|
Pysähdyn miettimään
Katja Makkonen
Raudasta on tehty kenkäni,
raskaasti ne mukulakiviin kolahtavat,
hitaasti nousevat uuten askeleeseen.
Niin kivistä polkua kulkeneet.
Lyijyllä on valeltu luomeni,
väkisin nostan ne ylös jotta näkisin,
mihin rautakenkäni vievät.
Niin paljon liikaa nähneet.
Liisteriä on valutettu korviini,
yritän silti kuunnella tarkkaan,
edes muutaman linnun laulun.
Niin kovasti pahaa kuulleet.
Pysähdyn miettimään.
Elänkö vastoin tahtoani?
Kiepun eteenpäin muiden mukana?
Raskain askelin, painavin luomin
ja kipein korvin?
Riisun kegät jalastani,
varpaani liikkuvat taas iloisesti,
kevyesti ja vapaasti jalkani nousee.
Suuntaan sinne minne tahdon.
Pesen lyijyn luomistani,
kaiken pahan näkemäni huuhtelen,
näen auringon ja kaiken kauniin.
Katson vain sitä mitä haluan.
Huuhtelen liisterin korvistani,
kuulen uusia ääniä, hyviä ääniä,
kuulen naurun ja ilon, onnen.
Kuulen juuri sen mikä on tärkeää.
Pysähdyn miettimään.
Tätä se oikea elämä on.
Turhaan tuhlasin virtaani suruun,
turhaan murehdin ja kuuntelin kiukkuja muiden.
Vapautan itseni kaikesta taakasta, elän vain onnelle.
Muuta en kaipaa.
|
|
Mietteitä arjen aherruksesta
Airi Parviainen
Oli työpaikoilla jousto ennen,
autettiin kaveria tullen mennen.
Ei mietitty mitä apu meidän osastolle maksaa?
Nykyään ajatellaan aina ensiksi taksaa.
Se oli ennen, kunnes mukaan astuu
tuo niin muodikas tulosvastuu.
En niiden älyä lainkaan halveksi,
jotka suunnittelivat tuon kaiken paperilla valmiiksi.
Uskallan kyllä epäillä vähän
liittyykö käytäntö aina tähän?
Kaikki työn hinnoittelu on joutunut kovaan tenttiin,
huomio kiinnitetty joka ikiseen senttiin.
Vaikka oltaisiin kaikki samassa “lafkassa”,
ei mitään tehdä toisille ilman laskinta matkassa.
Jos irtoa kaapista ruuvi tai levy
ja sattuu tulemaan eri osaston timpuri kesy
aikoen korjata laskuttamatta paikat,
saattaa tulla moitteen raipat.
Voi tätä nykyajan menoa,
kun rahalla mitataan työtehoa.
Ei auta muu, kuin olla miettimättä liikaa,
huolia muutoinkin tarpeeksi piisaa.
Ettei vaan kävisi kuitenkin niin,
kun tulevaisuudessa luodaan katse menneisiin,(huokaisten)
Hullu juttu oli se tulosvastuu
ja mukaan kuvioihin astuu yhteisvastuu.
|
|
Aika ihmeiden
Hannu Saarela
Kansan paha olo vain kasvaa
päättäjät sillä välin kerää rasvaa
he voivat sitten vaipua talviuneen
kirkko samaan aikaan veisaa virsiään
vaikka kansa testailee taloissa hirsiään
liian monen näen niin pois keinuneen
Mutta suomalaiset pitävät siitä että viilataan
täällä kaikki jatkaa aina vain ikuista kulkuaan
suomalaiset elättävät isoja herrojaan
ja laskevat hiljaa kotona vähiä almujaan
toivotaan tulevaksi aikaa ihmeiden
vaikka ympärillä näemme vain itsekkyyden
Valta olisi kädessä meidän kaikkien
pitäisi nähdä läpi kauniiden meikkien
katsoa pidemmälle tulevaisuuteen
eikä juttua tähän tuskaan nykyiseen
luonto kuolee meidän ympäriltämme
se ei ole täällä vuoksi voittomme
joita lyhytnäköiseti vain haalimme
onko niin että mikään ei uppoa päähämme?
|
|
Uutissato, kato: Nato!
