Nuoriherra Wilhelm tulee opiskelukiireidensä keskeltä rentoutumaan Hovimäkeen isänsä ja äitipuolensa luo. Hän tuo mukanaan Johan-serkun, ylioppilastoverinsa Ernst Wecksdorffin ja tämän sisaren Vavan. Laulutaitoinen, eloisa Vava saa osakseen ihailevia katseita niin Wilhelmin kuin Carl Magnuksenkin taholta. Isännällä on muutenkin liiaksi silmää naiskauneudelle, ja kartanon kaunis sisäpiika vaihtuu lämminsydämiseen, vaatimattoman näköiseen Matildaan. Wilhelm antaa runosuonensa pulputa öisin ja riimittelee sydämensä saloja Vavan kuva mielessä väikkyen.

Sepän tuvassa Katri-tyttö laskettelee jo katekismusta kuin vettä vain, mutta kapinallisen Antti-pojan kärsivällisyys ei tahdo riittää lukutaidon opettelemiseen. Hovimäellä ylioppilaat laulavat uutta laulua, jolle saksalainen säveltäjä Fredrik Pacius on antanut sävelen ja Runeberg sanat. Vårt landia lauletaan kaikkialla, suomalainen kansallishenki on nousussa ja Venäjän sensuurimääräyksiä uhmataan yksityisesti, jos ei julkisesti.

Johanna-rouva käy vakavan keskustelun Carl Magnuksen kanssa, sillä hän ei hyväksy tämän tapaa hoitaa avioliittoa ja Hovimäkeä. Johanna on poikansa vuoksi suostunut tämän avioliittoon talousmamsellin tyttären Esterin kanssa, mutta Carl Magnus katselee muita naisia, laittaa rahat hevosiin eikä huolehdi lasiruukista ja tilan asioista. Sepän Erkkikin saa tarpeekseen siitä, ettei Carl Magnus ole kiinnostunut korjauttamaan rapistunutta ja vanhanaikaista lasiruukkia. Hän sanoutuu irti pehtorin toimesta, myy puolikkaansa ruukista Carl Magnukselle ja pystyy vihdoin maksamaan parinkymmenen vuoden takaisen velkansa Esterille.

Keinumäellä tanssitaan juhannusta, ja Ernst nappaa leskisiltä kainaloonsa Ida-piian, jonka heleä ääni on sytyttänyt hänen sydämensä jo aikaisemmin. Sepän Karoliina näkee Idan ja Ernstin eroavan aamulla aitankulmalla ja nuhtelee pikkusisartaan tiukasti: herrojen kanssa vehtaamisesta seuraa lapsivuode ja huoran maine. Karoliina haluaa tietää, kuka mies oli, ja Ida valehtelee sen olleen Hovimäen Wilhelm-herra.