|
Muistojen Pielinen
Tarja Katajisto
Tänään lähelläs enää asu en,
mut sun rannallas synnyin, Pielinen.
Nykyään kylää sanotaan Enoksi,
aikaisemmin kutsuimme sitä Kaltimoksi.
Rantavesissäsi lapsena polskimme,
pois lähteä tahtoneet emme.
Kolin laelta on moni ihaillut sua.
Se on monesti houkutellut myös mua.
Olen katsellut rantojasi kesäisin
ja ihastellut ruskaa syksyisin.
Itärantojasi seuraa rautatie
ja kaunis jokesi Joensuuhun vie,
se antaa Enon voimalaitokselle töitä,
eipä ole silloin kylällä valottomia öitä.
Rannoillasi Nurmes, Lieksa, Vuonislahti,
sekä moni muu, elämänmenoasi vahti.
Suurin saaresi on Paalasmaa,
sinne nyt siltaa pitkin mennä saa.
Jokesi vie kulkijat Pyhäselälle,
olkoon se loppu runolle tälle.
|
|
Kotijärven lumo
Paula Tarvainen
Kotiseutuni, Synsiönjärvi,,
niin puhdas on kalvosi tuo.
Sinun rannalle täältä lähden,
kun kevät saapuu luo.
Silloin koivut jo puhkeaa lehteen
pian kukkivat pihlajapuut.
Ovat linnut jo pesää tehneet
ja laulaa iloiset suut.
Siellä tunnen kevään tuoksun,
nurmi uutena vihertää.
Kuulen aaltojen kilpajuoksun,
kun järvi vapaana sinertää.
Sinne joutsenet aikaisin saapuu,
omaa pesää rakentamaan.
Lokit kirkuen heräävät aamuun,
kun kesäinen huomen saa.
Siellä sorsatkin rannassa uivat,
suuri poikue perässään.
Jossain ääntelee iloiset kuikat,
se kaikuna kuuluu vaan.
Lumpeet kukkivat kaislojen luona,
kalat polskivat innoissaan.
Ovat turot pois, joka puolta,
ne myrsky vienyt on mukanaan.
Siellä rannalla hiljaa kuljen,
venevanhuksen näen taas.
Tervantuoksun aistin ja tunnen,
se muistot mieleeni saa.
Se herättää lapsuuden armaan,
isän työnkin, keväisin.
Kun hän tervasi veneen parhaan,
kalareissulle kesäisin.
Nyt vene jo nukkuu vainen,
se on jäänyt unholaan.
Mutta muistojen aarteet säilyy,
kotirannalla ainiaan.
|
|
Helmi
Jonna Ruuska
Elokuun viimeisen päivän iltana
aallot hellivät rantakiviä
mäkäräiset tanssivat villisti
laskevan auringon säteissä ja
jostain kuuluu airojen
hankaava ääni ja
sinun kätesi on niin lämmin kun
kiedot sormesi sormieni lomaan
ei minulta mitään puutu
|
|
LUONNONRAUHAA
Oiva Pennanen
Niin kauniita siltoja kuutamo luo
erämaajärven tyveneen pintaan.
Syysyönä on järvi kauneimmillaan,
kun kuu hohdetta luo kaunehintaan.
Kuin hopeaan kääriytyy rannat nuo,
satumaisen tunnun maisemaan suo.
On järvellä tyyntä ja rauhaisaa,
jossain öinen huuhkaja huhuu.
Kun äkkiä rauha jo mennyt on,
kun joku suurella ääneellä puhuu.
juoppo sakki nyt paikalle tullut on,
seutu on nyt meluisa, rauhaton.
Huuhkajakin murheisna katselee,
tuota rietasta mekastusta.
Sitten siivilleen vaisusti lehahtaa,
on sen mieli murheesta musta.
Hänestä hohtavankaunis kuutamoyö,
kuin piiskalla häntä pyrstölle lyö.
|
|
Retkimuisto
Liisa Laanti
Herään hissuksiin ja näen vain oranssin.
Soputeltta kohta kuumenee
alla männyn jykevän - nyt sen muistankin!
Kuulen kuinka järvi heräilee
Hevossaaren rantakaislikossa.