Asko Asikainen
Julistipa näin Juli Kvitsinski,
pitäsköhän toesta ottoo;
että paremp oes siulle, finski,
jos et suunnitteliskaa sottoo.
On Häkämiehellä mieljpaha,
eepä nouse kalapa kattoon,
ee riitä puolustusmeäräraha,
eekä myö peästä Nattoon.
Vaekka tuhannen oes tankkia
ja Hornettiloetakii sata,
ee voe polttoaenetta hankkia,
ohjuksettii jeäp ostamata.
Eekä ilimasovassa uuvvessa
meitä auta ees Hornetitkaan,
voep lentee ne kerran vuuvvessa,
vaen matalalla ja vitkaan.
Sehän se toasj on toeve uus,
jos jotenni peäsis Nattoo,
siinä oes turvattu tulevaesuus,
siinä rauvvanpuute kattoo.
Oeshan se kokomustista fiinii,
peästä jenkkipoekiin völjyy,
riittäspä kerranni kerosiinii
ja talavisotatelaketjuöljyy.
Voes huoleti alakoo sotahommii,
eepä ryssämpeleko piinoo,
kun aetat oes täynnä atomipommii
ja kaekki polut polokumiinoo.
Vilimii autenttista saesi Renny,
vaekka hevosta ee oes Marskille,
niin tyhjiin on jo putjetti menny,
aasin selässä ee näytä niin karskille.
Tykkeekö se rauharruhtinaskaan,
vae pitäskö Jyrkinni kattoo
ettei pahemmi astus paskaan,
eekä väkisin vänkees Nattoon.
|
|
Punaisen tuvan tarina
Annikki Häkkinen
Se on pieni tupa...
ulkoa punaiseksi maalattu.
Oven saranan kitinä porstuaan astuessa
kertoo vuosikymmenten ilosta-
lattialautojen narahdus jalan alla
muistuttaa monesta tummasta päivästä.
Nekin ottivat osaa murheen päivinä.
Nyt kun astun menneeseen,
kuulen sisälläni hiljaisen keskustelun...
Vähän puhetta, paljon tekoja,
kaikki yhteiseen hyvään.
Jos toinen väsyi
jos lankesi-
toinen jaksoi nostaa ylös ja armahtaa.
Ne olivat suuria hetkiä...
Silloin lattilaudatkin helisivät
antoivat kevyen poljennon arkeen ja työhön.
Ajatukset katkeavat.
Tulet viereeni valkoisin hapsin
ne jo iltaa kohti vaalenneet.
Siinä olet kuitenkin,
siinä vierelläni...
kaikkinesi, minun kaikkeni lähellä.
Se on lahjaa. Siitä me iloitsemme.
Punaisessa tuvassamme.
|
|
Suksen suku
Mikko Jauru
Suo peittävi suksen salat,
muta maahisen mysteerin:
Kuinka suksi suolle joutui,
vajosi varalta veensilmän,
hävisi hämärän tullen,
upposi uroksen jalasta.
Onko kontio kopannut
päänahasta parkaa miestä,
vaik´ on turkissa tutissut
keihäänkärki kylkiluissa.
Siks´ on suksi säästynynnä,
säästynynnä, säilynynnä,
peitossa pohjamutien,
piilossa päivänpaistehen,
liekopuuna lötkötellyt.
Tiede tutkii tänä pänä:
Paljonko ikeä suksen suvun,
sivakan sitkeän kapineen,
arvellaan ajattomaksi,
tiedetään tuhatvuotiseksi.
Kenpä tietää kummat sukset
eripitkät eriskummaiset,
erämiehelle mitatut:
Lyly pitkä liukulainen
jalan alla vasenpuoleisen
kuljettavi kulkusuuntaan
päällä paino puolikkainen.
