Pitäisi olla hiljaa, mutta kun lupasin aarneankalle vastata. En pysty puhumaan filosofin kielellä, mutta Peter Yatesin filmi Talo Carroll Streetillä (The House on Carroll Street, USA 1988) kuvaa aika leppoisasti ja selkeästi senaattori Joseph McCarthyn vainoharhaisia kuulusteluja ja tuota aikaa Yhdysvalloissa. Toisaalta, näin noin vuosi sitten dokumentin Hooverista, FBI:n entisestä pomosta ja koko syy pyrittiin kaatamaan siinä hänen niskaansa. Näitähän sattuu asioiden vierittämisiä muiden niskaan, sattui silloin ja sattuu nyt kuten aarneankka toteat. Varmaan usein oikeutetusti mutta ehkä silloin tällöin löysin perustein. Saa nähdä, miten Haagissa käy tämän erään johtajan kuulustelujen. Ihmettelen, miksi hänet pidätetään nyt ja onko ollu USA:n ja Serbian tai Naton ja Serbian välillä tätä ennen sopimus näyttävistä hakuoperaatioista kuten muistini mukaan eräässä ohjelmassa pyrittiin väittämään. Ei viime mutta sitä ennen ilmestyneessä Hesarin NYT-liitteessä oli lopussa sarjakuva Naisen kanssa. Harvoin sitä enää seuraan, mutta nyt koin, että kyseessä oli Tiitisen lista ja naureskelin näille sarjan tekijöille. Katsokaa ihmeessä se juttu. Eivät voineet mies ja nainen enää muistaa, miksi olivat ostaneet - muinoin? - hatut, joista ilmeisesti melu myöhemmin syntyi.
Telkassa pysyäkseni tässä aivan hiljan tuli Teemalta mielenkiintoinen dokumentti Rossellinin elokuvan Rooma - avoin kaupunki tiimoilta, sen tekemisestä ja tekemiseen vaikuttavista asioista. Osa materiaalia oli vielä kerronnaltaan niin tuttua roomalaisille, että joitain järjestelyjäkin piti tehdä, etteivät ratikassa olleet ihmiset käyneet "saksalaisten" kimppuun. Kuvaus tehtiin heti taistojen jälkeen. Eräässä kohdin Rossellini paheksui filmiään siinä suhteessa, että hän omien sanojensa mukaan oli käyttänyt viettelyä, pyrkinyt viettelemään yleisöä. Hän mainitsi erään kohtauksen elokuvan lopusta, pikkupoikien vihellyksen, joka kantautui teloitettavana olevan papin korviin. Paisasta hän halusi tehdä "puhtaan" elokuvan. Joku, kuka olikaan - Fellini?, mainitsi että Rooma - avoin kaupunki oli aikanaan mitä parhainta propagandaa. Ja dokumentti päättyi siihen ajatukseen, että elokuvan kautta italialaiset pääsivät jälleen ihmisten kirjoihin: he olivat muodostaneet vastarinnan, he eivät olleet pelkkiä natsien kätyreitä ja yhteistyökumppaneita. Tällaisia puhdistusoperaatioita, jotka koskevat mieltä ja sielua, ilmeisesti aina tarvitaan. Ja taide on hyvänä apuna tällaisessa operaatiossa. Mutta kukapa pitää Roomaa enää propagandana. Se on sielun tarvitsemaa hygieniaa, jota ilman ei voi olla. Jota ilman ei kestä.
