Edulliset joululahjat?

 Jyrki Karjalainen
Miten säästää jouluna?
Joulua, joulua, joulua. Krääsää, krääsää, krääsää, Kuluta, kuluta, kuluta. 
Sitäkö se on, joulu taas tänä vuonna. Mutta jos ei halua kuluttaa, mikä eteen.
- Minä säästän sillä, etten vietä joulua ollenkaan, sanoo vaasalainen Kari Hellman.
Annikki Patama puolestaan kehottaa tekemään sopimuksen siitä, että lahjoja ei osteta, eikä anneta . Tarja Luoma Kurikasta antaa lahjaksi työpalveluksen, vaikka housujen lyhentämisen

Ja niinhän se on, että jos haluaa antaa lahjoja, on mielikuvituksen käytöllä vain taivas rajana. Tässä muutamia poimintoja katsojiemme vinkeistä: Perheenäiti Savosta antaa tavaran sijasta lahjakortin, jossa on siivousta, lapsenhoitoa tai autottomalle kyytejä. Lahjakortti on voimassa 11 kuukautta, jotta jää aikaa seuraavan joulun valmisteluun. Raija M toteuttaa kirpputorijoulua. Jokainen 4 henkisen aikuisperheen jäsen saa kuluttaa yhteensä 20 euroa 3 muun joululahjoihin. Lahjat hankitaan kirpputoreilta. Rahaa kuluu yhteensä 80 euroa, silti antamisen ja saamisen ilo toteutuu. Emil tekee pannunalustoja lasipurkkien kansista tai vanhasta kaakelista. Itse tekemänsä lahjan antaa myös Liisa Köngäs Hyvinkäältä. Hän tekee patalappuja.

Ihmisten kaapeista löytyy vanhoja kankaita, jotka voi uusiokäyttää. Samalla voi palauttaa mieliin aikoja, jolloin lapset olivat vielä pieniä.
- Jokainen lastenhuoneen verho ja jokainen lasten lakana tuo pieniä muistoja mieleen, sanoo hyvinkääläinen Liisa Köngäs ja asettelee tilkunkappaleita päällekkäin. Tilkuista syntyy taitavissa käsissä tarpeeksi suuria ja turvallisia patalappuja. - Tärkeintä on turvallisuus, yleensä patalaput tehdään liian pieniksi. Oikeankokoisen pannulapun päälle voi asettaa kätensä ja kangasta jää vielä reilusti sormenpäiden yli, vinkkaa Köngäs. Yhden patalapun tekemiseen menee noin tunti.
- Jos osaa ommella ompelukoneella ja jos osaa leikata saksilla, niin valmista syntyy kaikilla, lupaa Liisa.

Kaj Skåg Vaasasta sanoo, ettei ainakaan lasten lahjoista kannata säästää.
- Kun antaa lapsille sen lahjaksi, mitä hän on halunnut, tulee kaikille hyvä mieli. Jos jostain haluaa säästää, niin aikuisten kohdalla voi tietenkin aina harkita.

Viljami Wiirilinna etsii kirpputorilta tavallisuudesta poikkeavia lahjoja. Hän kuitenkin muistuttaa, että joulukaupankin pitää pyöriä. - Kaikkea ei voi kirpputorilta ostaa ja ainakaan joulupöydästä ei pidä pihistellä.

Vielä yksi vinkki, sen antaa Markku Piippo.
- Paras joululahja, mitä lapselleen voi antaa, on raittiit vanhemmat.

Kristiina Jääskö (ei varmistettu) 9.2.2010 15:51

Tuskailetko joululahjojen kanssa? Tänä jouluna Viipurin Koirat ry tarjoaa oman eettisen joululahjavaihtoehdon. Olemme keränneet erilaisia lahjoituskohteita valittavaksi; pienemmästä jouluateriasta (5eur) aina koirakoppiin (150eur). Löydät sivultamme http://viipurinkoirat.fi/page13.aspx varmasti jotain lahjoitettavaksi ystävillesi, perheellesi ja sukulaisillesi. Kaupan päälle saat roppakaupalla hyvää mieltä.

Lahjoitukset toimitetaan perille henkilökohtaisesti Viipurin reissuillamme yhdistyksen jäsenten toimesta. Lahjasi annetaan sitä eniten tarvitsevalle koiralle.