Kalhu lyhyt karvapohja,
tehty orjaksi oik´jalalle,
lykkimähän lumen pintaa.
Keihässauva keppi kolho,
kuusipuusta kuoriteltu,
närehestä näverretty.
yläpääs´ on yksi piikki,
teroitettu teräskärki,
keihääksi kontion varalle,
turvaksi turjan ukolle.
Alapääs´ on apuvehje,
katajasta kierrätelty,
sompa sauvahan sivottu.
Kuka muistaa sukset puiset,
veistetyt koivun sisältä,
höylätty hiki päässä,
kärjistänsä käyristelty,
kun on ensin pehmitelty,
liki liettä lioteltu,
porisevan paa´an päällä,
korvossa kuumavesien,
tervattu tappuratupolla,
pohjaan poltettu tulella.
|
|
"KAUNIS LUONTO"
Juhani Antikainen
Menen aamulla luontoon mietintäkivelle istumaan ja ajattelemaan.
Katson luonnon kauneutta, tuntien syksyn tuoksun.
Näen vielä puron vapaana jäistä, lumesta,
kohta se on umpijäässä.
Viimeiset lehdet tippuvat puista,
kohta on talvi käsillä.
Katson luontoa, en malttaisi lähteä millään,
katson havupuita jotka neulasineen odottavat lunta.
Lehdettömät puutkin ovat kauniita.
Eläimillä on kohta ruuasta puutetta?
Kuulen puron solinan vielä ja lintujen laulun.
Autojen ääniä ei ole kuulunut koko aamuna.
Luen luontoa, kirjaan talvenmerkit kirjaani.
Vuosia olen kirjannut tulevan talven merkkejä.
Palaan ajatuksissani tähän päivään.
Katselen järvelle, joka vapaana välkehtii.
Lähden kävelemään mäkeä ylös, kotiin,jossa kahvi
odottaa aamuista tutkijaa ja kulkijaa
|
|
Marraskuun mietteitä.
Ulla-Maija Koskinen
Kesä meni menojaan
linnut lähti etelään.
Minä tänne kylmään
hyydyn,
lumisohjoon jäähän
tyydyn.
Liukastakin aamusella,
tääll ei ole hauska olla.
Räntää räpsii muisti
pätkii,valoa ei maisemassa.
Pilvet roikkuu yllä
katon,
rantakin sai lumimaton.
Laiturill ei istu kukaan,
kurjet, pääskyt,miksi ette?
huolineet mua reisuun mukaan.
Villapaitaa lisää niskaan,
takkaan puita tiuhaan
viskaan.
Muutoin tulis kylmä
olo,jäätyis tänne
ihmispolo.
|
|
Työttömän murheita
Valde Aho
Työttömän murheita
Työtä tehdä haluaisin,
täällä maleksin.
Pankkitili punaista
jo näyttää tietenkin.
Miksi minä ukkopolo
turhaan äänestin?
Lupasivat mulle antaa
työn jos toisenkin.
Lapset kerjää, leipää, leipää
mökki rapistuu.
Edustajat rahoissansa
kylpee pulskistuu.
Jos nyt jotain teen tai toimin,
edut menetän.
Laiskana kun köllöttelen
tienaan enemmän.
Tämä peli ministerit
kauaa kestä ei,
kun te siellä rallatatte:
"Hip ja hellurei."
Työtä, työtä, työtä, työtä
kansa haluaa.
Työllä nousee kukoistukseen
jälleen isänmaa.
|
|
Kuun ilme
Timo Turpela
Kuun ilme
Puoli kuntoinen kuu.
On naisen suu. Mutrulla.
Sinihämärässä ympyrässä.
Mustan taivaan kyljessä.
Tiiviinä leimana.
|
|
Mies ja Nainen
Liisa Kivelä
Mies tulee vastaanottokeskukseen
lämpö humahtaa kasvoille
värisee kohmeisilla käsillä.
Pakkaslumi on takertunut
palttoon
tuulen kirjomaan ja ajan.
Kasvoillaan eilisen varjot.
Voipuneena hän nojaa pöytään.
