Lomamatkalla jossain päin Itä-Suomea
Pariisissa on talvi, varhainen aamu. Sataa tihuuttaa, lämpötila kiikun kaakun nollan yläpuolella. Mikään ei muistuta kesästä. Ajattelin kuitenkin kesää tänään, tosin en Pariisin, vaan Suomen kesää.
Muistatteko kesän merkkejä lapsuudestanne? Suomessa se ei tosiaankaan ollut helle, aikana ennen kasvihuoneilmiötä. Kaupungissa merkkinä eivät toimineet hyttysetkään, eikä ymmärtänyt minihameidenkaan päälle.
Minulle säätä varmempia kesän merkkejä olivat tiedotukset. Muistatteko? Pitkät tiedotusrimpsut heti merisään jälkeen. Radiossa etsittiin lomalaisia. Ajetaan autolla mutkaista tietä, vanhemmat polttavat tupakkaa, on matkapahoinvointi, ja radiosta kuuluu ”Raija-Liisa Kumpunen, lomamatkalla jossain Itä-Suomessa autolla rekisterinumero unto-iivari-ville kolme kaksi yksi. Pyydetään ottamaan yhteyttä kotiin”. Suomen Yleisradio hoiti julkisen palvelun tehtäväänsä ja kytki ihmisiä toisiinsa. Tiedotuksissa soi vakava sointu: usein asiat olivat surullisia, mutta tärkeitä. Mutta lomalaista oli vaikea tavoittaa. Kun oltiin poissa, niin oltiin.
Enää ei radiossa kuulutella, koska ei olla poissa. Saamme kenet tahansa kiinni välittömästi. Kännykkä, sähköposti, chatit, kaikki uudet viestintävälineet ovat instant-välineitä; kännykkään odotetaan vastausta milloin vain, ja jopa vastataan – varmaan sinäkin olet päässyt todistamaan todellista tunnelmankohottajaa, tätä ”terve terve, kuinka menee, kuule en voi puhua pitkään kun olen hautajaisissa” –puhelua.
Sähköpostissa taas yhdistyvät tekstin ja puheen huonot puolet – siihenkin odotetaan vastausta heti, muutaman tunnin sisällä sen lähettämisestä, mutta se on kuitenkin kirjoitettua tekstiä jota voi palata ruotimaan. Sähköpostilla kommunikaatio on sekä välitöntä että venyvää: pikkukiista saadaan venytettyä päivien mittaiseksi sapelinkalisteluksi johon kulutetaan suhteettoman paljon vaivaa ja työaikaa. Kaikkein messevin ominaisuus on sähköpostin cc-kenttä, jota käytetään leväyttämään keskinäinen erimielisyys koko toimiston asiaksi. Ajatelkaapa vastinetta tosielämässä: jos sinulle tulisi pikku tora vieruskaverin kanssa, kutsuisit suureen ääneen esimiehesi ja muutkin työkaverit ympärillenne rinkiin kannustamaan kun selvittelette asiaa.
Tapojen muutos on ollut hämmästyttävän nopeaa. Jos kännykkä on jäänyt kotiin tai sähköposti ei toimi, meillä on poikkeustila joka muistuttaa lumimyrskyä Nizzassa – mikään ei toimi. Muistatteko vielä, miten ulkomaanmatkoilla saatiin matkatoverit kiinni ennen kännyköitä? Nuo taidot ovat kadonneet juustonteon seuraksi uhanalaisten perinnetaitojen arkistoon. Muutaman vuoden takaisella Japaninmatkalla, kun ihmisillä ei vielä ollut monitaajuuspuhelimia, matkaseurueemme hajosi heti hotellin ala-aulassa, kun kenellekään ei tullut mieleen koota huonenumeroita yhteen listaan.
Vaan lisääntyykö tavoitettavuuden mukana tekemisen laatu tai tehokkuus? Me laiskat otukset käytämme omaksi eduksemme kaiken lisätehon, jonka viestintävälineet luovat. Lisäksi tavoitettavuus lisää puhdetöiden määrää. Sähköposti on oikein tyyppiesimerkki KIIREELLISESTÄ, HELPOSTA ja EI-TÄRKEÄSTÄ työtehtävästä, jotka ovat meille kaikkein houkuttelevimpia, ja joiden kanssa puuhasteluun voidaan kuluttaa koko työpäivä, sen sijaan että tehtäisiin VÄHEMMÄN KIIREELLISIÄ, VAIKEITA ja TÄRKEITÄ tehtäviä.
Jos opeteltaisiin ottamaan aikaa? Päätettäisiin mihin aikaan päivästä ja kuinka pitkän aikaa vastataan maileihin, suljettaisiin kännykkä muulloinkin kuin lentokoneessa. Tuhotaan turhanpäiväiset viestit, tavataan tai soitetaan puhelimella sähköpostin sijasta. Elämänhallinnan tunne lisääntyy, saatetaan oppia keskittymäänkin. Ja jos minä vielä selättäisin sen kalenterin.
Tällaisia unelmia siis raportoi Ranskan kirjeenvaihtajanne. Päätän raporttini Pariisista tähän.
[inline:1]
"E.T. phone home", Pariisistakin.
