Hellyys ~ Hymy ~ Rakkaus :)
Hannu Hillukkala
Elämä on hetkiä Hellyyden
Hellyydet hetkiä Rakkauden
Muistot ei himmene hämyssä kuun
Hymyyn ne saavat silmät ja suun
Aika ei himmennä muistojakaan
Mieleen ne palaavat uudestaan
Kukaan ei meille muistoja tuo
Itse on koettava ~ Hetket nuo
|
Arkadianmäki
Kimmo Huttunen
Missä mitään oppineita, takin käännön mestareita,
siellä kaikuu korupuheet, luonteet peittää keinokuteet.
Siitä seuraa samanmoista, kuten usein toinen toista,
seuraa myöskin loinen loista, eikä loista mikään poista.
|
Hallitus
Seppo Anttila
Ministerit ja kansanedustajat edustavat meitä
Me vaaleilla aina valitsemme heitä.
He raha-asiat kuntoon laittaa
ja voitot siitä taskuun taittaa.
Vaan jos on voittoputki heille huono
niin silloin on kansan vuoro.
Kansalaiset vyötänsä kiristää,
ettei Herrain tartte mistään pihistää.
Pankkiväki on kait sitä samaa
se asiakkailleen tekee lamaa.
Palvelumaksu tuo suuri
on alkujaan kait joku "huuli".
|
Saat vielä paljon
Maria Seppälä
Se valuttaa kyyneleitä,
tuo eilen pesty ikkuna
Lohduta. Turha surra,
se pesuvesi,
jonka kaadoin viemäriin
oli tummanpuhuvaa
Ymmärrän
että mukana katosi
myös lintujen viserrys.
Älä sure, ne palaavat, laulavat.
Vuoden kuluttua noestasi roikkuvat
lasten kiljahdukset, naurut
koirien haukut
ja lentokoneiden jyrinä.
Täriset.
|
Naisen Nuppu
Pentti Tikkanen
katsoin naista silmiin
katsoin kaulan kaarta
posken punaa heleää
korvan lehden käperrys
alkoi pieni ihastus
koitin hiuksen pehmeyden
annoin käden vaeltaa
vaeltaa lämpöön poven
tunsin pienen värähdyksen
harhan ehkä lumouksen
käsi kulki kaareen selän
kulki pakaran päälle
ajattelin lantiota
naisen lähdettä elämän
ajattelin pakaran valkoisen
pehmeän ja suloisen
naisen reisi lumon antaa
antaa käden vaeltaa
olemmeko olemassa
kättä vain kuljettamassa
onko riemu sitten ohi
käsi lähteen saavuttaa
eihän toki ohi ole
alkaa riemu
alkaa kiima
molempien kiihko täyttyy
hellät otteet unohtuu
järki pois vain pakenee
sitten nuppu löytyy
löytyy kiihkon huippu
sitten kaikki ohi on
raukeus kaiken täyttää
sitten puheet rakkauden
alkaa taikka päättyy
|
joutoaika
Mika Luotio
alta puiden, syksyn värien, yön kuiden.
sänkipeltojen saran, sieluni varan kutsun kaiun, horrokseen vaiun.
hanhien huudon, mukaanne muuton! siipenne saan lennän ja jaan.
|
Pala realistisuutta
Kaj Niemi
Pala menneisyyttä. Käteni tahriintunut. Näkökykyni heikentynyt. Kynteni syvälle multaan kaivautunut on.
Pala toivoa. Sydämeni ääniä. Vastauksia on monta oikeaa. Itse etsinyt onnea. Pahan olon suodattaja. Kyyneleeni vahvistanut. Särkymisen esto vahvistunut. Itse muutun mukana. Kaikki näkyy uutena kuvana.
Pala tulevaisuutta. Arvet kovettuneet. Elämykset rikastuttaneet. Ihoni vanhenee. Pinnallisuus käsin kosketeltavissa. Itsestäänselvyys kaukana. Tuskani yltäkylläisyys laajentanut kokemuksiani on.
Pala rakkautta. Keskeinen tekijäni. Sydämeni muotoilija. Tulisieluni kosiskelija. Kaikkien yhteensattumien summa.