Kohta siskon kanssa auringossa
leikin; hiekka, kävyt, suokukat,
varvassandaalit ja uimapuku.
Uittopuomilaivan kyytiin koko muurahaisten suku,
ja tytöt maailmalle seilaa pitkin Oulujärven merta,
jonka turvallinen ääri onkin kaislikossa.
Näkee äiti merimiehet nuotioltaan , jossa
potut keittää, kohta huutaa syömään isää.
Ulkoruokinnassa kaikki maistuu,
täytyy ottaa lisää.
Ja halstarissa ahven paistuu.
Hiekka on niin kuuma,
ja keskemmällä saarta vielä tuoksun huuma
kun suo ja pursut uuttaa hajun helteeseen.
Jääkö huonommaksi vanamo se hento,
joka pitää työntää ihan sieraimeen.
Onpa olo rento,
kun vääjäämättä kääntyy iltaan päivä täyteläinen,
ja keulateljolla me maataan, haaveillaan.
Pilvet näyttää muuttuvia muotojaan.
Veneessä on perhe tyytyväinen,
kun kirkontorni verkkaan kasvaa vastarantaan.
Isä vielä viime lystin antaa
kun päästään Paltaniemen matalaan,
mittaa jalkapohjaveden melan varteen
ja siitä sitten uidaan, uidaan vaan.
On vesi iltatyyni, lämmin, siitä tunnemuisto jää.
Se tulee hyviin uniin,
ja aikuiseksi asti lämmittää.
|
|
SOUTELU SUVISELLA JÄRVELLÄ
Rauno Jokiniemi
Minä järvellä soudan, on pinta tyyni kuin jään,
vain lumpeen lehtiä ja kukkia eessäni nään.
Levä on jäänyt pois pinnalta järven tään,
mietin, tokkopa se tänä kesänä tänne ehtiikään.
Poutapilvet taivaalla liikkuu kuin itsestään,
on kuin niillä kiire ei olis mihinkään.
Niiden välistä minä myös sini taivasta nään,
luoko ne värin järven pintaan sinervään.
Sorsapoikue ui kaislaisen seinän taa,
niinkuin ne etsisivät paikkaan suojaisaan.
Niiden väri on vielä ruskea ja siivet hennot,
saako ne uuden värin ja siivet kestäen lennot.
Hauki molskauttaa vettä pinnalla tyvenen veen,
kuin ilosta hyppien saaliistaan suussaan maistellen..
Sen jälkeen se ui kohtaan syvemmän veen,
sulatellen saalista, kunnes saalistaa uudelleen
Illan jo koittaessa, ui piisamikin luolastaan,
päivän se on piileskellyt peitossaan..
Takaisin se ui, korren juuri hampaissaan,
sen se jauhaa puruksi poikueelleen hampaillaan..
Joutsenpari kiertää yllä tyvenen veen,
kuin ne etsisi kohtaa laskeutuakseen.
Vesi loiskuu, vana taakse vaan jää,
kun joutsenet viiltää vettä pyrstöllään.
Mietin jääkö järvestä vielä lapsillekin,
vaiko levä tuo ainoat kukkaset pinnalle sen.
Nyt lumpeenkukka nostaa itseään pinnalle tyvenen,
siitä minä mittaan, onko loppukesä poutainen.
Rantaan mä soudan, katseen taakseni luon,
onko luoja voinut luoda myös järven tuon.
Se on seudun sydän ja keuhkot sen,
voisko levä joskus tuhota sen puhtauden.
|
|
Unelma järvestä
Marja Rantakangas
Kakarana katkera vähän olin niille,
toisille nauraen rantaan kirmaaville.
Tiesin, tuhansien järvien on maa,
vaan lähistöllä mulla ei ainuttakaan.
Kuvittelin, kuinka kesäsunnuntain,
rannalla viettäisin nautiskellen vain.
Pajusta parhain mietin, oisko onkivapa,
kalansaalis kohta paistuu, halkee napa.
Viilennystä kaipaavalle järven syli aukee,
jälkeen uinnin ihana on olo, tosi raukee.
Unelmani leiripäivä järven rannalla:
vedessä saa polskutella, linnat sannalla.
Lapsena seikkailuja hassujakin mietin,
haaveissani kesäpäivää järvellä kun vietin.
