Muijalle ostin yhden lahjan eilen ja häneltä saan myös yhden vastavuoroisesti. Tämä on ollut meillä tapana koko yhdessäolomme ajan. Hämmästyisin äimän käeksi, jos paketista löytyisi jotain muuta kuin Marimekon Jokapoika-paita. Lastamme sentään lahjomme avokätisesti mutta kuitenkin kohtuullisesti. Jotain elektroniikkaa taidan käydä aamulla katselemassa pukin konttiin.
Tänään hain joulukuusen anopin perämetsästä. Oli sumuinen ilma, lmesta ei enää pienintäkään jälkeä ja metsän lammikot jäässä. Tie oli jäinen ja niin liukas, että oli vaikea pysyä ojien välissä. Kotona tökkäsin kuusen pihalle pystyyn suuren auringonvarjon jalkaan (varjo on talvet liiterissä) ja virittelin sähkökynttilät sen oksille. Muita koristeita ei tarvita. Sisälle tulee pieni, noin metrin mittainen kuusi salin pöydälle ja siihen hiukan runsaampi koristelu.
Loppuviikosta haen jostain marketista tuoresuolatun juhlakinkun, mitään pakastetta en huoli. Ja kotimaista olla pitää, ei siellä Tanskanmaalla sioilla ole senttiäkään enempää tilaa kuin meillä täällä kotomaassa. Kinkkua paistelen hiljakseen yön hiljaisuudessa kun muut nukkuvat ja katselen dvd:ltä John Wayne-elokuvia. Taidanpa maistella samalla hiukan jaloja juomiakin, mutta kohtuullisesti.