Pala vihaa. Loputon, anteeksiantoon asti. Kiertokulku jatkuva. Epävarmuus satuttava. Ympärilläni pelottava. Lähelläni varottava. Tuhoisuus kaduttava.
Pala epätoivoa. Onnistumisen vaino. Kaikkien näkemykset erilaiset. Viimeinen ratkaisu. Teko unohtumaton. Lopullista kosketusta vailla.
Pala uskoa. Käteni avoimet. Silmäni kirkkaat. Taskut täynnä uusia ajatuksia. Tietoihin, joihin haen
hyväksyntää. Ajatus uudesta mahdollisuudesta on.
Yhteinen tekijä. Itsensä löytäminen. Keskitien vahvistaminen. Tunteiden tiedostaminen. Asioihin, joita en ole valmis kuulemaan.
Yhteinen päämäärä. Haasteiden ylläpitäminen. Kokemuksien kasvatusta. Kohtalo sen lopuksi kaiken käännyttää.
Onnellisuus naurujani ohjaa. Vihan pohjalta näännyttää.
Todellisuus kaiken näyttää.
|
Ikävä
Pirjo Kristiina Kaister
Kun läksin, näin vain uutta.
Kun läksin en arvannut ajatella tulevaisuutta.
Kun läksin, uusia tuulia kohti.
Pieni osa aivoistani pohti, mitä tuut näkemään siellä?
Oletko oikealla tiellä?
Miten tässä käy?
Sain kokea suurenmoista!
Ei vertaansa toista!
Mutta mikään ei enää loista...
Kun läksin, jäi kaikki kesken.
Sen huomasin juuri äsken...
Siksi on niin ikävä.
|
Työtön
Timo Helenius
Laskunippu pöydällään,
istuu työtön pää painuksissa.
Liiton korvaus,
auttanut ois.
Vaan virheen pienen vuoksi,
se otettiin pois.
|
Yksin
Timo Helenius
Yksin istuu, työtön mies.
Kahvi pannussa porisee.
Lehteä selaa,
se arjen ainoa huvi on.
Luojaansa kiittää,
ei vielä ole... koditon.
|
Lasin takaa
Vuokko Marttinen
Ikkunan takana "väriläiskä". Kaupungin miehet uusissa puvuissaan. Jääkaappi tyhjä, työtön huokaa. Tänään nautin vain silmänruokaa.
|
Muistolle
Antti Kalanen
Olit aurinkoni,
joka aamu nousit ylös.
Joskus nousin ennen sinua.
Tänään,
tänään aurinkoni ei enää laske.
Aurinkoni on noussut,
noussut ylös
ikuisiksi ajoiksi.
Enää en voi nousta ennen sinua,
sillä sinä olet jo noussut.
Sinä odotat minua rinnallesi.
Rinnallesi taivaaseen.
|
Missä olet, mikä on nimeni?
Kaisa Myllylä
Olenko olemassa ilman nimeä?
Mitä olen niille, jotka nimeni tietävät?
Luulevat tuntevansa. Miten voisivat, kun en tunne itse itseäni.
Peili.Mitä olisin ilman peiliä? Olisin vain sen verran, mitä muut minusta kertovat. Näkisivätkö sisääni?
Olen täällä sinun tähden, tulin vuoksesi.
Lähtöruutu, syntymä. Olen matkalla maaliin, kuolemaan.
Kuka olen, kerrothan sen?
Jälleennäkemisen railakas riemu. Ota kädestäni kiinni.
Et vieläkään saanut sanotuksi sitä mitä luulin tulleeni kuulemaan.
|
Mennyt aika
Veijo Trygg
Yksinäisyys.... ei sidottu aikaan.... vaikka on syys. Moni vanhus vielä koittaa, yksin ehkä asuu, ajan patinan voittaa. Ikävä suuri on menneen ajan, muistoissaan käy läpi elämänajan. Ilot surut eletty aika, kuka selittäisi tän, onko olemassa jokin taika. Nytkö sen vasta tietää saa, kun yhtä kohta on hän maan. Luvattu on meille aika pakkaus, sisällä sen on, usko, toivo ja rakkaus.
|
Pappa ja Läppäri
Juha Peronmaa
Toiset menee minä en, minä istun haaveilen
Läppäriä katselen nappuloita ihailen
Kyllä niitä paljon on oppiminen toivoton
Läppäri on pöydällä papan pää ei ymmärrä
kuinka koneen auki saa että voisi kirjoittaa
tarinoita toisille melkein yhtä urpoille
Ainahan ne sanovat että kaiken osaavat
Läppäri on lelu vaan tosta sen nyt auki saa
Kohta näkyy tarinaa vaihtelet vain nappulaa
Ylös,Alas sivuja vilkkuu pitkin ruutua.
