yle.fi

Näin se tehtiin

Maan mitta -tv-elokuvan kuvaukset jaksottuivat kesän 2006 toukokuun ja elokuun väliseen aikaan. Maan mittaa kuvattiin kaikkiaan 95 eri paikassa.

Tarina tapahtuu Suomen ja Venäjän rajalla eteläisessä Kainuussa. Sarja kuvattiin kuitenkin pääosin Tampereen seudulla. Tärkeimpiä kuvauspaikoista on Stormi, Vammalan lähellä. Sinne lavastettiin Parauksen kylä.

Stormissa kuvattiin kylän ulkokuvat ja osa sisäkuvia. Kaivoskohtausten interiöörit tehtiin Nordkalk Oyj:n kalkkikivikaivoksessa Lohjalla ja sen soramontulla Pinsiössä. Metsälammen ympäristössä Sarkkilassa kuvattiin kaivoksen eksteriöörit.

Mukana Maan mitassa on 26 näyttelijää ja 180 avustajaa. Näyttelijöistä Leena Pöysti ja Ismo Kallio näyttelevät kaksoisroolit: Leenalla on päärooli Katja Halkolan lisäksi vuoteen 1944 sijoittuva Ainon rooli ja Ismolla Erkki Rengon ja vuoden 1944 Sakari Rengon roolit. 

 

Ohjaaja JP Siilin mukaan kolmiosaisen elokuvan kuvaamiseen liittyi laaja joukko normaalista draamatuotannosta poikkeavia seikkoja.

> Katso JP Siilin haastattelu 

 

 


Käsikirjoittaja Iiro Küttner on oppinut paljon maan mittaamisesta kirjoittaessaan Maan mitta –elokuvaa.

> Katso Iiro Küttnerin haastattelu 

 

 


Näyttelijät Leena Pöysti ja Ismo Kallio kertovat kaksoisrooleistaan.

> Katso Leena Pöystin ja Ismo Kallion haastattelu

 

 

 

 

Lähetä linkki

Esitysaika

Sarja on päättynyt. 
Maan mitta nähtiin YLE TV2:ssa 31.10. - 14.11.2007 

YLE Areena

YLE Areena

Ohjelma ei YLE Areenassa.
> Katsele muita ohjelmia

Teksti-tv

Teksti-tv:n s.334.