Merirosvoaarteita kätkee kolo kallion,
löytymättä siellä yhä kultaharkot on.
Ja uponnut syvyyksiin on kuninkaiden laiva,
odottaen, että joku ylös vielä senkin kaivaa.
Löytäjän riemulla ei ole mitään rajaa,
rikkaana kun koko järven voi olla omistaja.
Järvessä mun ajatukset usein askaroi,
myös taiteilijan, kirjailijan työtä inspiroi.
Vaikkei mulla ole yhtään rantaviivaa omaa,
estää ei voi viettämästä järvenrantalomaa.
|
|
Järveni (Omistettu Lievestuoreenjärvelle)
Martti Jutila
Olen aalloillas keinunut usein,
jo lapsesta lähtien.
Silti maisemais upeutta,
katselemaan kyllästy mä en.
Rantaviivaasi riittää lähes,
sadan kilometrin verran.
Vartijoinansa vuoret vakaat,
luojansa luonnon herran.
On saaresi hienointa hiekkaa,
tai kalliopaatta mahtavaa.
Myös lahdiltas kalaisilta,
löytyy muotoa vaihtelevaa,
aina vuonon pohjukkaan saakka.
Kokenut oon kerallasi myrskyn, ukkosen,
lämmön tyynen polttavan päivän.
Illat upeimmat mä milloin viihdyin laskuun auringon,
jotain kaivaten, mitä? Sitä tiennyt en.
On tyrskysi heittänyt veneeseen vettä,
on sumusi eksyttänyt.
On tuulesi purjeeni täyttänyt että,
olen joskus myös pelännyt!
Mut aina mä uudellen aalloilles palaan,
kun sielullein hetkeks vain rauhaa mä halaan,
sinä järveni ikuinen.
|
|
Järvellä
Tiina Tarkiainen
Kuulas viileä pinta
auringon kehrä.
Sinä olit siinä,
hymyilit.
Vesi kannatteli minua,
katsoin taivaan syvään sineen.
Nautinto.
Unohtumaton.
|
|
Muistojeni järvimaisemat
Riina Hämäläinen
Olin niin nuori
villi,vapaa eikä painanut huoli.
Istuin järvenrannalla hiljaa mä vain
linnunlaulua kaunista kuulla mä sain
Mä järveltä lohtua itselle hain.
Aaltoja katselin ja mietin mä elämää
ei mua tuska voi koskaan selättää.
Kun suomen järvi mulle lohtua antaa
järvenaallot mut parempaan paikkaan kantaa.
Ollaan ylpeitä järvistä näistä
talvella kauniista järvenjäistä.
Kauniimpaa näkyä saada ei vois
ainakaan suomesta lähtemällä pois.
Niin kauniit on järvet kotimaan
järvenrannalta rauhaa ja lohtua saan.
|
|
LUONNON KAUNEUS JÄRVEN RANNALLA
Pasi Kukkola
Aurinko laskee taivaanrannan alle,
vesi tyynesti keinuttaa aaltoja varpaitteni päihin,
luonnon hiljaisuus antaa mielelleni rauhan.
Linnut laulavat pienenä oppimaansa laulua,
opettavat minut keskittymään yhteen kauniiseen säveleen,
vievät halutessaan laulullaan minut unten maille.
Katselen järven liplattavaa pintaa,
järven pinta välkkyy jalokiven väreissä,
aarre mittaamaton edessäni hohtaa,
luonnon rauhan aarre on mittaamaton aarre.
Ajattelen itsekseni mittaamatonta aarretta,
ajattelen kaikkea luonnon kauneutta ympärilläni,
kaikki kauneus on ihmistä varten tehty,
luonnon kauneus on ihmisen säilytettäväksi annettu.
|
|
Myrskyävä järvi
Kaarina Raivio
Sininen puuvene täynnä hiljaa laidoista piteleviä naisia.
Siis kahdeksan meitä siihen mahtui - aivan ihan liikaa.
Kun niemi kierrokselle lähdettiin;
ei kukaan laskenut monta henkeä veneeseen meni.....se oli virhe.
Yht äkkiä aivan salakavalasti tuuli alkoi kiertää niemen lähellä...aallot kohosivat ....ensin tuli pelko ja hiljaisuus sitten kauhu ja huuto hukkui tuulen ja sateen kohinaan...