Tätä minä opi en,luovutan ja lopetan.
Luen päivän sanomat lehden sivut ihanat
minulle ain aukeevat
Sormen päitä kastelen,sivun käännän
hymyillen,luen jutun eilisen olen rento iloinen.
|
Unohdetut
Kirsi Hakomäki
Lepään sängylläni raukeana.
Aika on pysähtynyt,
ympärillä toimeton hiljaisuus.
Aurinko hellii kasvojani, kaulaani, rintojani.
Poskeni hehkuvat, olen kuin kuumeessa.
Vartaloni värisee, jossain tuntuu kostealta…
Mitä tämä on?
Hoitaja rikkoo hiljaisuuden,
pudottaa todellisuuteen ja…
vaihtaa vaippani.
Odotin häntä kauan.
|
Kännykkämaailma
Tuula Lumivirta
Mikä lie ihmistä vaivaa
sitä usein tuskailen
on uusi maailma
uudet tavat
tääkö on se Suomi jonne synnyin
Mä työtä teen
ihmistä palvellen
vaan ihminen ei ihmisestä piittaa
kännykkä
kaikkein rakkain
En suun vuoroa saa
kun kännykkä huomiosta kilpailee
Silmin tyhjin tuijotan
nyökkään ja viittoilen
kännykän takaa
merkkejä tulkata saan
teenkö oikein väärin
vain arvata voin
ja toivoa parasta
Äiti lapsena mua neuvoi
ei saa häiritä
ihmistä puhelimessa
Ei saa siis meluta
eikä itkeä
oltava hiljaa
kunnes puhelin
on pantu pois.
|
tammikuun viides
Eeva Sumiloff
Että en unohtaisi sinistä, valkoista, mustaa
en hävittäisi talviauringon oransseja säteitä leikkimässä kylmillä oksilla, välkkyvillä hangilla, hyväilemässä lumisateen hellästi peittelemiä kiviä.
Etten unohtaisi sinisen ja oranssin liittoa
joka luo muodot talven saduille
Että en kadottaisi hyytävän kylmää kauneutta,
ikkunan takaa salakavalasti houkuttelevaa
Etten jättäisi muistoistani rennosti roikkuvia sähkölankoja
jotka hohtavat kullankeltaista valoa sinistä metsää vasten
Sydäntä lämmittävän kauneuden ja kohtalokkaan kylmyyden käsittämätön liitto.
Aurinko, joka rakastaa hyväillä lämpimillä säteillään kuolemankylmää pintaa.
Paljas hanki, joka antautuu talviauringon säteiden spektrin imartelevalle leikille.
Yhdessä ne muovaavat uuden merkityksen itselleen – toisilleen
nousevat yhteisvoimin kauneutensa huippuun.
En halua unohtaa sinisen horisontin rajaamaa hohtavaa maiseman puhtautta
en peltojen välisiä ojia, joissa lumiset pajupensaat ponnistelevat kylmyydessä
En halua unohtaa rakennusten harmautta enkä punamullan punaa
en lähestyvien lumisadepilvien harmaata uljautta, en värien niukkuutta
enkä sydäntä pakahduttavaa kauneutta joka antaa voiman
selviytyä tästä pimeästä, armottomasta vuodenajasta:
Jääkuningattaren hallintokaudesta.
|
Maailman menoa
Tomi Knuutinen
Asun Raittiustaloa vastapäätä.
Työpaikkaani vastapäätä A-klinikka.
Työmatkani puolivälissä uusi Alko.
Pukuhuoneessa ykköspuheenaihe perskännit.
Monen suu haisee pikantisti Kossulle.
Torstaisin ja perjantaisin työskentelen
usein yhdyskuntapalvelijoiden kanssa.
