yle.fi

Kuusimetriä korkea olohuone

Minna ja Jouni Korpela ovat olleet puolitoista vuotta perhekotivanhempina Seinäjoella. Käytännössä se on tarkoittanut sitä, että he ovat asuneet työpaikallaan kymmenen lastensuojelunuoren kanssa.


> Lisää valokuvia

Vinkit

> Pienistä tauluista yksi suuri - tai sitten harkittua ripustusta
> Moderni puolipaneeli seinälle


- Tämän työn jälkeen osaamme aivan eri tavalla arvostaa omaa kotia, Jouni Korpela toteaa.

Muuton myötä Korpelat vaihtavat myös työpaikka, mutta pysyvät edelleen samalla alalla. Uusi koti on kaksikerroksinen rivitaloasunto uudella asuntoalueella Seinäjoella. Asunnossa on neljä huonetta, kodinhoitohuone ja keittiö.

- Erityisesti tarvitsemme apua lähes kuusimetrisen olohuoneemme sisustamiseen ja sen valtavaan ikkunaan, Minna Korpela toivoo.

Minnalla ja Jounilla on yksi ehdoton vaatimus: he haluavat valkoisen nahkasohvan!

Pinnat pariskunnan valitsemia

Minna ja Jouni ovat olleet valitsemassa uuden kotinsa pintamateriaaleja ja värejä, joten niihin Muuttohaukantien sisustussuunnittelija Ilse Juola ei juurikaan puutu - tai no ehkä vähän. Eteisen Minna ja Jouni maalaavat hiukan tummemman sävyiseksi kuin alkuperäinen väri oli ja olohuoneen seinää jaetaan harmaalla puolipaneelilla.

Valkoisen sohvan metsästyksestä meinaa tulla ylitsepääsemätön ongelma. Valkoisia sohvia kyllä löytyy, mutta ei juuri sopivan mallista tai oikean kuosista ja kokoista. Lopulta Korpelat löytävät kaiken puolin sopivan sohvan ja muun sisustuksen suunnittelu voi alkaa.

Huonekaluja olohuoneeseen tulee sohvan lisäksi vain sohvapöytä ja tv-taso. Ikkunan edusta koristetaan matalilla mehikasveilla ja muilla kukilla, jotta ikkunasta on mahdollisimman esteetön näkymä ulos.

Tavalliset verhot

Olohuoneen korkeus asettaa Ilselle haasteita. Ensimmäiseksi hän kiinnittää huomiota pariskunnan valitsemaan paneeliverhoille tarkoitettuun verhotankoon.

- Saanko vaihtaa tuon tangon, Ilse kysyy.
- Se oli kallis, Jouni ehättää toteamaan.
- Silti. Lupaan tarjota teille paremmin tähän tilaan sopivat verhot, Ilse lupaa.

Korpelat suostuvat vaihtamaan verhotangon, jonka ovat juuri hankkineet - vaikka se Jounia vähän kirpaiseekin. Pariskunnan ihmetys on suuri, kun Ilse tarjoaa heille paneelien sijasta perusverhoja ja perusverhotankoa.

- Ei olisi kyllä ensimmäisenä tullut mieleen laittaa tähän tavallisia verhoja, Jouni nauraa.

- Mutta nämä näyttää tosi hyviltä, paremmilta kuin paneeliverhot olisivat näyttäneet, Minna arvelee.

Miten sisustaa korkea ikkuna?
 
Ilse antaa vielä Korpeloille vinkkejä mitä kaikkea kuusimetrisen olohuoneen ikkunaan voi laittaa jos haluaa vaihtelua: Verhot voivat toki olla paneelia, mutta isossa ikkunassa paneeleiden tulee olla leveitä, muuten ne näyttävät mitättömiltä. Leveässä paneelissa voi olla isojakin näyttäviä kuvioita.

Ikkunaan voi myös ripustaa jotain muuta kuin verhot. Lankaan voi pujottaa pumpulipalloja, lankarullia tai muita vastaavia ja laittaa niitä useita vierekkäin. Myös vanhoista pienistä mummon pitsiliinoista saa samalla tekniikalla hauskan koristeen. Ikkunaa voi kasvattaa kiertämään myös nopeakasvuisen juorun tai jos ei ole kasvi-ihmisiä, sen voi myös maalata seinään. Vaihtoehtoja on loputtomiin.

Nämä kaikki vaihtoehdot sopivat ikkunaseinän lisäksi myös mille tahansa korkealle seinälle.

Korpeloiden olohuoneesta tuli romanttisen moderni. Valkoinen sohva löysi paikkansa ja olohuoneen kruunasi vielä Ilsen taiteilemat huopaiset enkelinsiivet.

Toimittaja Mape Morottaja

Korpelan ostoslista

Seinäpaneeli............................. 550e
Verhot...........................................300e
Jalkalamput..................................50e
Olohuoneen matto....................460e
Eteisen matto.............................150e
Valaisimet...................................488e
Sohva.........................................1650e
Tv-taso.........................................350e
Sohvapöytä..................................100e
Puusälekaihdin..........................690e
Lisukkeet.....................................200e
(Tyynyt, huopa, mehikasvit, lasikuutiot yms) 

.............................................Yht. 4988e

Lähetä linkki

Esitysaika

Torstaisin klo 19:20 YLE TV2

YLE Areena

YLE Areena

Muuttohaukantien jaksot näkyvät YLE Areenassa seitsemän vuorokauden ajan ohjelman tv-lähetyksen jälkeen.
> YLE Areena