Muita YLEn draamoja
Muita YLEn draamoja
Kotikatu
Taivaan tulet
TV2 Draamaohjelmat
Radioteatteri
Linkkejä muualle:
>Film-o-holic
Ohjaaja Miika Soini: Vanhusten yksinäisyys järkyttää
Rakkaus, kaipuu ja yksinäisyys koskettavat kaikkia. Ikään katsomatta.
Miika Sainion ohjaama ja käsikirjoittama elokuva Thomas perustuu norjalaisen Kjell Askildsenin novelleihin Thomas F:n viimeiset julkiset tunnustukset.
”Paitsi novellit minua kosketti taannoin lehti-ilmoitus vanhusten yksinäisyydestä ja itsemurhista. Otsake kuului: Hänellä olisi aikaa elää, mutta ei hyvää syytä”, Soini kertoo.
Ohjaajalta on lukuisia kertoja kysytty, miksi hän teki elokuvan vanhuksesta.
”Pitäisikö minun elää ensin 80-vuotiaaksi, jotta voisin tehdä elokuvan vanhasta ihmisestä. Mielestäni ikä ei ole ratkaisevaa, vaan asenne. Elokuvan päähenkilöä esittävä Lasse Pöysti itsekin sanoo, että ei hän tunne olevansa vanha.”
”Ikäisteni, kolmekymppisten ongelmia käsitellään jo riittävästi.”
Ilman sekuntikelloa
Soinin ja tuottaja Janne Wrigtstedin uskoa koeteltiin jo alkumetreillä. Muutama uneton yökin tuli vietettyä.
”Jotkut eivät alkuun uskoneet, että elokuvan hidas tempo ja vähäeleisyys kantavat lyhytelokuvaa pidemmälle. Lopputulos oli se, että teimme puolituntisen elokuvan rahoilla 73 minuutin elokuvan.”
”En usko muotteihin. Elokuvasta tulee luontevasti tietyn mittainen.”
”Kun aiheena on vanhuus ja yksinäisyys, pystyy pelaamaan vain ajalla. Jos leikkaa tarinan liian nopeaksi, se ei tunnu enää miltään. Sekuntikellolla ei sellaista elokuvaa tehdä. 80-vuotiaasta pitää tehdä elokuva eri tavalla kuin 16-vuotiaasta.”
Silppua, kiitos ei!
Soini harmittelee, että tv-kerronnan huonot piirteet kuten tarpeeton leikkaus ja turha käsivarakuvaus ovat levinneet laajalti elokuvan puolelle.
”Juostaan tehokkaasti kamerat olalla. Elokuva silputaan kasaan leikkauspöydässä.”
”Pitäisi muistaa, että kaikkea ei voi kuvata samalla tavalla ja tempolla. Elokuva on myös taidemuoto.”
”Aikaan, pitkiin kuviin ja näyttelijätyön voimaan ei oikein uskota.”
Usko omaan näkyyn
Soini ihailee ruotsalaisohjaaja Roy Anderssonia. Soini työskenteli Anderssonin tuotannoissa vajaan vuoden, Levande-elokuvan kuvausten aikaan.
”Kaipasin, että TaiKin opinnoissa olisi sukellettu syvemmälle elokuvataiteeseen. Asioista puhuttiin kovin teknisellä tasolla. Jotain tärkeää mielestäni puuttui.”
”Törmäsin sitten vahingossa Anderssonin elokuviin. Hänen tyylinsä on jotenkin röyhkeätä – oikealla tavalla. Hänellä on voimakas sanoma, jopa raskas, vaikka päältä päin vaikuttaa kepeältä.”
Anderssonilta Soini oppi luottamuksen omaan näkemykseen.
”On uskottava omaan rytmiin, omaan kerrontaan. Kaikkea ei tarvitse selittää ja sanoa kuvissa. Jos menee perseelleen, menee sitten kunnolla.”
”Toivon, että osaisin joskus käsitellä samalla tavalla teemoja kuin Andersson. Hänen töissään jokainen kuva elää.”
Taistele, älä luovuta
Soinille työskentely Lasse Pöystin kanssa oli juhlaa.
”Tunnen suurta ylpeyttä siitä, että sain työskennellä mestarin kanssa.”
Vanhuutta ja vanhenemista Soini ei pelkää.
”Jos elän kahdeksankymppiseksi tai vanhemmaksi, toivon, että olen yhtä sivistynyt ja charmantti kuin Lasse Pöysti. Hänellä on elämän intoa hirmuinen määrä. On paljon vanhuksia, jotka ovat katkeria ja joista elämä on syönyt ilon.”
Soinia ihastuttaa se, kun ihmisestä paistaa lävitse nuoruus.
”Roy Andersson on 64-vuotias, mutta olemukseltaan kuin nelikymppinen.”
Pöystiä ja ruotsalaista ohjaajaa yhdistää Soinin mielestä sekin, että molemmat tekevät heille rakasta työtä ja ovat menestyneet siinä.
”Molemmilla on älyttömän suuri uteliaisuus kirjallisuuteen ja taiteeseen. He eivät ole jääneet odottamaan eläkettä, vaan tappelevat sen puolesta mihin he uskovat. Jääräpäisiä molemmat.”
Suuri rakkaus
Thomas on kiertänyt elokuvafestivaaleja muun muassa Espanjassa ja Argentiinassa. Maissa, jossa vanhuksia arvostetaan ja vanhuksista pidetään huolta. Suomalaisten vanhusten yksinäisyys ja itsemurhaluvut ovat järkyttäneet yleisöä.
”Kyllä asia herätti paljon keskustelua”, Soini sanoo.
Soinin mielestä Thomas on virheellisesti tulkittu eutanasia-elokuvaksi.
”Kyseessä on Thomaksen ja hänen vaimonsa rakkaustarina. Mies kaipaa vaimonsa luokse. Ymmärrän päähenkilön teon, kun hän luopui vaimostaan peruuttamattomalla tavalla. Se on suurinta rakkautta.”
Teksti: Päivi Suikkanen
Kuva: Mari Perankoski
Kuka?
Miika Soini
Muun muassa Thomas (2008), Soinin, Janne Wrigstedin (tuottaja) ja Kimmo Vänttisen (äänisuunnittelu) ensimmäinen pitkä elokuva ja samalla lopputyö TaiKin Elokuva- ja lavastustaiteen osastolta.
Kolmistaan (2007), 1. apulaisohjaaja, Pieta (2007), näyttelijä, Onni von Sopanen (2006), näyttelijä.
> Lue lisää
> Näyttelijä Lasse Pöysti: Laitos on vanhukselle ankea paikka
Lähetystiedot
YLE TV1 maanantaisin klo 21.30
Uusinta perjantaisin klo 23
Ohjelmassa on suomenkielinen tekstitys
YLE Areena
osa Kotikatsomon ohjelmista esitetään Areenassa 7 vrk ensilähetyksen jälkeen
>Areenaan