Yleensä aherran puistoissa tai puistikoissa.
Humalaiset tulevat jututtamaan.
Penkeillä näkee sammuneita,
pullojen ja korkkien keskellä.
Joskus näen, kun hautausmaalta parkkipaikalle palannut
tihrustaa nenäliinaan.
Haravoin lehtiä lapioon ja keikautan kottikärryyn.
Saan tekstareita krapulaisilta teineiltä.
Kotimatkalla Sankaripuiston läpi aina
vähintään yksi ryyppyporukka,
silloin tällöin mustamaija.
Eilen näin erään ohjelman loppukevennyksen,
jossa valkea papukaija joi viinaa.
Istahdan rinteeseen puskien sekaan,
keltaisen sadetakin hupun alta
miettimään maailmaa ja syömään pullaa.
Leipäjonossa tunnin viipynyt ukko
yrjöää auton ikkunasta ojaan.
|
Lintu mummo
Raija Hauhia
Sinä makasit sairaalassa viereisessä sängyssä.
Et puhunut, et syönyt, etkä edes juonut.
Kyllä sinulle ruokaa tuotiin, tuotiin juomaakin
ne tuotiin sinun sänkysi vierellä oleevalle pöydälle.
Et syönyt, etkä juonut ja ne vietiin pois.
Olit pieni, peitteisiin käpertynyt, kuin linnunpoikanen.
Siksi annoin sinulle nimen lintu mummo.
Meitä oli huoneessa kuusi naista,
onneksi yksi oli vielä kävelevä.
Pyysin häntä:
"Anna mummolle edes tilkka vettä"
"Ukallanko minä"?
"Uskallat. Ei hän veteen kuole, vaan janoon".
Lintu mummo sai linnuntipan vettä.
Kohta raottui harmaat silmät.
Hetken katselivat räpytellen, kunnes sukeutuivat.
Tuotiin ruokaa, sitä epämääräistä mössöä.
"Annatko mummolle ruokaa"
"Uskallanko minä"?
"Uskallat. Ei hän ruokaan kuole, vaan nälkään".
Pieni ryppyinen suu avautui tuntiessaan lusikan.
Meni ruokaa pieni nokare.
Silmät avautuivat ennemmän ja katse kirkastui.
Suu mutrusteli kuin lisää pyytäen.
Annettiin jo puoli lusikallista ruokaa.
Voi, oliko se hymy, jonka näin.
Kyllä se oli hymy, joka ylettyi silmäkulmiin asti.
Meni päivä ja tuli yö, sekä sen unet.
Aamulla lintu mummon silmät olivat avoinna.
Vähän pääkin kääntyi kuin etsien.
"Annetaan hänelle aamupalaa"
"Uskallankohan minä"?
"Uskallat. Minä otan vastuun".
Voi, aamupuuro meni alas aivan hyvin.
"Mitä, mitä nyt?"
Lintu mummo nousee istumaan sängyssään.
Onneksi on laidat ylhäällä, ettei putoa.
Pää kääntyili ja silmät tuikkivat iloisesti.
Sitten alkoi puhetta tulla.
Voi mitä me kuulimmekaan.
Elävää historiaa,
Lintu mummo oli syntynyt jo keisarivallan aikana.
Ei, ei hän kertonut köyhyydestä, ei kurjuudesta.
Hän piirsi eteemme kuvan tanssiaisista, kasakoista,
jotka pyörittivät häntä nuorta pajun vitsaista tyttöä.
Me kuuntelimme henkeämme pidätellen.
Nauroimme pukumuodin ja hatut, kengän korkojen napseen.
Kipua emme tunteneet, koska nauroimme, nauroimme niin...
Nämä mummot, lintu mummo heidän mukanaan
ovat rakentaneet meille elämän, hyvinvoinnin.
Onko heille nyt vain aikaa sanoa; kiire ja mennä pois.
Lintu mummo ja muut mummot ja ukot
eivät vaadi eivätkä pyydä
eivät ole siihen koskaan tottuneet.
Pitäisikö meidän tietää, tuntea ja välittää.
|
<< Edellinen runosivu
> Takaisin ylös
>> Seuraava runosivu
|