Moottori sammui... nyin veneen moottoria käyntiin jo kauhukuva silmissäni...meitä nuoiria naisia...veden varassa...mietin kuinka moni pystyy uimaan...
Kuulin ystävän hätääntyneen huudon veneen moottorin samalla käynnistyessä.
Helpotuin ja huusin kurkusta minkä jaksoin olkaa rauhassa...
olen niin paljon veneellä seillannut kyllä me pääsemme eteenpäin ilman että halaamme tuota kalliota...
Kuin taika iskusta....tuuli tyyntyi ja jalat vetelänä mieli sekaisin ilosta ja onnesta...veneemme nokka suuntasi kohti Säkkilahtea.....
sen näimme miten Päijänne myrskyää...
Niin kaunista ja pelottavaa samalla.....
Sitä unohtaa en voi koskaan
|
|
Mellajärvi
Ella Pohjanen
On järvi tämä pohjoinen
niin kaunis, kirkasvetinen,
sen rannat ovat hiekkaiset
ja varpaille niin suloiset.
Se talven uinuu alla jään
ja kevään tullen pilkitään
pois avannosta ahvenet
niin kauniit kiiltokylkiset.
On kesäyöt niin valkeat
ja rannalle myös matkaajat
suurin joukoin saapuvat
tuo tullessansa tunnelmat.
Kun savusauna lämpiää
ja järveen saat sä sukeltaa
niin vilvoituksen suuren koet,
saat poies pestä saunan noet.
Näet kesäöisen auringon
se järven pintaan heijastaa,
ja väreillänsä lumoaa
jäät sitä rantaan katsomaan.
|
|
Kuikat
Mariitta Hämäläinen
Hän muisti kuikat,
niiden kaipaavat kutsuhuudot
ja järven pintaan piirtämät vanat.
Valoisan juhannusyön.
Valkolehdokin tuoksu humallutti yökiitäjän.
Lehmänkello kilkahti saaren takana.
Sinisiipinen sudenkorento etsi kaislikossa seuraa.
Yötaivaalta varisee kevyttä lunta.
Askeleet narskuvat saunapolulla.
Rantakoivun kohmeinen oksa
hipaisee ohimoa.
Kirkas jää kantaa kauas,
mutta kuikat kutsuvat kulkemaan
vielä eteenpäin.
Hän lähtee juoksemaan
virrassa väreilevää vanaa pitkin,
kunnes hän tavoittaa linnut ja laskeutuu
kuikkana huutaen niiden joukkoon.
|
|
Pyhäselkä
Arto Pippola
Soudan selkääsi pitkin, et ole maallista.
|
|
KESÄPÄIVÄ SAIMAALLA
Terttu-Maija Filppu
Laineet lyö...aallot liplattaa....lokkiparvi jossain huutaa, etsii kait kalastajaa.
Saimaalla nyt soudellen...vietän päivän kesäisen, kauniit ovat puitteet sen...rannat, niityt, metsien.
Eväät löytyy koristain..kalaa..juomaa..tottakai.
Kesänaika kaunoinen...elän kait hieman runoillen.
Tule kanssain..ystäväin..käännä katse rantaan päin.
Tule kanssain veneeseen...Suomen suveen suloiseen...soudellen nyt Saimaalle
|
|
Saunamuisto
Sonja Ikonen
Löylyä lissee!
...pihinee
suhinoo...
Kiehuvan kiukaan outoa murretta,
rentoutunut mielikin ossoo kuunnella,
ja löylyjen jäläkeen vaik kuinka kauan jaksais
yötöntä yötä kahtoa,
sekä lumpeen kukkia järven selältä laskella...
Taas voin kaukaisuuteen ajatukseni kiännellä;
vastapestynä
pellavaliinaan kiärittynä
lapsuuvenmuistoihini
mieleni piirrellä.
|
|
JÄRVEN LINTU
Juhani Joukamaa
Kantaa järveltä
KUI, KUI...
- kaukaa ääni
kuikan.
Huutona kiirii
läpi hiljaisen,
yöksi vaihtuvan illan
- käyden kaikuna
luona linnun uivan.
Palaa järveltä kuikka
levolle rannan ja
painaa höyhenvarren
päälle lämpöisen
sannan.
