Pienistä tauluista yksi suuri - tai sitten harkittua ripustusta
Taulujen ripustuksessa ei ole yleispäteviä tai tarkkoja sääntöjä, mutta erityisesti pieniä kehystettyjä kuvia ripustaessa tulee kiinnittää huomiota paitsi yksittäiseen kuvaan, myös kokonaisuuteen. Harkitusti ripustetut kuvat eivät ”leiju” seinillä miten sattuu, vaan ne ovat mielekkäästi ja hallitusti katsottavissa.
Pienet taulut tulee sijoittaa niin, että ne muodostavat selkeän ryhmän. Myös kuviin ja niiden sisältöihin kannattaa kiinnittää huomiota, kuinka ne sijoittuvat toisiinsa nähden. Usein kuvat muodostavat tarinan!
Pienet taulut voi sijoittaa myös suuremman alustan päälle. Maalatulle kankaalle asetetut pikkutaulut muodostavat yhden suuren näyttävän elementin. Pienten taulujen kehysten tyyliä voi jatkaa maalatussa kankaassa. Minna kiinnitti omien taulujensa alustaan lyöntimetallin kultahippusia, jotka olivat samaa sävyä kuin pikkutaulujen kehykset.
Ennen kuin lyö nauloja seinään ja tekee lopullisen päätöksen taulujen sommittelusta, kannattaa kokeilla miltä kokonaisuus näyttää. Siinä voi nimittäin käydä kuten Minnalla ja Jounilla - löytyykin vielä parempi vaihtoehto. Korpelat ihastuivat itse maalaamaansa alustaan niin, etteivät halunneet peittää sitä pikkutauluilla. He sommittelivatkin pienet taulut kankaan molemmin puolin, sen ala- ja ylälinjoja noudatellen.
Teksti Mape Morottaja ja Ilse Juola
Esitysaika
Torstaisin klo 19:20 YLE TV2
YLE Areena
Muuttohaukantien jaksot näkyvät YLE Areenassa seitsemän vuorokauden ajan ohjelman tv-lähetyksen jälkeen.
> YLE Areena