En minäkään itseäni pidä minään taiteen tuntijana. Joitakin maalauksia olen nähnyt, muutaman jopa omistan, joistakin pidän toisista taas en.
Pekka Korpisen muotokuva, mitä tässä nyt ruoditaan, on mielestäni juuri kuten "
Korpinen totesi kiitossanoissaan, ettei maalaustaide saa olla liian helppoa ja itsestäänselvää, vaan sen täytyy pysäyttää. Tämä muotokuva poikkeaa siinä rivistössä, johon se asetetaan, Korpinen sanoi."
Ensimmäisestä hämmästyksestä toivuttuani ja kuvaa enemmän tarkasteltuani totesin, että se pysähdyttää, laittaa katsojan ajattelemaan ja katsomaan toisenkin kerran.
Rehellisesti sanottuna,
pidän kuvasta. Siinä on tyyliä ja lennokkuutta viivan käytössä. Entäs kaiken keskipisteessä olevat kasvot joka kätkeytyvät viivahunnun taakse, mitä tekijä on tällä mahtanut kuvata. Varsinaista kuvaa näkemättä, nettikuvan perusteella arvioituna,
taiteilija Elina Merenmies on laittanut itsensä rohkeasti, ja luutuneita käsitteitä pelkäämättä, tuleen, selviten koetuksesta hienosti.
Kuva on ehdottomasti päästävä näkemään luonnossa.
ps. Muistaako kukaan enää sitä Urho Kekkosen muotokuvaa mikä, julkisen ryöpytyksen jälkeen, maalattiin uudelleen , valitettavasti.
Useat taiteilijat eivät selittele tekemisiään; kuva on tässä, ota se tai jätä se. Pidä siitä tai inhoa sitä, valinta on sinun. Linja on mielestäni oikea.