Ui järvelle kuikka jälleen
kuin järvi ystäväänsä
odottaen -
kera nousevan auringon
säteiden.
Usvan häipyessä pinnalta veen
kuuluu jo kaukaa
KUI, KUI...
- kaikuna kiertäen
kesken luotojen karujen
näin aloittaen päivän
- uuden kesäisen.
Kiirii ääni järveltä
kaikuna palaten
- luokse linnun
ja karujen luotojen.
|
|
Järven elämää
Juha Kauppinen
Avaan oven
varovasti
astelen muutaman askelen
bulubulubulu…
kuuntelen hiljaa
bulubulubulu…
sanoo lyyrapyrstö aamuauringossa
harmaaksi menneellä
keväisellä jäällä
.
Istun laiturilla
ihailen
nautin ilta-auringon viime säteistä
toottotoot toottotoot…
liitää kaksi valkeaa
toottotoot toottotoot…
ilmoittavat järven kuningaspari
ja kiertävät järven pintaa viistäen
omastaan ilmoittaen.
Pulahdan uimaan
saunasta
lämmin ilta hämärtyy
kuiikka kuiikka…
jo vastaa toisaalla
kuiikka kuiikka…
ja perään vielä kvik
kaikuu järven pinta
kyllä on ihana ilta.
Istun pilkillä
kuuntelen
katselen valkeaa järven peittoa
krook krook kluk kluk…
ihmettelevät huonoa syöntiä
kluk kluk kluk…
lohduttelevat kalastajaa
pari mustapaitainen
heitä ihailen.
Istun ja katselen ikkunasta
järvelle
odotellen uutta kesää
rannan puissa punatulkku
urpujaan napsii
talipallossa tiainen
nälkäänsä karkottaa
kesää odotellen
ja kavereita etelän
uutta alkua elämän.
|
|
Mallusjärveä soutaen
Pertti Mäkinen
Mallusjärven rannalla hiesulla sannalla kesäisin astella saa
auringon paistaessa tuntuu kuumalta varpaiden alla maa
soutaa voi veneellä kauas saareen ja muutamien selkien taa
toveihin ei kannata sieltä matkamiestä takaisin odottaa
matalia ovat järven lahdet tuulessa heiluvaa kaislapeltoa
syvänteitäkin ja kalliojyrkänteitä niistäkin voi ottaa selkoa
auttelee sorsaemo hentoja untuvikkojaan tuolla vesirajassa
pikkupojat onkineen sekä lokit ovat uimalaiturilla kalassa
nousee kesäsaunan piipusta vähän vaaleanharmaata savua
vihtomisesta leijuu ympäristöön tuttua koivunlehtien hajua
katselen tätä suvista maisemaa nauttien näkymistä upeista
tuossa pihassa otetaan ehkä sitä kuplivaa juomaa mukeista
etenee paatti kevyesti vedessä järven harmaita aaltoja halkoo
niityllä liikkuu ihmisiä menossa onkin siellä heinätalkoo
aina ei riitä tyventä onneksi piisaa näitä erilaisia kesäsäitä
pohjoistuuli jo puhalteleekin navakasti nostaen vaahtopäitä
suuret pisarat kohta putoilevat latoon katosivat heinämiehet
jättivät hangot heinäkasoihin tulipahan väelle huilit pienet
raivoaa pian ukkosmyrsky kaaten pitkää leipäviljaa lakoon
mentävä on lähivalkamaan päästävä tätä sadetta pakoon
tovin odottelemista raidan alla kuivattamassa märkää paitaa
sitten kulkupelin tyhjennystä vedestä kallistamalla laitaa
kohta se aurinko paistaa tuntuu kohta hauskemmalta soutaa
kotira kohden nyt kokka saisihan se olla loppumatkaksi poutaa
paatti liukuu takaisin tänne lähtörantaan melkein kuin salaa
odottaa kettinki lipuajaa riippakoivut ne toisiaan halaa...!
Jokohan sitä huomenna taas narraisin vaikka näitä kuhia!?
Sehän olisikin uusi tarina ja kun ei ole näitäkään kalastuslupia!!
|
|
> Takaisin ylös
<< Edellinen runosivu
>> Seuraava runosivu
|