Pienelläkin lahjalla on suuri merkitys!

http://viipurinkoirat.fi/page13.aspx

Kike (ei varmistettu) 13.12.2009 17:06

Riippuu lahjan saajista tai saajasta. Jos aikuisilla on liian kiirettä, niin lapsille pitää varata enemmän aikaa. Se on eräänlainen lahja. Jos jotain ihan konkreettista lahjaa, niin aivan jotain tarpeellista esim. vaatetta, rukkasia, lapasia sukkia, kenkiä ym. tällaista.
Tänä päivänä ,yleensä varsinkin mummot tuppaa antamaan lapsenlapsilleen kaikenlaista kertakäyttöistä leikkikalua. Niillä leikitään yleensä aika vähän aikaa ja sitten ne joutaa jonnekin....
Minulla on ollut periaate, että ei lapselle eikä lapsenlapsilleni mitään krääsää pidä antaa. Niinkuin en ole antanutkaan.
Voi sitten aivan hyvin kysyä vanhemmilta, mitä muksut tarvitsevat ihan oikeasti. Sitä voi vaikka laittaa esim. varallisuudesta riippuen, tilille rahaa ja sitten kun he tarvitsevat jotain, niin käyttää ne sitten.

Siis varallisuudesta ja lahjan saajista/saajasta sekä antajasta/tilanteista riippuen.
Tässä on vain mielikuvitus rajana. Siis aivot käyttöön.

Minulla kun ei ole ollut koskaan liikaa, eikä aina tarpeeksikaan, rahaa, niin on pitänyt pistää mielikuvitus liikkeelle, ja aina olen kyllä jotain keksinyt.
Pääasia tänä päivänä on, että on lämmin ja kohtalainen asunto, ruokaa riittävästi ja tarpeelliset vaatteet ja voi harrastaa jotain. Minä olen ainakin ollut kiitollinen siihen olotilaan.
Toivottavasti tästä löytyy jotain ajateltavaa ja lahjavinkkiä......

Sartsa (ei varmistettu) 10.12.2009 10:33

Annan itsetekemäni lahjakortin jossa lahjoitan aikaani tai työpanokseni saajalle. Lahjakortti on voimassa 11 kuukautta jotta minulle jää aikaa seuraavan joulun valmisteluun. Lahjoina on esimerkiksi siivousapua 1 kerta, lastenhoito 2 kertaa tai autottomalle kyytejä 5 kertaa. Lahjan luonne määräytyy henkilön tarpeen mukaan, samalla saamme yhteistä aikaa sukulaisten ja ystävien kanssa. Näillä lahjoilla voi leikkiä kulutusjuhlaa työtönkin.

Perheenäiti Savosta (ei varmistettu) 10.12.2009 08:53

Seuraan pitkin vuotta kauppojen tarjouksia, ja sopivanhintaisen tuotteen kohdalle sattuessa ostan valmiiksi seuraavaa joulua varten.

Käsintehdyt lahjat ovat kokeneet arvon nousua. Aloitan asusteiden, kuten pipojen, sukkien, lapasten neulomisen hyvissä ajoin syksyllä. Valmistan kestäviä ostoskasseja kierrätystuotteista, kuten puuvillakankaista ja kahvipusseista. Ovat ekologisia, käytännöllisiä ja pienen vaivannäön myötä myös hyvän näköisiä.

Käyn kesällä ja syksyllä ahkerasti marjametsällä. Pakastan useimmat marjat sellaisenaan, perattuina ja puhtaina Joulun alla teen niistä herkullisia hilloja, jotka säilön kauniisiin lasipurkkeihin nauhoin ja etiketein varusteltuina. Kelpaa antaa lahjaksi! Myöskin kasvissäilykkeet ja erilaiset relissit ovat edullisia raaka-aineiltaan, ja ihania makuelämyksiä joulupöytään vietäväksi! Appelsiiniin pistellyt neilikat ovat tuoksuva jouluvieminen. Mielikuvitusta ja jonkin verran aikaa tietenkin tarvitaan lahjojen valmistukseen, mutta kun ajoissa aloittaa, ei ennätä paniikki joulun alla iskeä.

Olen huomannut, että hyvin usein varsinkin aikuiset arvostavat käytännöllisiä lahjoja. Esimerkiksi itse valmistettuun kassiin voi pakata parit omatekemät hillopurkit, kahvipaketin, pipareita, ja hieno joululahja on valmis.

Lasten kanssa sovitaan hyvissä ajoin tärkeimmistä joululahjatoiveista, joista on turhat krääsät karsittu pois. Lahjat hankin enimmäkseen tarjouksista. Myös lapset ja nuoret arvostavat itse tehtyjä lahjoja, eivätkä karsasta myöskään pehmeitä, käytännöllisiä vaatekääröjä. Niitä tuotteita, jotka tulevat vuosi toisensa jälkeen alennukseen pian joulun jälkeen, emme hanki joulun alla, vaan vasta tarjoushinnoin.