Nainen siirtää lasiseinän syrjään.
- Onko teillä aika
Pitää olla aika tilattuna!
- Ei oo, aikaa
ei rahaa
ei paikkaa
ajaton tie kulkea
Miehen katse pysähtyy, tyhjenee.
Lasiseinä siirtyy paikalleen.
Ylväsryhtinen nainen naputtelee
pullein sormin konettaan.
Samea vesilammikko
imeytyy siivoojan moppiin.
Ajan ja tuulen kirjoma palttoo
vajoaa jäteauton kitaan.
Aurinko kurkkii vastaanottokeskuksen
ikkunoista.
|
|
Omassa itsessään
Vesa Toikka
alushousuissani on vain
kaksi lahjetta
kun kävelen kaupan
ovesta sisään
en tunne vihreitä hedelmiä
keltaisia kuulia
silmissäni sirisee vain
neonvärit tervehdykset
joku on koskettanut
hyväillyt ja jättänyt
kaiken tiskille odottamaan
tästä se lähtee luulen
mutta ulkona kaikki
heiluu paikallaan
jokaisella on varjonsa
toiset lentävät kauemmas
keltaiset valot
kilisyttävät mikroja
tv unohtaa minut
löydän itseni lakanoista
|
|
Lottovoiton kansa.
Helmi Latva
Tämä ärri-purrikasa, huokaileepi osastansa.
Liian vähän tulee rahaa, verot suuren osan sahaa.
Hallitus on aivan mätä, naapuritkin sitä, tätä.
Nuoriso on holtitonta, vanhuksia liian monta.
Jospa työttömänä lienet, avustukset tuiki pienet.
Ruuassa on paljon rasvaa, voi voivoi kun masu kasvaa.
Jonot pitkät lääkärille, odotukset vaivaisille.
Löytyy vastoinkäymistä ja vaivaa,
kun vain tikun kanssa kaivaa.
Entäpä jos suuntaisimme itsestä pois katsehemme.
Sota nälkä sairaus hätä tuttua on elämätä
Tämä lottovoitön kansa, iloita vois osastans
Tyytyväinen olla voisi, paljon syytä kiittää isi.
|
|
Levähdysoksa
Tuovi Kejonen
Rakkaudesssa on tahto hyvä
sen tiesi pieni siemenjyvä,
joka pinnalle mustasta mullasta löysi.
Ei valita saanut itse-valoa, varjoa,
ei päivänpaistetta, hyytävää hallaa.
vain tahdon, tahdon sai kohota.
Nousi, kasvoi voimalla ravinnon:
mullan vahvan, voimakkaan, lämpimän auringon.
Tuuli kylmää, kuivui joskus maa
jaksoi kuitenkin ylöspäin kurkottaa.
Kasvoi puu - kasvatti oksan,
karisti maahan harteiltaan joutavan roskan.
Kauneuteen kietoutui, rakkautta antoi,
yön kylmässä yksin kyyneltä kantoi.
Virtasi rungossa tunne syvä,
on oksalla istua ihmisen hyvä.
Levähtää hetkeksi nyt ja tässä,
katsella tulevaa elämässä
ja tuntea, mikä kantaa.
Tuntea kosketus ikuisen valon,
joka antoi jyvälle elämänjanon.
