7.2013, klo 23.00

Paras voitti, vaikka taso olikin surkea. Yonan "Liljankukka" (varsinkin) oli fiasko.

>Anonyymi – To 11.7.2013, klo 22.54

Yona esittäköön oman laista musiikkiaan,ei todellakaan mikään Tangon taitaja,Mervi Koverokin oli paljon parempi,mut onneksi paras voiti onnee Heidille ;)

>Anonyymi – To 11.7.2013, klo 22.50

Tälllä kertaa Heidi ei yrittänyt liikaa , niinkuin edellisillä kerroilla. Oikea voitti tällä kertaa. Luonnollisuus ja Heidillä Rakkaus tangoon oli mukana koko ajan. Näkyy että Heidille tango on kaikki kaikessa. Nyt onnistui todellakin. Onnea Heidi.

>Anonyymi – To 11.7.2013, klo 22.46

Yllätyksetön, turvallisen tasainen, TYLSÄ tuomarointi. Mitä tapahtuisi, jos tuomaristo kerrankin räväyttäisi?? Kylmät väreet meni Yonan esitysten ajan. Kaikki suomalaiset eivät asu vanhainkodissa.

>Anonyymi – To 11.7.2013, klo 22.24

Yona yllätti positiivisesti. Lapin tangon esitti erinomaisesti.
Heidi oli ilmiselvästi paras kaikista.

>Anonyymi – To 11.7.2013, klo 22.19

Yona yllätti positiivisesti. Lapin tangon esitti erinomaisesti.
Heidi oli ilmiselvästi paras kaikista.

>Anonyymi – To 11.7.2013, klo 22.18

Heidin on pakko voittaa, muutenhan tämä menee ihan pelleilyksi.

>Anonyymi – To 11.7.2013, klo 21.36

Hyvä Heidi Pakarinen!!! <3

>Ansku – To 11.7.2013, klo 21.25

en olis uskonut et Louhivuori on jatkossa...

>Anonyymi – To 11.7.2013, klo 21.03

Seinäjoen Tangomarkkinat 2014

facebook.com/seinajoentangomarkkinat
Twitter: @yle_musiikki, #tangomarkkinat

Ilmoittautuminen Tangolaulukilpailuun 2014 on alkanut. Ohjeet Tangomarkkinoiden sivuilla.

KILPAILUN KULKU

• 14.2. - 28.3. esikarsintojen ennakkoilmoittautuminen
• 31.3.-17.4. esikarsintakiertue YLEn studioilla klo 12-17

ma 31.3. SEINÄJOKI
ti 1.4. OULU
ke 2.4. ROVANIEMI
to 3.4. KUOPIO
ma 7.4. JYVÄSKYLÄ
ti 8.4. KAJAANI
ke 9.4. LAHTI
to 10.4. LAPPEENRANTA
ti 15.4. TURKU
ke 16.4. TAMPERE
to 17.4. HELSINKI

- Kilpailuun voi osallistua myös toimittamalla järjestäjälle 2-3 minuutin mittaisen videoklipin laulusuorituksestaan 11.4. mennessä.

• 12.5.-26.5. Nettiäänestys

SEINÄJOEN TANGOMARKKINAT
• 9.-12.7.Tangomarkkinat-festivaali Seinäjoella
• To 10.7. Kuningasfinaali suora lähetys YLE TV1 klo 21.00
• La 12.7. Kuningatarfinaali suora lähetys YLE TV1 klo 21.00

• Su 13.7. Uudet kuninkaalliset 2014 -kooste YLE TV1

Tarkat tiedot kilpailun kulusta ja ohjeet osallistumiseen löydät Tangomarkkinoiden sivuilta.
 
TANGOMARKKINAT YLEN KANAVILLA

• Pe 21.3. Radio Suomi: Puhelinlangat laulaa - vieraana Kyösti Mäkimattila klo 18.08
• Pe 4.4. Radio Suomi: Puhelinlangat laulaa - vieraana Heidi Pakarinen klo 18.08
• Pe 16.5. Radio Suomi: Puhelinlangat laulaa - vieraana Arja Koriseva klo 18.08
• Pe 6.6. Radio Suomi, Puhelinlangat laulaa - vieraana Jukka Hallikainen klo 18.08
• Su 15.6. TV1, Radio Suomi, Areena: Finaalin karsinta
• Pe 20.6. Radio Suomi: Juhannustanssit - Kyösti Mäkimattila klo 18.08
• La 21.6. TV1: Tango 100-vuotta -konsertti (uusinta)
• 23.6.-10.7 Radio Suomi: Tangon maailma. Ma-pe kuullaan 3 viikon ajan tango-ohjelmaa, yhteensä 15 ohjelmaa.
• La 5.7. Radio Suomi: Lavalauantai - Kyösti Mäkimattila klo 18.08
• Su 6.7. Radio Suomi: Tangoteemailta, suora lähetys
• To 10.7. TV1, Radio Suomi, Areena: Kuningasfinaali, suora lähetys klo 21.00
• Pe 11.7. Radio Suomi: Puhelinlangat laulaa klo 18.08, Tango-yö klo 00.05 (perjantain ja lauantain välinen yö)
• La 12.7. TV1, Radio Suomi, Areena: Kuningatarfinaali, suora lähetys klo 21.00
• Su 13.7. TV1, Areena: Uudet kuninkaalliset

Lisää Tangomarkkinoista

Tangotunnelmia 2013

Kuningasfinaali

Kuningasfinaali - Kulissien takana

Kuningatarfinaali

Piia Pasasen asut

Kuningatarfinaali - Kulissien takana

Matkalla Kuningatarafinaaliin

Matkalla finaaliin

Semifinaalin 2. kierros

Tangomarkkinat Facebookissa

Muualla Yle.fi:ssä