Juuri ennen joulua monien tuotteiden hinnat ovat usein korkeimmillaan, ja kaupoissa ruuhkaan asti kiireisiä ja kireitä asiakkaita. Pyrin välttämään näitä tuskaisia kauppareissuja, ja siksipä laadin joululistat hyvissä ajoin, ja mahdolliset kaupasta ostettavat tuotteet hankin viimeistään joulukuun alussa. Näin pyrin välttämään myös myyjien paineita.

Toivon näistä löytyvän vinkkejä edullisempaan ja myös rauhallisempaan joulun valmisteluun.

Eestifani77777777 (ei varmistettu) 9.12.2009 23:28

Riippuen lahja saajasta no esim. yksin asuvalle äidille tai isälle vaikkapa kolme kerran ruokailut arkena yhdessä oman perheen kanssa.

Myös kannattaa katsoa jo aikaisemmin sinä vuonna alennusmyynneistä jtn kivaa tai jopa poistomyynneistä ja jotkut kirpputoit myövät uutta tavaraa eli ne on ostanut jonkun loppuvaraston ja myyvät sitä edullsemmin mitä kaupat.

Perheenä vietetty lomakin jotain yhteistä harrastusta voisi myös viettää siitä vähän isommatkin lapset nauttii kuin iskä ja äiskä tulee mukaan esim. laskemaan pulkka mäkeä.

Itsetehdyt lahjat on myös kivoja villasukat, tyyny, tai vanhemmat voi värkätä vaikka jonkilaisen seikkailuradan pihalle :) lapsilleen. niin ja jos ei säästäisikään rahassa vaan säästäis ruuassa, että tekis jouluruuat itse tai yhdessä suvun kanssa nyyttikesti eli nyyttäri periaatteella

SUURIN JA PARAS JOULULAHJA mitä lapset voi antaa lapsilleen on RAITTIIT VANHEMMAT !!!!!

Markku Piippo (ei varmistettu) 9.12.2009 20:17

Toteutamme jo kohta perinteeksi muodostuvaa kirpputorijoulua toisena vuonna peräkkäin. Olemme nelihenkisessä perheessä kahden nyt jo aikuisen lapsen kanssa sopineet lahjoihin käytettävän rahasumman kokonaista 20 euroa. Lahjahankinta täytyy tehdä kirpputorilta, punaisenristin kontista tms. kierrätyskeskuksesta. Ei siis mitään uutta. Jokainen saa kuluttaa 20 euroa hankintoihinsa ja niillä ostaa haluamallaan tavalla muille perheen kolmelle jäsenelle lahjoja valitsemallaan tavalla.
Jouluun liittyy lahjan antaminen ja saaminen, joten emme halua pidättäytyä kokonaan lahjoista - ainoastaan uusista hyödykkeistä - usein myös ikävä kyllä turhakkeista. Viime jouluna yhdessä keksimämme kirpputorijoulu toimi kaikkien mielestä hienosti, kaikki saimme hyvän joulumielen ja mitä mahtavimpia kierrätettyjä lahjoja: hienoista matkapakaaseista kirjoihin ja vaatteisiin.
Uskon, että esim. juuri vaikkapa kontista ostetut tai vaikka työttömien kirpparilta ostetut vakaasti harkitut hyötylahjat poikivat sitä joulumieltä myös eteenpäin. Perheemme osallistui 80 eurolla suureen suomalaiseen kulutusjuhlaan. Samalla taksalla mennään tämäkin joulu.
Kierrätyslahja on mielestäni vieläkin ekologisempi, kuin itse tehty uusi tavara, koska tavara on jo olemassa - se vain kohdennetaan tarkasti harkitan uudestaan. Suosittelen ideaa lämpimästi ja vapaasti kaikkien käyttöön. Lämmintä Joulumieltä!

Raija M. (ei varmistettu) 7.12.2009 20:43

Pannunaluset ovat kauniita ja hyödyllisiä lahjoja. Niitä voi tehdä monenlaisista materiaaleista. Voi esimerkiksi kierrättää ja tehdä alusen lasipurkkien kansista. Vanha kaakeli sopii myös pannunalusen osaksi.

Emil (ei varmistettu) 3.12.2009 17:48

Osan hankinnoista voi tehdä joulun jälkeen alennusmyynneistä.
Ja jos haluaa säästää niin voi tehdä itse joulukortin.

Lähetä linkki

Esitysaika

 

 

 

Suomi express Areenassa

YLE Areena

YLE Areena
Ohjelma on nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.

> Areenaan

Elävä arkisto

Elävä arkisto



Muualla Yle.fi:ssä