|
|
Kohti Päivää
Ville-Veikko Sipilä
Viisisenttiset häikäisivät taskussani
kymmenaamuinen odotus Päivään
satalappunen perittiin ruokalaskussani
tonnikalainen purkki lemuaa läävään
Jääkaapissa tyhjiö
vain alle euron margariini ja käynyt mehu
punainen lappu luukusta -sähköfirman hymiö
tilanteesta en koskaan kehu
Sukelsin kohti valtion avosydäntä
odotin ja odotin passiivirahaa
matkalla juuttui elämän mäntä
kadotin kaikkea hyvää - en pahaa
Kaupassa sätkätupakka ja makaronit kilpailivat kuparipainoistani
vatsani ja keuhkoni toisiaan sotivat
keille luovun rauhanneuvoitteluissani
kaikki neljä tyhjyyttä potivat
Lähestyi Päivä hiipien
KELA-hetki
turkiksia osta en
koitti vihdoin kaupparetki
Rahamaatilla kravattitungos
viisikymppiset häpeillen lompsiin piiloutuvat
minäkin - vain jos
ja kun
olisi täynnä lompsa mun
Vouti kahmaisi puolet käpäläänsä
raha-arkustani viisisenttisten
onko oikein ylipäänsä
viedä näkkileivät pikavippivelkaisten
|
|
Tuntea olevansa arvokas ihminen
Jukka-Pekka Huttunen
Arkinen olo kaivertaa
lihaa
pyhänäkin
tätä samaa
enemmän kuin päiviä
kuukaudessa
riittääkö edes vuoden
päivät
korjaamaan arjen virtaa
pyhää kohti
näkemään sinisillä silmillä
työttömyyden harmauden takaa
tunnistaen päivät ilman
kalenteria
nähdä värit joka
päivän
tuntea pyhäpäivän
kosketuksen
pienessä sydämessä
tuntea olevansa
arvokas
ihminen
|
|
Toimeentulo -- ja tuki
Eeva Suvanto
Viime viikolla sain tilini,
se oli unhoon jääneitä siivuja elämästä,
siitä entisestä.
Kävin lekurissa, ostin pillereitä,
voin maksaa laverin vuokran ja pyykin
-- vain paita, kalsarit, sukkapari,
kuivuivat saunoessani --
loput rahat olen jo syönyt, en juonut.
Eilen myin sadetakkini torilla,
joku harmaapäinen osti
kun pilvet alkoivat vuotaa,
sillä eurolla ostin marketin hyllystä leivän
sen viimeinen syöntipäivä oli meneillään.
Tänään ei ollut enää leipää
vain teetä, läpinäkyvää.
Mukin reunassa nouseva viiva,
joka on sieltä entisestä elämästä,
näkyy entistä tummempana,
-- mutta se tuoksuu äidin pesusoodalle.
|
|
Lopputili kahdelle.
Eino Kotola
Ne vähentää miehiä, sanottiin.
Huhu ruokatunnilla kulki.
Apumiehiä ensin ja muitakin,
oli mestari lausunut julki.
Näin hartian painuvan kaverin.
Tultiin viimeksi minä ja hän.
Se on viimeksi tulleilla tietenkin
osa ensiksi lähtijän.
Ei maistunut ruoka kummallekaan.
Pyöri poskessa purtu pala.
Kaivoi kaveri vaisuna reppuaan.
Meni takaisin leipä ja kala.
Niin iltana ensi perjantain
saimme lähteä minä ja hän.
Huoli leivästä painoi mun tuntoain.
Hänen varmasti enemmän.
Kohti kotia kuljimme kumpikin.
Tuntui vieraalta tuttu tie.
Kuka kertoisi keneltä kysyisin,
uusi työmaa missä lie?
|
|
Pienet ilot stressinhallintaan
Siiri Himanka
Runojakin rustaan tähän elämän tuskaan.
Metsäpoluilla kuljen,
näin stressin mielestäni suljen.
Kamera taskussa kun mieli on laskussa.
Luonnosta kuvia nappaan,
silloin taas skarppaan.
Luonnon kauneus antaa voimaa jaksaa,
ei tarvitse miettiä mitä maksaa.
MP3 korvissa soittaa,
joskus luonnon äänet voittaa.
Toiminnot off ja on,
mitkä tunnelmat milloinkin on.
Pyöräillä myöskin tykkään
kun "helkamani" tielle lykkään.
Maisemat vaihtuu,
niin huoletkin haihtuu,
saattaapa laihtuukin.
Nämä pienet ilot
joilla häipyy turhat kilot.
Mieli taasen vakaa.
Kotonakin "kroppa"
rauhassa makaa.
|
|
<< Edellinen runosivu
> Takaisin ylös
>> Seuraava runosivu
|
